Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Suomalaiset melonit nauttivat kuluneesta kesästä – "Ihan huippusato"

Teksti:
Yhteishyvä
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 29.8.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Laitilassa vesimelonia viljelevä Kristian Mikola kertoo Yhteishyvälle, että kulunut kesä on ollut tilalle suotuisa. Edes kuivuus ei ole tilaa haitannut.

"Helle on tietysti suosinut vesimelonia. Ihan huippusadosta puhutaan tänä vuonna", kertoo Kristian Mikkola.

"Meillä on tihkukastelu käytössä, jolla varmistetaan vedensaanti."

Satokausi alkaa Mikolan tilalla olla vesimelonin kohdalla jo loppusuoralla. Tänä kesänä tilalla on ollut töissä peräti 17 ihmistä.

"Kaikki eivät tietenkään ole olleet töissä vain melonien takia. Meiltä löytyy kukkakaalia, lehtikaalia, punakaalia, perunaa, kesäkurpitsaa, myskikurpitsaa ja hokkaidokurpitsaa", Mikola luettelee.

Entä mistä syystä kuluttajan kannattaa valita nimenomaan kotimainen meloni ulkomaisen sijaan?

Suomalaiset melonit ovat tuoreempia, sillä tie kauppaan on lyhyt.

"Emme ole käyttäneet torjunta-aineita lainkaan. Kuluttajilta saadun palautteen mukaan meidän vesimeloni maistuu makeammalta. Lisäksi ne ovat tuoreempia, sillä tie kauppaan on lyhyt. Ja eurot jäävät pyörimään Suomeen", maanviljelijä vastaa.

Tulevaisuudessa Mikolan tilalta saadaan mahdollisesti muitakin eksoottisempia kotimaisia tuotteita.

"Melonipuolella on varaa laajentaa. Ainakin cantaloupe- ja hunajamelonin pitäisi pärjätä Suomessa. Bataatti meillä on jo kokeilussa."

Jättimäärä edullista kesäkurpitsaa vyöryy kauppoihin – sato kypsyy ennätysvauhtia

Suomalaista ruokaa - Tarinoita tuotteiden takaa

"Tunne se." – Arvostusta suomalaiselle ruualle

Lisää aiheesta