Yhteistyössä: Kulman Keittiö

15 min

Nappaa talteen!
Pestoa ei ole pakko tehdä aina perinteisestä basilikasta. Erilaisen, mutta yhtä maukkaan peston saat aikaiseksi myös tuoreesta kotimaisesta parsasta. Tarjoile parsapesto esimerkiksi pastan, kalan tai kanan lisukkeena.
| 250 g | kotimaista parsaa |
| valkosipulinkynsi | |
| 2 rkl | pinjansiemeniä |
| 2 rkl | oliiviöljyä |
| 1 dl | raastettua parmesaania |
| puolikas pienen sitruunan mehu | |
| mustapippuria | |
| suolaa |
Leikkaa parsoista pois tyven kova osuus. Keitä parsat suolatussa kiehuvassa vedessä kypsiksi noin 8 minuuttia. Parsat saavat olla pehmeitä, mutta eivät kuitenkaan mössöä. Nosta vedestä ja anna jäähtyä.
Lisää loput aineet sitruunamehua lukuun ottamatta parsojen kanssa monitoimikoneen kutteriin ja soseuta.
Mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Tarjoile parsapesto esimerkiksi pastan, kalan tai kanan kanssa.

| Määrä | Ainesosa |
|---|---|

| valkosipulinkynsi |
Mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Tarjoile parsapesto esimerkiksi pastan, kalan tai kanan kanssa.
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
| puolikas pienen sitruunan mehu | |
| suolaa | |
| mustapippuria |
Maistuvimmat reseptit Turusta löytyvät kulman keittiöstä. Katso kaikki!
121
Energiaa kcal
507
Energiaa kj
11,3 g
Rasvaa
1,3 g
Tyydyttynyttä rasvaa
1,5 g
Hiilihydraatteja
1,5 g
Sokereita
2,5 g
Kuituja
2,5 g
Proteiinia
0,0 g
Suolaa
121
Energiaa kcal
507
Energiaa kj
11,3 g
Rasvaa
1,3 g
Tyydyttynyttä rasvaa
1,5 g
Hiilihydraatteja
1,5 g
Sokereita
2,5 g
Kuituja
2,5 g
Proteiinia
0,0 g
Suolaa
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Kun valmistat ruokaa tai leivot erityisruokavaliota noudattavalle, tarkistathan tuotteiden sopivuuden pakkausmerkinnöistä.
Ainekset, joita laskelma ei huomioi: Valkosipulinkynsi, 1 dl raastettua parmesaania, Puolikas pienen sitruunan mehu, mustapippuria, suolaa.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli