Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Hupsutuskakku

Fork and knife
12 Palaa
Fork and knife
12 Palaa
Korkeassa suklaakakussa on makea kreemipinta, välissä limellä mehustettuja mansikoita ja päällä komea keko herkkuja.

Ainekset

Pohja

6 dl
Vehnäjauhoja
2 dl
Kaakaojauhetta
2 tl
Leivinjauhetta
2 tl
Soodaa
100 g
Margariinia
3 1/2 dl
Sokeria
1 1/2 dl
Fariinisokeria
3 kpl
Kananmunaa
3 dl
Piimää
2 dl
Kuumaa, vahvaa kahvijuomaa

Vaalea kreemi

150 g
Margariinia
2 1/2 dl
Tomusokeria
3 rkl
Kuohukermaa

Pinkki kreemi

150 g
Margariinia
2 1/2 dl
Mansikkatomusokeria
3 rkl
Kuohukermaa

Lisäksi

50 g
Suklaata (valkoista ja/tai tummaa)
500 g
Mansikoita tai vadelmia
1 kpl
Limen mehu
Pieniä pääsiäismunia tai karamelleja
Tuoretta minttua, halutessasi

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Tee pohjat. Voitele ja jauhota 2 vuokaa (halkaisija 15 cm). Yhdistä kuivat aineet. Sulata margariini. Sekoita se, kananmunat ja piimä jauhoihin. Lisää kahvi ja vatkaa tasaiseksi. Jaa vuokiin ja paista 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä. Kumoa ja laita kylmään.

6 dl
Vehnäjauhoja
2 tl
Leivinjauhetta
2 tl
Soodaa
3 1/2 dl
Sokeria
1 1/2 dl
Fariinisokeria
2 dl
Kaakaojauhetta
100 g
Margariinia
3 kpl
Kananmunaa
3 dl
Piimää
2 dl
Kuumaa, vahvaa kahvijuomaa
2

Sulata suklaa, levitä ohuelti leivinpaperille ja pakasta. Tee kreemit eri astioissa. Vatkaa huoneenlämpöinen margariini pehmeäksi. Lisää tomusokeri pienissä erissä. Lisää kerma ja vatkaa. Lusikoi pinkki kreemi pursottimeen.

50 g
Suklaata (valkoista ja/tai tummaa)
150 g
Margariinia
2 1/2 dl
Mansikkatomusokeria
3 rkl
Kuohukermaa
150 g
Margariinia
2 1/2 dl
Tomusokeria
3 rkl
Kuohukermaa
3

Säästä marjoja koristeluun, viipaloi loput ja mausta limellä. Tasoita ja halkaise kakut. Pursota pohjalle kreemiympyrä. Täytä marjoilla. Kokoa muut kerrokset samoin. Peitä kakku ohuelti vaalealla kreemillä. Laita kylmään 20 minuutiksi.

500 g
Mansikoita tai vadelmia
1 kpl
Limen mehu
4

Pursota pinkkiä kreemiä kakun alaosaan. Tasoita pinta. Kuorruta yläosa vaalealla. Tasoita kuumaan veteen kastetulla lastalla. Koristele kreemiruusukkeilla, marjoilla, karamelleilla ja suklaalohkoilla. Jos haluat pienemmän kakun, valmista ohje puolitettuna.

Pieniä pääsiäismunia tai karamelleja
Tuoretta minttua, halutessasi
Miltä maistui?(1 arviota)
Resepti:
Tiina Valkonen
Kuvat:
Piia Arnould
Julkaistu: 27.3.2017
|
Muokattu: 18.3.2021

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

620

2596

23,0 g

8,1 g

91,1 g

66,3 g

4,8 g

8,4 g

0,4 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

2 tl Leivinjauhetta,

2 tl Soodaa,

100 g Margariinia,

2 dl Kuumaa, vahvaa kahvijuomaa,

Limen mehu,

Pieniä pääsiäismunia tai karamelleja,

Tuoretta minttua, halutessasi.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli