Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Naisten muoti

Katariinasta tuli potkujen jälkeen yrittäjä – Kehitti mullistavat sukkahousut

Sukkahousut voivat näyttää hyvältä päällä ja olla myös mukavat, uskoo Luvby-brändin yrittäjä Katariina Aho.

Katariina Aho katsoo kameraan
Katariina Aho katsoo kameraan

Nykyään Katariina Aho käyttää sukkahousuja myös arjessa. ”Pukeutumiseni on monipuolistunut. Olen alkanut käyttää vaatteita, joita en ennen käyttänyt, koska mukavuudenhaluinen minä voitti”, Luvby-sukkahousuyrittäjä sanoo.

Teksti: Moona Laakso
Kuvat: Hanne Vento, Luvby
23.10.2024 | Päivitetty 23.10.2024

Kiristää. Puristaa. Ahdistaa. Tunne on tuttu monille sukkahousujen käyttäjille.

Miksi ahtaudumme väkisin sukkahousuihin, jotka eivät tunnu hyvältä? Onko mahdollista, että sukkikset sekä näyttäisivät että tuntuisivat hyvältä?

Tätä Katariina Aho mietti, kun taisteli jälleen kerran sukkahousuja jalkaan.

”Ennen sukkahousut olivat minulla lähinnä vain juhlakäytössä. Välttelin mekkoja arkena tai laitoin mieluummin legginsit, vaikka tyyli olisi ollut naisellisempi sukkahousuilla”, Katariina kertoo.

Sukkahousujen vyötärönauha oli ohut ja puristava, ja haarakiila roikkui alhaalla. Korkeavyötäröiset sukkahousut taas olivat muotoilevia ja siksi todella jämäköitä ja epämukavia.

Idea toisenlaisista sukkahousuista kyti Katariinan mielessä. Kun hänet sitten vuonna 2021 irtisanottiin henkilöstövuokrausalan yrityksestä, Katariina ajatteli, että nyt tai ei koskaan. Jos hän hakisi takaisin palkkatöihin, ei hän tulisi koskaan toteuttamaan liikeideaansa.

Potkujen myötä yrittäjäksi

Katariina opiskeli muotimarkkinointia Helsinki Design Schoolissa ja teki liiketoimintasuunnitelman. Hän suunnitteli koko brändin visuaalisen ilmeen sukkahousuista pakkauksiin. Syntyi Luvby.

Vaikeinta oli löytää sukkahousuille valmistaja. Aho halusi tuotteesta mahdollisimman ekologisen ja vastuullisen. Haaste oli, että täysin kierrätetyt materiaalit olivat todella paksuja ja epämukavia.

”En ollut valmis tinkimään sukkahousujen ominaisuuksista sen vuoksi, että tuote olisi ekologisempi, vaikka halusin mahdollisimman ekologista.”

Sopiva tehdas löytyi Pohjois-Italiasta – keskisuuri perheyritys, jolla oli kierrätettyjä materiaaleja ja joka suostui tekemään tarpeeksi pieniä tuotantoeriä.

”Kompromisseja on täytynyt tehdä, koska ikävä kyllä en ole löytänyt materiaalia, joka olisi sataprosenttisesti kierrätettyä.”

Kaksi naista selät vastakkain ihonmyötäisissä sukkahousuissa.

Luvby-sukkahousujen vyötärönauha ulottuu korkealle.

Hyvästit epämukavuudelle

Katariina suunnitteli sukkahousut, joissa on korkea vyötärö ja leveä vyötärövahvike. Hän halusi luoda sukkikset, jotka ovat imartelevat, mutta pehmeät ja mukavat. Niiden tuli olla myös itsetuntoa nostattavat, ilman että ketään yritetään survoa kokoaan pienemmäksi. Hän halusi kokovalikoimasta laajan.

”Sukkahousut ovat itseä varten.”

”Olen saanut viestiä pluskokoisilta naisilta, joiden mielestä markkinoilla olleet muotoilevat korkeavyötäröiset sukkahousut ovat olleet kuin kidutusta. Niiden käyttö ei ole mieltä ylentävää. Myöskään kokoja ei ole ollut tarpeeksi laajasti saatavilla.”

Katariina on saanut palautetta myös naisilta, joilla on esimerkiksi avanne tai sairaus, joka aiheuttaa vatsan alueen turvotusta.

”Minulle on kerrottu, että Luvbyn ansiosta ensimmäistä kertaa ravintola-aterian jälkeen sukkahousut eivät purista!”

Korkean vyötärön takia haarakiila tulee tarpeeksi ylös. Miten ylös sukkahousut sitten asettuvat?

Katariina on itse 178 senttimetriä pitkä ja käyttää Luvbyn sukkahousuista vaihdellen S ja M-kokoa. Hänkin saa vedettyä sukkahousut rintaliivien alle asti.

Pehmeät ja korkeat sukkahousut pysyvät ylhäällä keskisauman ansiosta. Sen poistoa on toivottu ja Aho kyllä ottaisi sen pois, jos se olisi mahdollista. Hän teki mallikappaleen ilman saumaa, mutta sukkahousut lähtivät helposti rullautumaan alas.

”Aika harvoin sauma kuitenkaan haittaa. Todella ohuen ja ihonmyötäisen silkkisen vaatteen alta se toki näkyy, mutta niin näkyy mikä tahansa sauma.”

Sukkahousuilla maailmalle?

Kesällä 2024 Luvbyn toisen tilikauden tullessa päätökseen liikevaihto oli viisinkertaistunut, Katariina kertoo. Tuotteita on tullut lisää ja varastot muutettu isompiin tiloihin. Tulevaisuudessa visio on kansainvälistyä.

Luvbyn valikoimassa on useampi nuden sävy, tummanruskea ja musta, joita löytyy kahdestakymmenestä denieristä neljäänkymmeneen. Lisäksi 40 denierin sukkahousuista on saatavilla valkoinen ja punainen. Tuotannossa on myös 80 denierin sukkahousut.

”Väreistä musta on suosituin, mutta viime talvena tummanruskea nousi yllättäen trendiväriksi Tiktokin myötä.”

Syyskuusta lähtien Luvbyn tuotteita on saanut suurimmista Sokoksista ja Sokoksen verkkokaupasta. Aho pitää sitä isona onnistumisena. Nyt sukkahousut ovat helposti ja laajemmin saavutettavissa. Ahosta on hienoa, että iso toimija antaa pienelle suomalaiselle brändille mahdollisuuden.

”Olemme saaneet lyhyessä ajassa lisää Luvbyn käyttäjiä, vaikka paljon on vielä valloitettavaa. Tuntuu, että sukkahousuillamme on onnistuttu vastaamaan huutavaan tarpeeseen.”

Tee arjestasi helpompaa ja herkullisempaa!

Tilaa Yhteishyvän uutiskirje, niin saat ajankohtaiset reseptit ja arkea helpottavat vinkit suoraan sähköpostiisi.