14 neliön kakkosasunto! Siellä Rauni ei ole yksinäinen

"Olen heti oven avattuani ulkona, luonnossa ja ihmisten parissa”, Rauni Myllykangas kertoo mökin korvikkeestaan.

Rauni Myllykangas asuntovaunun edessä
Rauni Myllykangas asuntovaunun edessä
Teksti: Minna Perovuo
Kuvat: Tommi Mattila
3.2.2026 | Päivitetty 3.2.2026

Alkutalven aamupäivä Nastolan Kangaslammen pienellä karavaanarialueella on hiljainen. Päijät-Hämeen harjualue on täynnä puita, joiden katveeseen vuosipaikoilla seisovat asuntovaunut on pysäköity. Monen vaunun edessä on lastenrattaiden runko, mutta niissä ei kuljeteta lapsia, vaan kaasupulloja. Kaasu on talviasujien elinehto.

Oppaaksi lupautunut Rauni Myllykangas kertoo alueen käyttäjistä. On opiskelija, viikonloppuisin paikalle saapuva perhe ja pariskunta, joka asui vaunussaan yhtäjaksoisesti kaksi vuotta.

Suurin osa Kangaslammen ympärivuotisista karavaanareista on eläkeläisiä, kuten Rauni.

Elämäntapa, joka korvaa mökin

Asuntovaunu ja mökkeily olivat Raunin elämää vuosi­kymmenien ajan. Ensin perheen kanssa kierrettiin Suomea, mutta lasten muutettua omilleen sekä kiertäminen että mökki jäivät. Pysyvä vaunu on vaivattomampi vaihtoehto. Samankaltainen tarina on monella muullakin.

Vaunu on jotain kesämökin ja kakkosasunnon välimaastosta, mutta ennen kaikkea se on elämäntapa.

Karavaanarialueella ei tarvitse olla yksin talvellakaan, ellei itse halua.

Viimeisen puolen vuoden aikana Raunikin on viettänyt enemmän aikaa vaunulla kuin kotonaan, joka sijaitsee vain neljän kilometrin päässä Kangaslammelta.

”Kerrostaloyksiössäni olen yksinäinen. Täällä olen heti oven avattuani ulkona, luonnossa ja ihmisten parissa”, Rauni perustelee.

Karavaanarialueella ei tarvitse olla yksin talvellakaan, ellei itse halua.

”Täällä kunnioitetaan jokaisen halua olla omassa rauhassaan, mutta aina on myös tervetullut muiden seuraan”, Rauni selittää alueen sääntöjä.

Salesta tarpeet vaunukokkaukseen

Rauni esittelee noin 14 neliön vaunuaan, jolla on ikää parikymmentä vuotta. Sisätiloissa on kaikki tarvittava: sänky, oleskelutila, vessa, suihku ja keittiö, jossa on pieni kaasuliesi, tiskiallas ja jääkaappipakastin. Talvella Rauni ei pidä juoksevaa vettä päällä, ettei vaunun vesisäiliö jäädy. Käyttövettä saa huoltorakennuksesta, ja suihkussa sekä saunassa voi käydä yhteisissä tiloissa.

Ruoat niin vaunulle kuin kotiin Rauni hakee Nastolan kirkonkylän Salesta. Yhden hengen taloudessa asuvana hän arvostaa pieniä pakkauskokoja ja antaa erityiskehut lähikauppansa monipuoliselle kanavalikoimalle. Broileri on vaunukokkauksen kivijalka. Kangaslammella ollessaan Raunin kauppakassin sisältö on yhden tuotteen osalta eri kuin kotioloissa: grillimakkaraa pitää aina olla vaunussa.

Rauni Myllykangas istuu asuntovaunun sohvalla toppatakki päällä

Talviasuminen asuntovaunussa vaatii ennakointia ja varautumista. Vastineeksi saa luonnon läheisyyttä ja omannäköistä arkea.

Karavaanarin elämäntapaan kuluu rahaa niin paljon kuin on halukas maksamaan vaunusta ja sen varustelusta. Muu kulurakenne on sen jälkeen maltillinen. Kangaslammella karavaanariyhdistyksen vuosipaikkamaksu on jäsenille 630 euroa.

Raunin vaununaapurit Raili ja Hannu Nivalainen ovat ulkona kävelyllä. Raili kaatui syksyllä rollaattorilla ja joutui leikkaukseen. Sairaalassa hän toivoi pikaista kotiutusta: ei kotiin Lopelle, vaan karavaanarialueelle, jossa hänellä olisi ”ainakin seitsemän hoitajaa”. Kangaslammella askeleita kertyy enemmän kuin kerrostalossa ja vaununaapurit auttavat. Talkoilla Railille rakennettiin luiska helpottamaan kulkua vaunulle.

Vaunuista ilmestyy lisää väkeä. Sepoksi esittäytyvä mies kertoo, että alue oli aiemmin Työväen urheiluliiton leirikeskus, jossa oli sen suuruuden päivinä nyrkkeilykehä, uimahyppytornit ja lampeen rakennettu 25 metrin uimarata.

Vanhasta ajasta muistuttavat yhä rautaiset rekkitangot, joille voi kuvitella nuoret urheilijat vetämään leukoja ja tekemään kieppejä.

Laulua, korttipelejä ja kisa­katsomoita ilman titteleitä

Rauni on siirtynyt alueen yhteisrakennukseen, Koronataloon, keittämään kahvia. Nimensä mukaisesti talo rakennettiin koronavuosina, talkoovoimin tietysti. Kahvilla ovat myös Nivalaiset, Seppo, Pekka Pakarinen ja Raunin puoliso Keijo Myllykangas. He valottavat viehtymystä karavaanareiden elämäntapaan.

”Täällä tittelit jäävät pois. Kaikki ovat samanarvoisia”, Pekka sanoo. Hän on leski ja asuu Vantaalla. Kangaslammelle hän saattaa ajaa vain päiväksi tekemään lumityöt ja moikkaamaan tuttuja.

”Vaikka herää pää jäässä, niin täällä on hyvä olla”, Raili nauraa. Kaikkia huvittaa vanha karavaanarin viisaus: kaasu loppuu aina öisin.

Seppo jatkaa vitsillä asuntosäästämisestä: asunto säästyy, kun viettää enemmän aikaa vaunulla kuin kodissaan.

”Täällä tittelit jäävät pois. Kaikki ovat samanarvoisia.”

Hyvien puolien listaus jatkuu. On korttirinki, hiihtoladut ja luonnon rauha. Yhteisiä kokkailuja ja yllätyslettukestejä. Isojen tapahtumien aikaan Korona­taloon kokoonnutaan kisakatsomoon, ja sitten on tietenkin karaoke.

”Seppo on hyvä laulamaan”, Rauni kehuu.

”Kaikkea tuli pikkupäissään tehtyä”, Seppo kuittaa. Raittiuden myötä laulukin jäi. Raili sen sijaan viihtyy mikrofonin ääressä. Usein toivotaan Topi Sorsakosken ja Reijo Taipaleen kappaletta Kulkukoirat, joka osuu suoraan karavaanareiden sydämiin:

”Kuin kulkukoirat maata kierrettiin”.

Kun kahvit on juotu, porukka vetäytyy omiin vaunuihinsa. Seppo on tehnyt Mölytuvaksi nimettyyn grillikotaan tulet, ja halukkaita odottaa siellä valmis hiillos. Rauni nappaa jääkaapista kanapaketin ja lähtee grillaamaan. Illalla on aikaa vielä käsitöille ja sanaristikoille.