Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Härkäpapukepakot

Vaihtoehtoja lihalle – proteiinia lautaselle

Teksti:
Sanna Autio ja Tiina Rantanen
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 30.8.2016
|
Muokattu: 31.8.2020
Proteiinia saadaakseen ei tarvitse syödä lihaa. Tässä kolme uutta herkullista vaihtoehtoa!

Proteiinin osuuden tulisi olla 10–20 prosenttia päivittäisestä energiansaannista. Proteiinia tarvitaan kasvuun ja kudosten uudistumiseen. Se on myös välttämätön ravintoaine, jota tarvitsemme muun muassa hormonien, vasta-aineiden ja hermovälittäjäaineiden tuotantoon.

Suomalaiset saavat proteiinia yleensä riittävästi, mutta erityisesti kasvisruokavaliota noudattavien tulisi kiinnittää huomiota riittävän monipuoliseen proteiinin saantiin. Tärkeimpiä proteiinin lähteitä ovat liha-, maito- ja viljavalmisteet sekä palkokasvit. Lihansyöntiä suositellaan  vähennettäväksi,  joten sitä voi järkevästi korvata osittain tai kokonaan kasviproteiinin lähteillä sekä maitovalmisteilla tai  vaikka silloin tällöin uusilla proteiinivalmisteilla.

Tässä kolme uutta, kotimaista proteiinin lähdettä.

Proteiinipitoinen ruokarae maidosta

Valion Mifu Maustamaton ja Välimeren tomaatti ovat paistettavia ruokarakeita, jotka valmistetaan maidosta. Tuotetta voi käyttää ruoanvalmistuksessa lihan ja kanan tapaan. Ruokarakeen voi lisätä lämpimiin ruokiin sellaisenaan tai paistaa pannulla, jolloin rakeet saavat ruskean paistopinnan. Ruokarakeella saa vaihtelua vaikka makaronilaatikkoon, pastakastikkeeseen tai minestronekeittoon.

Ruokarae on proteiinipitoinen (14 %) ja vähärasvainen (3 %). Siinä on myös B12-vitamiinia, jonka riittävästä saannista tulee huolehtia kasvisruokavaliossa.

Pakkaus painaa 330 grammaa, ja tuote valmistetaan Suomessa. Rakeet ovat laktoosittomia, gluteenittomia, soijattomia, munattomia ja hiivattomia.

Härkäpapua jauhelihan tapaan

Verson Härkis on kotimaisista härkäpavuista valmistettu käyttövalmis tuote, joka on kasviperäinen, laktoositon ja soijaton. Proteiinia valmisteessa on 17 prosenttia.

Härkis muistuttaa maultaan kypsää jauhelihaa. Se on maustettu suolalla ja pippurilla. Sitä voi käyttää jauhelihan tapaan pyöryköihin, pihveihin, patoihin, kastikkeisiin ja keittoihin. Härkiksellä voi myös jatkaa jauhelihaa, esimerkiksi sekoittamalla puolet jauhelihaa ja puolet Härkistä.

Energiaa se sisältää 212 kcal/100 g, rasvaa 9 g/100 g ja hiilihydraatteja 13 g/100 g sekä kuitua 4 %. Härkis sisältää suolaa 1,5 prosenttia. Pakkauksessa on 250 grammaa härkäpapuvalmistetta.

Härkis säilyy avaamattomana jääkaapissa neljä viikkoa ja sen voi pakastaa.

Nyhtökaura – proteiinia ekologisesti

Keväällä markkinoille tullut proteiinivalmista nyhtökaura on herättänyt suurta kiinnostusta. Kypsän kaura-papuproteiinivalmisteen pitkäsyinen rakenne muistuttaa suuresti nyhtökanaa ja sitä voi käyttää ruoanvalmistuksessa samalla tavalla. Nyhtökaura toimii kasvisvaihtoehtona niin hampurilaisissa, tacoissa kuin salaateissa. Koska tuote on kypsä, sen voi lisätä ruokiin sellaisenaan tai vain kuumentaa nopeasti lisukkeeksi.

Nyhtökaura valmistetaan kaurasta, härkäpavusta ja keltaherneestä hiertämällä. Kauraa voisi kutsua Pohjolan omaksi superfoodiksi, sillä betaglukaanistaan tunnettu kaura edistää tehokkaasti sydämen ja suoliston terveyttä. Lisäksi se on yksi maailman ekologisimmista viljelykasveista.

Nyhtökauran sisältämä proteiini haastaa lihatuotteet ravintoarvoiltaan. Siinä on enemmän proteiinia kuin vaikkapa broilerinlihassa, 27–31,4 grammaa. Nyhtökaura sisältää kaikki aminohapot, joita ihminen tarvitsee.

Tuote myydään 250 gramman paketissa. Pakkauksesta riittää hyvin kahden aikuisen ja kahden lapsen ruoka-annokseen, sillä nyhtökaura on hyvin täyttävää.

Eläinperäisiin proteiininlähteisiin verrattuna nyhtökauran säilyvyys on huomattavasti parempi. Se säilyy jääkaapissa jopa pari kolme kuukautta ja pakastimessa vielä pidempään.

Lisää aiheesta