Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Nadja, 27, ja Anniina, 28, ovat helsinkiläinen pariskunta. Anniina kosi Nadjaaa Prismassa toimistotarvikehyllyn edessä.

Anniina, 28, kosi puolisoaan Prismassa – "Minulla on tarve olla vähän ekstra ja outo"

Teksti:
Maarit Rasi
Kuvat:
Eveliina Vuorma
Julkaistu: 1.11.2023
|
Muokattu: 2.11.2023
Helsinkiläinen Anniina kosi avopuolisoaan Herttoniemen Prismassa. Nadja oli ehtinyt kosia ensin. Kyseessä oli siis takaisinkosinta, josta moni ei ole kuullutkaan.

”Muistan, kun tulin ensitreffeiltä ja ajattelin, että ei tästä tule mitään. Ei pidä ihastua”, kertoo Anniina, 28.

Kun helsinkiläiset Anniina ja Nadja, 27, tapasivat vuonna 2021, merkit eivät vaikuttaneet lupaavilta.

Tinderissä ”toisensa mätsännyt” pariskunta asui tapaamisensa aikoihin eri maissa, Anniina Suomessa ja Nadja Ruotsissa.

Kaiken lisäksi Nadja oli vasta eronnut ja ilmoitti heti ensitöikseen, että oli liikkeellä kevyin mielin.

Uuden suhteen aika ei ollut vielä.

Treffit kuitenkin sovittiin, ja niitä varten Anniina kulki bussilla satoja kilometrejä Pohjois-Ruotsiin.

Vaikka alku lähti kangerrellen, tilanne muuttui, kun Nadja päätti rikkoa lupauksena yksinolosta. Treffien jälkeen hän otti Anniinaan yhteyttä ja kysyi, voisiko tulla kylään heti seuraavana viikonloppuna.

Kaksi ekstroverttia, räiskyvä Anniina ja rauhallisempi Nadja, olivat löytäneet toisensa.

Ensimmäinen kosinta oli romanttinen mutta kömpelö

Kaksi vuotta ensitapaamisesta naiset esittelevät vintagemallisia kihlasormuksiaan Herttoniemessä sijaitsevassa ostoskeskuksessa.

Täällä, tarkalleen ottaen arkisten ostosten lomassa Prismassa, Anniina kosi Nadjaa.

"Olen tosi huono pitämään salaisuuksia ja halusin kertoa sormuksesta Nadjalle mahdollisimman pian."

Kyse ei ollut pariskunnan ensimmäisestä kosinnasta, sillä Nadja oli ehtinyt kosia häntä jo pari viikkoa aikaisemmin.

Anniina nauraa, kun hän muistelee tilannetta helsinkiläisessä hotellihuoneessa. Kosinta oli romanttinen, mutta aavistuksen kömpelö.

”Tajusin, että olin suunnitellut jo pitkään kosintaa, mutta en ollut miettinyt, mitä kysyn. H-hetkellä sormuskin oli repussa, ja aloin etsiä sitä viime tipassa”, Nadja kertoo.

Lopulta kosinta onnistui, mutta se ei jäänyt ainoaksi kerraksi.

Sateenkaaripiireistä tutuksi tullut takaisinkosinnan ajatus nimittäin houkutteli Anniinaa.

Sen ajatuksena on purkaa perinteisiä sukupuolirooleja ja tehdä perinteistä oman näköisiä. Takaisinkosinnassa kummatkin ovat aktiivisia toimijoita.

Anniina päätti kosia Nadjaa Herttoniemen Prismassa, sillä hän mietti, että siellä tuskin kukaan oli aiemmin kosinut ketään.

“Minulla on tarve olla vähän ekstra ja outo. Ajattelin, että siitä tulee hyvä tarina”, hän kertoo.

Kosintapaikkana Prisma oli hyvä valinta siinäkin mielessä, että Anniina oli löytänyt samana viikonloppuna vintageliikkeestä täydellisen sormuksen Nadjalle.

Ei siis ollut aikaa vitkutella.

“Olen tosi huono pitämään salaisuuksia ja halusin kertoa sormuksesta Nadjalle mahdollisimman pian.”

Nadja ei arvannut mitään, kun puoliso alkoi käyttäytyä Prismassa hyvin epätavanomaisesti.

Yleensä astiaosaston ohittava Anniina oli yhtäkkiä hyvin kiinnostunut ruoanlaittovälineistä, joista hän keksi Nadjan kanssa keskustelunaiheita.

Puhe oli nopeatempoista ja levotonta.

Välillä Anniina hyppelehti nopeasti käytävältä toiselle. Näytti siltä kuin hän haluaisi leikkiä Nadjan kanssa jonkinlaista hippaa.

Tosiasiassa Anniina etsi sopivaa hyllynrakoa, johon voisi asentaa kännykkänsä kameraa varten. Rakastunut nainen halusi tallentaa ikimuistoisen hetken. Kolo kännykälle löytyi lopulta toimistotarvikeosastolta.

”Sitten taisit sanoa, että tuletko mun vaimokseni, ja patistit vielä, että vastaa nyt kyllä”, Nadja sanoo ja nauraa.

Toinenkin kosinta oli siis aavistuksen kömpelö, mutta takuulla ihanan romanttinen ja ikimuistoinen – siis omannäköinen.

”Meillä on aina tapana tehdä asiat vähän eri tavalla”, Anniina sanoo.

Tasa-arvo on suhteessa tärkeää

Anniina ja Nadja muistuttavat, että takaisinkosinta on yksi tapa tuoda parisuhteiden tasa-arvoa esille.

Suhteessaan he tekevät jatkuvasti töitä sen eteen.

Esimerkiksi kotityöt on tässä suhteessa jaettu lähtökohtaisesti tasan. Myös yhteiset kulut Anniina ja Nadja jakavat niin, että kummatkin maksavat palkkatasonsa mukaan prosentuaalisesti yhtä paljon.

”Emme ota tasa-arvoa automaationa. Siksi avoin kommunikaatio ja keskustelu on tärkeää. Varmistamme aina, että kummatkin tulevat varmasti kuulluiksi”, Nadja sanoo.

Pariskunta kannustaa myös yrityksiä ja yhteiskunnallisia toimijoita tasa-arvotyöhön.

Henkilökunnan kouluttaminen yhdenvertaisuudesta on olennaista.

”Kaikenlaiset ihmiset, myös vähemmistöt, ovat osa yhteiskuntaa. On tärkeää, ettei yritysten toimintaa ole suunnattu vain tietylle kohderyhmälle”, Anniina huomauttaa.

"Varmistamme aina, että kummatkin tulevat varmasti kuulluiksi."

Liiton sinetöiminen tuntuu Anniinasta ja Nadjasta tärkeältä, sillä suhde on alusta saakka tuntunut “elämän suhteelta”.

Pariskunta oppii myös toisiltaan jatkuvasti jotakin: räiskyvän Anniinan kulmat ovat parisuhteen myötä hioutuneet ja Nadja on tullut rohkeammaksi.

“Haluamme koko ajan työstää suhdettamme niin, että meillä olisi mahdollisimman hyvä ja avoin kommunikaatio”, Nadja sanoo.

Kuten kosintakaan, tulevat häätkään tuskin tulevat olemaan aivan tavanomaiset.

Suunnitelmat voivat muuttua, mutta tällä hetkellä pari haaveilee brunssihäistä, joihin he keräävät jo nyt ilmaisia vintage-astioita.

"Ainakin perinteisiä hääleikkejä ja aikatauluja vierastamme. Kaikki on kuitenkin vielä auki. Haaveena on, että häät olisivat loppukesästä”, Anniina sanoo.

Anniina ja Nadja kertoivat tärkeästä hetkestään Instagram-tilillään Homorummuttajat.

Lisää aiheesta