Sisustus
Taianomainen jouluvalo hurmasi viime vuonna – Edelleen se on hitti
Suosituimpien jouluvalojen lista paljastaa, että valoilta kaivataan nyt näyttävyyttä. Viime vuoden hitti on jälleen suosikkien joukossa.
Moni mieltää jouluvalot nykyään kausivaloiksi, sillä ihanaa lämpöä ja tunnelmaa tuovat valot ovat monilla osa sisustusta koko talven läpi. Valot eivät keskity enää ainoastaan joulun aikaan, ja moni virittää kotinsa joulutunnelmaan jo hyvissä ajoin marraskuun alussa.
Entistä näyttävämpää tunnelmaa
S-ryhmän myydyimpien jouluvalojen lista paljastaa, että kuluttajat kaipaavat tunnelmavaloiltaan entistä enemmän näyttävyyttä. Suomalaisten koristelevat innokkaasti myös pihojaan, ja pimeää ulkoilmaa valaisevat jouluvalot tuovat piristystä pimeisiin aamuihin.
Rudolf 240 LED -ulkovalosarjan myynti on kasvanut runsaasti, ja sen avulla onkin mahdollista koristaa kotipiha tai vaikkapa parveke näyttävään juhlakuntoon vuoden pimeimpinä kuukausina. Valosarja sopii sekä sisä- että ulkokäyttöön, ja sen kokonaispituus on lähes 24 metriä.
Tämä on talven hittituote
Jo viime vuonna talven hittituotteeksi muodostunut valoverho on jälleen myydyimpien jouluvalojen joukossa. Verhojen eteen ripustettavat valoverhot tuovat tilaan taianomaista tunnelmaa, ja niiden asennus sujuu laiskemmaltakin sisustajalta.
S-ryhmän valikoimasta löytyvä Bella-valoverho sisältää 10 valoketjua, jotka kimmeltävät ihanasti ikkunaa vasten.
Sisävalosarjoista myös koristevalosarja Pisara on päätynyt suomalaisten ostoskoreihin yhä useammin. Paristoilla toimivan valosarjan voi sijoittaa mihin tahansa, ja se näyttää erityisen hurmaavalta esimerkiksi lyhtyyn tai joulukranssiin aseteltuna.
Näiden lisäksi myös LED-kynttilät ja tuikut kasvattavat suosiotaan koko ajan. Aitoja kynttilöitä muistuttavia LED-kynttilöitä löytyy monissa eri sävyissä, ja paloturvallinen vaihtoehto sopii erityisesti lapsiperheisiin ja lemmikkitalouksiin.
Tee arjestasi helpompaa ja herkullisempaa!
Tilaa Yhteishyvän uutiskirje, niin saat ajankohtaiset reseptit ja arkea helpottavat vinkit suoraan sähköpostiisi.