Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Marko Lehti, keittiömestari, Ravintolamaailma Prisma Halikko, Suur-Seudun Osuuskauppa

Vauhdikas buffanpyörittäjä

Teksti:
Enna Koivunen
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 14.8.2015
|
Muokattu: 31.8.2020
Keittiömestari Marko Lehti innostuu, kun asiakasmäärä kasvaa. Lorvailu ei kiinnosta, vaan pientä säpinää tulisi olla pitkin päivää. Lehti palkittiin tinkimättömästä työstään ja positiivisesta asenteestaan myös S-Chef-tunnustuksella.

"Aloitin kolmisen vuotta sitten keittiömestarina juuri avatussa Halikon Prisman ravintolamaailmassa. Ihmeteltävää riitti, sillä paikan konsepti oli minulle aivan uusi, enkä ollut tehnyt aiemmin mitään vastaavaa.  Hiljalleen tekemiset järjestyivät ja ravintolamaailman arki saatiin rullaamaan.

Ravintolamaailmaan kuuluu Presso-kahvila, Hesburger ja PizzaBuffa-ravintola, joista viimeisin on omalla vastuullani. Työni on pääasiassa lounaan ja salaattipöydän valmistamista ja ylläpitoa. Lisäksi teen paljon ravintolan taustatöitä, kuten tilauksia ja omavalvontaa.

Minulla ei ole omaa tiimiä, vaan kaikki ravintolamaailman työntekijät kiertävät eri pisteissä. Suurin osa porukastamme on nuoria, joilla riittää virtaa ja touhukkuutta. Heidän kanssaan on mahtava tehdä töitä, sillä se opettaa puolin ja toisin. Nuoret oppivat työelämästä ja minä heidän elämänasenteestaan.

Mitä enemmän on asiakkaita, sitä enemmän innostun työstäni. Työllä tuntuu olevan merkitystä, kun asiakasmäärä kasvaa.  Pientä säpinää saa olla mielellään koko ajan, lorvailu ei ole minua varten. Viihdyn hyvin ihmisten keskellä ja keskustelen paljon asiakkaiden kanssa.

Ruokaa saa monesta paikasta, mutta sen esillepanolla voi erottautua. Haluan huomioida asiakkaat tarjoilemalla ruoan kauniisti. Kaikki onnistuu kiireenkin keskellä, kun hoitaa asiat täsmällisesti mutta rennosti. Lounaastakin voi tehdä elämyksen.

Sain yllätyksekseni S-Chef-tunnustuksen, joka myönnetään vuosittain yhdelle päällikölle S-ryhmän matkailu- ja ravitsemuskaupassa. Tunnustus annettiin toimittuani PizzaBuffa-ketjun tuotekehitysryhmässä, jossa olemme kehittäneet ruokatarjontaa iloisella otteella. Sain kiitokset tinkimättömästä työstä ja hyvästä, positiivisesta asenteesta tekemiseen."

_Juttusarjassa kerrotaan S-ryhmän ja bonusyhteistyökumppaneiden 
ammattilaisten tarinoita._