Kuumenna pannu oikein kuumaksi ja paista petite tenderer-pötköihin kaunis ruskea paistopinta. Siirrä pois pannulta ja hiero pintaan suolaa ja mustapippuria. Kääri lihat kelmuun ja anna maustua jääkaapissa vähintään kaksi tuntia ja maksimissaan 24 tuntia.
Leikkaa liha mahdollisimman ohuiksi siivuiksi ja asettele tarjoiluvadille.
Hienonna ruohosipuli ja ripottele se lihan päälle.
Kuori ja hienonna salottisipuli ja raasta inkivääri. Sekoita sipuli ja inkivääri ponzu-chilikastikkeeen joukkoon.
Lusikoi kastiketta hieman lihan päälle ja aseta loppukastike kipossa pöytään, josta jokainen voi lisätä sitä oman makunsa mukaan.
Leikkaa kaali mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi.
Kuori porkkana ja leikkaa se ohuiksi tikuiksi.
Laita wakame turpoamaan reiluun määrään kuumaa vettä kolmeksi minuutiksi. Purista ylimääräinen vesi pois ja hienonna wakame.
Hienonna kevätsipuli.
Kuumenna voi pannussa ja murenna ramen-nuudelit pannulle. Lisää seesaminsiemenet ja kevätsipuli, paista noin viisi minuuttia. Anna jäähtyä.
Ota pieni määrä nuudeli-seosta sivuun ja sekoita loput kaalin, porkkanan ja wakamen kanssa. Sekoita toisessa kulhossa keskenään öljyt, soijakastike ja sushiviinietikka.
Sekoita kastike kaalisalaatin joukkoon ja anna tekeytyä jääkaapissa puolisen tuntia.
Laita ramen-kaalisalaatti tarjoiluastiaan ja ripottele päälle rapea nuudeliseos. Tarjoile beef tatakin kanssa.
Tämän reseptin ravintotietoja ei ole saatavilla.
Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.