Näin tulet onnellisemmaksi parisuhteessa – Opettele tämä lause

Yksi toistetuimmista parisuhdeohjeista lienee tämä: Hyväksy kumppanisi sellaisena kuin hän on. Et voi muuttaa toista, voit muuttaa vain itseäsi ja omaa asennettasi!

Arjen uuvuttamaa ohje saattaa pänniä. Pitäisikö tyynesti hyväksyä sellainenkin kumppani, jota vastuu yhteisen kodin tai lasten hoidosta ei kiinnosta.

Kun itseään on muuttanut äärirajoille asti, olisiko jo lupa yrittää hieman muuttaa kumppaniakin?

Muuttamisen sijaan voi puhua motivoinnista, sanoo sosiaalipsykologian yliopistonlehtori Mia Silfver Helsingin yliopistosta. Silfver on tutkinut muun muassa asenteiden, emootioiden ja motivaation yhteyttä käyttäytymisen muuttamiseen.

”Pääsääntöisesti ihmistä ei saa tekemään mitään, mitä hän ei halua tehdä”, Mia Silfver sanoo.

”On kuitenkin mahdollista herätellä toisessa ajatusta, että hän itse asiassa haluaisikin tehdä pielessä oleville asioille jotain, vaikka ei ole sitä ennen tajunnut.”

Opettele kuuntelemaan

Toisen ihmisen käyttäytymiseen vaikuttaminen on haastavaa ja vaatii kärsivällisyyttä. Mahdotonta se ei silti ole. Alkuun voi päästä soveltamalla esimerkiksi motivoivan haastattelun menetelmää, jota monet psykoterapian ammattilaiset käyttävät. Menetelmä perustuu sosiaalipsykologiseen itsemääräämisteoriaan.

Parisuhteessa arjessa motivoivan haastattelun soveltaminen voi tarkoittaa esimerkiksi lempeän keskustelun virittelyä yhteisestä elämästä. Vain empaattisista lähtökohdista voi saada toisen ymmärtämään omaa näkökulmaa asioihin.

Motivoiva haastattelu parisuhteessa voisi alkaa vaikkapa kysymyksellä siitä, millaisia ajatuksia toisella on yhteisen arjen sujuvuudesta. Millaiselta elämä kotona tuntuu, entä työnjako?

Aktiivinen kuunteleminen ja yhteenvedon tekeminen toisen viestistä on tärkeää. Kun on kuunnellut toista, oman puheenvuoron voi aloittaa esimerkiksi tähän tapaan: Kuulostaa siltä, että arjen sujuvuus on sinulle tärkeää, mutta liiallinen aikataulutus aiheuttaa stressiä.

Näin toinen tulee varmasti kuulluksi ja ymmärretyksi.

Tämä ilmaisutapa kannattaa opetella

Syyttelyn, moittimisen ja uhriutumisen sijaan kumppanille kannattaa seuraavaksi kertoa, mitkä teot tai asiat tekisivät itsestä onnellisen.

Jos ongelmana on vaikkapa kotitöiden tai lastenhoidon kasautuminen itselle, voi toiselle sanoa: Minut tekisi onnelliseksi, jos veisit lapset torstaisin kirjastoon. Varmasti lapsetkin olisivat tosi iloisia, kun pääsisivät sinun kanssasi sinne.

”Toiselta voi pyytää, että tekisitkö näitä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. On toisen päätös, miten hän tällaiseen viestiin reagoi”, Silfver ehdottaa.

Vuorovaikutuksessa lempeys on tärkeää. Häpäisevä ja nöyryyttävä kommunikaatio taas aiheuttaa vastarintaa ja aggressiivisuutta.

”Ei ehkä kannata sanoa, että mä oon aivan loppu ja sä olet laiska ja ikävä ihminen. Niin ei varmasti onnistu”, Silfver kuvailee.

”Toisen kasvojen säästäminen on aina hyödyksi, jos haluaa päästä asioissa suotuisasti eteenpäin.”

Sanoista tekoihin: suunnitelman aika

Jos kumppani pitää suhdetta tärkeänä, on hän todennäköisesti halukas tekemään kompromisseja, Silfver huomauttaa. Keskustelua voikin jatkaa etsimällä asioita, joista on löydettävissä molempien hyväksymä keskitie.

Keskeisiä kysymyksiä voisivat olla vaikkapa nämä: Haluaisitko, että jokin olisi toisin? Mitkä asiat luovat sinulle hyvää elämänlaatua?

Kun aletaan päästä kiinni asioihin, joita molemmat arkielämältään toivovat – vaikkapa mahdollisuutta rauhoittua päivittäin hetki itsekseen tai käydä harrastuksissa pari kertaa viikossa – on aika siirtyä käytännön toteutukseen. Tehdään siis suunnitelma, kuinka jatketaan tästä eteenpäin.

Tärkeintä on suunnitella mahdollisimman tarkasti ja konkreettisesti, miten arki järjestetään, jotta tavoitteisiin päästään. Epämääräinen lupaus tasapuolisemmasta työnjaosta tai skarppaamisesta ei riitä.

”Suunnitelmaan kannattaa ihan tarkalleen kirjata, kuka hakee lapset päiväkodista minäkin päivänä, käy kaupassa, vie lapset puistoon, uimaan tai hiihtämään, tekee milloinkin ruokaa ja niin edelleen”, Silfver luettelee.

Myös hankaluuksiin ja vastoinkäymisiin on tarpeen varautua: miettiä jo ennalta, miten kurssia korjataan silloin, kun suunniteltu työnjako ei toimikaan.

Jos omalla vuorolla ei pystykään laittamaan iltaruokaa tai auttamaan lasta läksyissä, mitä konkreettista sitoutuu ehdottamaan tai miten toimimaan?

Selkeästi määritellyistä toimista ja käytännöistä muodostuu ajan myötä tapoja.

”Kun jotakin konkreettista tekee ja toistaa tarpeeksi monta kertaa, sitä ei tarvitse niin paljon enää miettiä, vaan homma hoituu luontevasti”, Silfver sanoo.

Nykyvanhempia opastetaan vahvistamaan lastensa pieniäkin onnistumisia kehuilla, mutta positiivinen vahvistaminen toimii aikuisillekin.

”Olipas kiva, kun teit noin! Koskaan ei tule kehuttua kumppania liikaa ja osoitettua tätä kohtaan lämpimiä tunteita”, Silfver sanoo.

”Siitä se itsetunto aikuisellakin muodostuu, positiivisesta palautteesta ja onnistumisen kokemuksista.”

Pakko myöntää: voi olla vaikeaa

Entä jos yritykset vaikuttaa toiseen epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen? Onko todettava, että toista ei voi muuttaa, edes arjen käyttäytymisen osalta?

Mia Silfverin mukaan se on hyvin yleistä. Toisen ihmisen motivointi ja käyttäytymisen muuttaminen on vaikeaa ja onnistuu valitettavan harvoin.

”Itsemääräämisteorian nimi sen jo sanoo: ihmiset haluavat itse ohjata elämäänsä. Manipulointia ja painostusta siedetään huonosti. Siitä tulee herkästi vain vastareaktio”, Silfver sanoo.

Kotitöitä ja lastenhoitoa välttelevässä kumppanissa pitää herätä oma tahto ottaa vastuuta arjen sujumisesta.

Onnistuminen sisältää kolme kriittistä elementtiä. Ensinnäkin ihmisen täytyy haluta parantaa elämänlaatuaan. Toisekseen hänen on saatava tietoa, mitä tavoitteen eteen olisi järkevää tehdä. Kolmanneksi hänen on omaksuttava näkemys, että teot todella vievät häntä kohti tavoitetta: onnellisempaa ja tasapainoisempaa elämää.

”Jos näin käy, mahdollisuus käyttäytymisenmuutokseen on olemassa. Oikeastaan se ei silloin ole edes kauhean hankalaa”, Silfver sanoo.

Toisaalta käyttäytymisen muutosta voivat hidastaa myös puutteet arjen suunnittelutaidoissa. Vaikka halua vastuunottoon olisikin, eivät kaikki välttämättä osaa aikatauluttaa, ennakoida ja suunnitella – eli tehdä sitä kuuluisaa metatyötä.

”Tällaiseen toiminnan ohjaukseen moni tarvitsisi apua. Se onkin sitten tarkkaa, ettei homma mene saneluksi tai aikatauluttamiseksi toisen puolesta”, Silfver pohtii.

”Olisi parempi miettiä yhdessä, miten vaikkapa tuleva viikko menee. Toista voi tukea vain, jos hän haluaa ottaa vastaan apua.”

Kumppanin halu tai oma tahto muuttaa käyttäytymistä ei sekään välttämättä aina riitä. Silfverin mielestä myös ympäristön tukea tarvitaan.

”Kulttuurinen ympäristö on näissä asioissa iso tekijä. Pitää tarkastella sitä, millaisiin rooleihin yhteiskunta ohjaa”, Silfver sanoo.

Hänen mielestään esimerkiksi perhevapaita säätämällä kulttuurin muutosta on jo saatu aikaan. Nykyään molemmat vanhemmat osallistuvat kodin ja lasten hoitamiseen keskimäärin enemmän kuin ennen.

”Jos perheiden sisäisestä tasapuolisesta työnjaosta muodostuu normaali tapa toimia yhteiskunnassa, työyhteisöissä ja organisaatioissa, se vaikuttaa kyllä yksilöiden käyttäytymiseen”, Silfver sanoo.