Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Hunaja-juustopiirakka

Fork and knife
6 Annosta
Fork and knife
6 Annosta

Ainekset

2 dl
Vehnäjauhoja
1 rkl
Sokeria
Suolaa
75 g
Voita tai margariinia
2 rkl
Kylmää vettä

Täyte:

200 g
Raejuustoa
1 kpl
Sitruunan kuori
1 rkl
Hunajaa
4 rkl
Sokeria
2 kpl
Munaa

Pinnalle:

Kanelia
Hunajaa

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Sekoita kulhossa jauhot, sokeri ja suola keskenään. Nypi sekaan rasva ja lisää lopuksi kylmä vesi. Sekoita taikina tasaiseksi. Kääri taikina kelmuun ja nosta viileään noin tunnin ajaksi. Painele taikina voideltuun 20-22 cm halkaisijaltaan olevaan piirasvuokaan. Leikkaa foliosta reunasuoja paistamisen ajaksi, jotta reunat eivät valu liikaa. Esipaista pohjaa 175 aseessa noin 15 minuuttia. Poista folio ja anna pohjan hieman jäähtyä. Sekoita keskenään raejuusto, huolellisesti pestyn sitruunan kuori, hunaja sekä sokeri. Riko munien rakenne ja yhdistä ne juustoseokseen. Kaada seos piirasvuokaan pohjataikinan päälle ja paista 175 asteessa vielä noin 40 minuuttia. Ripottele pinnalle jauhettua kanelia ja tarjoa lisäksi juoksevaa hunajaa.

Miltä maistui?
Resepti:
Katri Schröder
Kuvat:
Timo Viljakainen, Margareta Nygård
Julkaistu: 22.5.2005
|
Muokattu: 15.1.2024

Ravintosisältö

Ravintosisältö

Tämän reseptin ravintotietoja ei ole saatavilla.

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.