Heidi Linsén tekee ryijyjä kokemuksista, joista moni nainen vaikenee

Heidi Linsénin ryijyjä hallitsevat kirkkaanpunaiset huulet. Teokset kiinnittävät huomion heti. Niiden tausta on henkilökohtainen, mutta samalla aihe koskettaa valitettavan monia. Punasävyisiä, naisen huulia esittäviä alkuperäisteoksia on syntynyt jo yli sata. Heidi sanookin olevansa feministinen taiteilija.

”Haluni tuoda esiin naisen asemaa ja näkökulmaa on lähtenyt osin omista kokemuksistani.”

Teosten alkulähde on kymmenien vuosien takaisissa kokemuksissa.

”Jo peruskoulussa kohtasin seksuaalista ahdistelua. Tapahtuneesta syyllistettiin minua: uhria, pientä tyttöä.”

”Lähes jokainen nainen joutuu elämässään kohtaamaan ahdistelun, tytöttelyn ja vähättelyn kaltaisia ilmiöitä.”

Oma juttu löytyi aikuisiällä

Taide ammattina on kiinnostanut Heidiä aina. Jo kouluaikoina hän innostui käsityöstä ja kuvaamataidosta ja tuunasi innokkaasti vaatteitaan.

Heidi ehti tehdä monen eri alan töitä, ennen kuin löysi oman juttunsa. Lopulta hän valmistui teolliseksi muotoilijaksi Metropolian ammattikorkeakoulusta.

”Pandemian aikana innostuin tuftaamisesta. Heti, kun sain käteeni netistä tilaamani tuftauspyssyn tiesin, että tässä se on, tätä haluan tehdä.”

Käytännössä tuftaus on nukkatekstii­lien tekemistä. Teosta työstetään nurjalta puolelta, eli teos luodaan ikään kuin peilikuvana. Tuftausneula tai -kone syöttää pingotetun kankaan läpi lankasilmukoita, joista syntyy haluttu kuvio.

”Opettelin tekniikan yritys ja erehdys -menetelmällä. Olen luonteeltani ongelmanratkaisija – jos tuntuu, ettei jokin onnistu, sisuunnun ja pistän onnistumaan.”

Kymmeniä kiloja lankaa

Alkuun Heidi teki taidettaan vuokraamassaan ahtaassa autotallissa, mutta siirtyi valoisampaan työtilaan. Tuftauksesta syntyy tekstiilipölyä, jonka takia Heidillä on työskennellessään hengityssuojain, haalarit ja jättiessu. Tuftauskehikkonsa hän on tehnyt itse raakapuusta. Tekstiilityö syntyy vahvalle polyesteripohjalle erivärisiä villa- ja akryylilankoja käyttämällä.

Hartioita ja käsivarsia jomottaa toisinaan. Tekemisen flow vie mennessään niin, että Heidin täytyy pakottaa itsensä työhuoneelta kotiin.

”Lankatilaukseni ovat melkoisia. Tilaan lankoja parinkymmenen kilon erissä ja liikuttelen niitä jätesäkeissä.”

Töiden hinta ostajalle riippuu koosta – mitä suurempi työ, sen enemmän sen tekemiseen menee aikaa.

”Näyttelyissä on ihana katsoa iloa ihmisten kasvoilla, oivalluksen loistetta heidän silmissään. Se antaa intoa jatkaa.”

Katse yhteiskuntaan

Kun Heidi oli pieni, hän vietti paljon aikaa isoäitinsä luona Helsingin Kalliossa. Siellä hän näki katujen miehiä, alkoholisteja, joiden tilanne kosketti.

”Muistan, että he saattoivat sujauttaa minulle markan tai sanoa jonkin ystävällisen sanan. Isoäiti opetti minua näkemään ihmisyyden myös syrjäytyneissä.”

Yhdenvertaisuus onkin hänen mielessään moniulotteinen asia. Heidi tekee tuftaustöitä myös esimerkiksi eriarvoisuudesta, asunnottomuudesta ja mielenosoituksista.

”Ajattelen, että yksi taiteen tärkeistä tehtävistä on heijastella ajankohtaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä.”

Inspiraatiota hän ammentaa popu­laarikulttuurista ja kohtaamisista sekä tekemällä pitkiä kävelyjä. Heidin parikymppistä tytärtä naurattaa joskus äidin haja­mielisyys – taidetta kun tekee koko ajan oman pään sisällä.

Heidi on saanut enimmäkseen rohkaisevaa palautetta. Residenssikutsut ja yhteistyöehdotukset lämmittävät projektista toiseen elävää käsityöläistä.

”Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että saan tehdä tätä ammatikseni.”

Omia seiniään hän ei korista tekemällään taiteella.

”Kotona katselen mieluummin teettämääni julistetta ranskalaisesta Le Ballon Rouge -elokuvasta vuodelta 1956. Se rauhoittaa levotonta mieltä.”