Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Etkö keksi puhuttavaa? Kolme klassikkoaihetta toimii aina

Kesän juhlat tulevat! Ja niissä pääsee jutustelemaan tuntemattomien ja puolituttujen kanssa. Kokeile näitä perinteisiä puheenaiheita.

Ihmiset keskustelevat keskenään työtapahtumassa
Ihmiset keskustelevat keskenään työtapahtumassa
Teksti: Emilia Tukiainen
Kuvat: Adobe Stock
25.5.2025 | Päivitetty 25.5.2025

Minglailu on vakiintunut termi, joka on tuttu esimerkiksi työhön liittyvistä verkostoitumistapahtumista. Minglailla voi kuitenkin missä tahansa, sillä pohjimmiltaan siinä on kyse vain yhdestä asiasta: yhteyksien luomisesta ja uusiin ihmisiin tutustumisesta. Minglailua kannattaakin siis hyödyntää esimerkiksi juhlissa, joissa on useampia sinulle uusia ihmisiä.

Minglailu voi tuntua kuitenkin hyvin jännittävältä erityisesti silloin, jos olet ihmisenä enemmän introvertti kuin ekstrovertti. Siinä voi kuitenkin kehittyä paremmaksi. Jännitystä voi lievittää esimerkiksi sillä, että valmistautuu tuleviin juttutuokioihin hyvissä ajoin etukäteen.

Valmistaudu ja ole ajoissa paikalla

Mieti etukäteen, minkä tyylinen tuleva tapahtuma on ja ketä voit siellä mahdollisesti tavata. Oli tilaisuus mikä tahansa, on tapahtumaan hyvä saapua ajoissa. Näin voit tutustua muihin vieraisiin heti heidän saavuttuaan ja vältät jäämästä keskustelujen ulkopuolelle.

Vaikka nurkkaan sulautuminen tai puhelimeen keskittyminen tuntuisikin turvalliselta, pyri olemaan vastaanottavainen ja istumaan yhdessä muiden juhlavieraiden kanssa. Näin juhliin saapuvien on helppo lähestyä myös sinua.

Kuuntele aktiivisesti

Yksi suurimmista minglailun kompastuskivistä on liiallinen keskittyminen siihen, mitä itse aikoo sanoa. Sen sijaan kannattaa kääntää huomio keskustelukumppaniin. Aktiivinen kuuntelu ei tarkoita vain sanojen kuulemista, vaan myös kehon kieltä. Katso keskustelukumppaniasi silmiin, ja reagoi hänen sanomaansa aidosti kiinnostuneena. Vaikka sopivia puheenaiheita ei voi aina ennakoida, hyvän ensivaikutelman luominen ei vaadi muuta kuin vilpitöntä kiinnostusta ja hymyä.

On hyvä muistaa, että ihmiset rakastavat puhua itsestään! Keskity aktiivisesti kuulemaasi ja kysy tarvittaessa aiheesta lisää. Näin jätät positiivisen mielikuvan, ja saat todennäköisesti keskustelukumppaniltasi myös vastakysymyksiä.

Kokeile esimerkiksi näitä

Jotta minglailu olisi mahdollisimman helppoa, voit pohtia etukäteen muutamia kevyitä jutusteluaiheita.

Yhteiset tutut. Jos kyseessä on esimerkiksi ystäväsi juhlat, voit tutustua hänen kaveripiiriinsä kysymällä mistä he tuntevat tai kauanko he ovat olleet ystäviä. Tästä aiheesta on helppo keksiä myös lisäkysymyksiä ja saada aikaan pidempiä keskusteluja.

Työtehtävät tai työpaikka. Oli juhlien tai tapahtuman luonne mikä tahansa, työ on aina hyvä puheenaihe. Kysymykset kuten “Mitä teet työksesi” tai “miten päädyit alalle” innoittavat varmasti kiinnostavia keskusteluja.

Ajankohtaiset aiheet. Mikä maailmaa on puhututtanut viime aikoina? Näistä aiheista löydät varmasti jotakin pohdittavaa, josta voitte keskustella yhdessä uusien tuttavuuksien kanssa.