Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Joko kesän ensimmäinen jäätelötuutti on syöty? – Lue viisi tuuttifaktaa

Teksti:
Leila Mehto
Kuvat:
Hanna Ruusulampi
Lähde:
S-ryhmän asikasomistaja- ja asiakasrekisteri
Julkaistu: 21.5.2020
|
Muokattu: 31.8.2020
Monen mielestä jäätelö on parasta kesässä. Jätskituuteissa suklaa on suomalaisten suosikkimaku.

Tiesitkö nämä viisi asiaa jäätelötuuttien ostajista?

  1. Eniten jäätelötuutteja myytiin viimeisen vuoden aikana Helsingissä, Kannelmäen Kaaren Prismassa. 44 % kaikista jäätelötuuteista myydään Etelä-Suomen osuuskauppojen alueella. Etelässä jäätelöä ostettiin myös suhteellisesti enemmän kuin Pohjois-Suomessa.
  2. Viimeisen vuoden aikana noin puolet S-ryhmän myymistä jäätelötuuteista myytiin kesäkuun alun ja elokuun lopun välillä. Jäätelötuutteja ostetaan kaikkina viikonpäivinä, mutta hitusen aktiivisemmin viikonloppuisin.
  3. 6/10 myydystä jäätelötuutista päätyy naisten ostoskoriin. Noin 35 % jäätelötuutteja ostaneista asiakkaista asuu lapsiperheessä.
  4. Suklaa on suomalaisten suosikki. Jätskituutteja ostaneista 44 % valitsi suklaan. Toiseksi suosituimpia ovat erilaiset karkkimaut ja kolmanneksi suosituimpia toffee-, nougat- ja kinuskijätskit. Viiden kärkeen mahtuvat myös kuningatar- ja vaniljatuutit.
  5. Kuusi yksittäistuuttia ja neljä tuuttien monipakkausta – sen verran jäätelötuuttien ystävät niitä viimeisen vuoden aikana ostivat. Määrä on jäätelötuutteja ostaneiden asiakasomistajien keskiarvo.

Jätskituutteja ostaneista 44 % valitsi suklaan.

Lue lisää jäätelöistä