Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Suklaavaahtorulla

Fork and knife
8 Annosta
Fork and knife
8 Annosta

Ainekset

Täyte:

2 dl
Kuohukermaa
200 g
Suklaata

Pohja:

4 kpl
Kananmunaa
1 1/2 dl
Sokeria
1 dl
Perunajauhoja
1 rkl
Vehnäjauhoja
2 rkl
Kaakaojauhetta
1 tl
Leivinjauhetta

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Valmista ensin täyte. Kuumenna kattilassa kerma ja paloittele joukkoon suklaa. Sekoita ainekset tasaiseksi seokseksi. Kaada suklaakerma puhtaaseen kulhoon ja nosta pakkaseen jäähtymään noin 15 minuutiksi.

Valmista pohja. Vaahdota kulhossa munat ja sokeri sakeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään kuivat aineet. Lisää jauhoseos siivilän läpi varovasti sekoittaen. Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 225 asteessa 6–7 minuuttia.

Ripottele puhtaalle leivinpaperiarkille hieman sokeria ja kumoa päälle torttupohja. Anna pohjan jäähtyä. Vatkaa sähkövatkaimella kylmä suklaakerma vaahdoksi ja levitä täyte tasaisesti jäähtyneelle torttupohjalle. Kääri torttu rullalle leivinpaperin avulla ja jätä saumakohta alaspäin. Nosta kylmään jähmettymään. Halutessasi siivilöi pinnalle kaakaojauhetta ja vuole suklaasta lastuja.

Miltä maistui?
Resepti:
Katri Schröder
Kuvat:
Timo Viljakainen, Margareta Nygård
Julkaistu: 26.9.2006
|
Muokattu: 15.1.2024

Ravintosisältö

Ravintosisältö

Tämän reseptin ravintotietoja ei ole saatavilla.

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.