Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Hotellin suuri juhlatilavsijaitsee entisessä pankkisalissa. Sinne on myös oma sisäänkäynti.

Helsingin ytimessä piilottelee uudistunut klassikkohotelli – "Eihän tätä tunnista entiseksi!"

Teksti:
Sami Sykkö
Kuvat:
Jaanis Kerkis
Julkaistu: 13.3.2023
|
Muokattu: 13.3.2023
Solo Sokos Hotel Helsinki oli pääkaupungin ensimmäinen suurhotelli. Se kohosi pankkien ja vakuutusyhtiöiden palatsien keskelle lähes sata vuotta sitten ja hohtaa jälleen uudistuksen jälkeen.

Hotelli Helsinkiä ei ole tuntea entiseksi. Ennen tarpeettoman tavallinen ja vähän valjun oloinen aula on nyt oivallinen yhdistelmä vastaanottoa ja tunnelmallista baaria. Heti ulko-ovelta näkee, että viime vuonna valmistunut suurremontti kannatti.

Aulassa on mukavia istumaryhmiä, veikeitä valaisimia ja suuri kaakeloitu takka. Tunnelmaa ja katsottavaa riittää. Ei ihme, että Solo Sokos Hotel Helsingin hotellinjohtaja Aki Keskitalo vaikuttaa tyytyväiseltä.

”Tämä hotelli on piilossa oleva helsinkiläinen klassikko”, Keskitalo sanoo.

Piilossa sikäli, etteivät edes kaikki helsinkiläiset tunnista Hotelli Helsingin nimeä. Sen sijaan rakennuksen tietää moni ja sijainnin melkein kaikki. Hotelli seisoo aivan kaupungin ytimessä, Yliopistonkadun ja Kluuvikadun kulmassa, vastapäätä Kluuvin ostoskeskusta. Hotellin kortteli jatkuu Aleksanterinkadulle saakka.

”Tämän keskemmällä Helsinkiä ei voi olla hotellia”, Keskitalo sanoo.

Tosi on. Rautatieasemalta kävelee tänne muutamassa minuutissa.

Helsingin ensimmäinen suurhotelli – historia täynnä tunnettuja vieraita

Pääkaupunkia rakennettiin 1930-luvun taitteessa vimmalla ja tyylillä. Ydinkeskustaan Aleksanterinkadulle rakennettiin uljaita pankkien ja vakuutusyhtiöiden palatseja. Merkittäviä rakennuksia kohosi yksi toisensa perään: Fazerin liiketalo valmistui vuonna 1928, Liittopankin eli nykyisen World Trade Centerin talo vuonna 1929, Stockmannin uusi uljas tavaratalo vuonna 1930.

Samana vuonna valmistui myös Helsingin Suomalainen Säästöpankki, jonka rakennuksesta valtaosa oli varattu hotelli Helsingille. Rakennuksen arkkitehti Pauli E. Blomstedt oli seurannut tarkasti alan uusimpia tuulia ja hakenut vaikutteita Yhdysvalloista. Rakennuksessa näkyi uusi moderni tyyli, jossa klassismin aiheet yhdistyivät sulavasti tuolloin muodikkaaseen funktionalismiin.

”Tämä on Helsingin ensimmäinen suurhotelli. Hotelli Helsinki oli valmistuessaan kahdeksankerroksinen ja yli 70-huoneinen aikakauden suunnannäyttäjä. Se on vuoden vanhempi kuin hotelli Torni, mikä yllättää monet”, Keskitalo kertoo.

Hotelli Helsingin ympäristö oli rakentamisajankohtana erinäköinen kuin nyt, sillä hotellin vieressä sijaitsi sittemmin purettu Heimolan talo. Tuossa maineikkaassa jugendtalossa kokoontui hotellin valmistuessa Suomen eduskunta.

Merkittäviä vieraita oli Hotelli Helsingissäkin. Juoksijalegenda Paavo Nurmi juhli hotellissa vuonna 1932. Talvisodan alettua vuonna 1939 hotellista käsin johdettiin koko Suomen armeijaa. Neljännen kerroksen huoneessa numero 13 työskenteli puolustusvoimien ylipäällikkö, sotamarsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim. Myöhemmin hotellin vieraskirjaan kirjoittivat nimensä esimerkiksi Italian fasistipääministeri Benito Mussolini ja Suomen presidentti Urho Kekkonen.

Tyylipuhdasta arkkitehtuuria ja yökerhon sykettä

Ensimmäisten vuosikymmeniensä jälkeen hotellin katutaso on muuttunut kovasti.

”Nykyisen Yliopistonkadun puolella oli pieniä liikehuoneistoja. Nyt niistä ovat jäljellä vain julki-sivun ikkuna-aiheet muistuttamassa oviaukoista”, Keskitalo kertoo.

Alkuaikoina hotellin kahvila oli ensimmäisessä kerroksessa ja ravintola toisessa. Nyt kaikki ravintolatoiminta on katutasossa. Lisäksi hotellirakennuksessa oli paljon toimistoja ja Helsingin Suomalaisen Säästöpankin konttori.

Rakennuksen helmi oli pankkisali, joka oli tyylipuhdas taidonnäyte arkkitehti Blomstedtilta. Sinne kuljettiin virtaviivaisen lipan alta Kluuvikadun puolelta. Käytävän päässä odotti upea, suorakulmainen sali, hohtava marmorilattia, kauniisti kaartuva tiski ja valokatto. Kyseessä on yksi Helsingin arkkitehtonisista nähtävyyksistä.

Kun pankki sulki konttorinsa pankkikriisin myötä 1990-luvun alussa, sen tilat remontoitiin osaksi hotellin legendaarista Helsinki Club -yökerhoa. Nykyisin pankkisalissa on hotellin suurin juhlatila ja yökerhon perintö elää uuden aulabaarin nimessä, joka on Bar Hki.

Helsinki henkii hotellissa

Mutta se menneisyydestä. Lähtekäämme kierrokselle uudistettuihin huoneisiin. Ne on sisustanut nimekäs helsinkiläinen sisustusarkkitehtitoimisto Koko3.

Tummanvihreät käytävät ovat kultaisine yksityiskohtineen, ruudullisine mattoineen ja Bulevardin lehmuksia kuvaavine tapetteineen elegantit. Ja tyylikkäitä ovat huoneetkin. Niissä toistuvat syvän sininen ja mausteisen keltainen. Sängynpäätyjen, kaappien, pöytien ja nojatuolien pyöreät muodot ovat viitteitä hotellin alkuperäiseen sisustukseen ja arkkitehti Blomstedtin piirtämiin kaareviin funkkiskalusteisiin.

Seinillä olevissa tapeteissa seikkailevat huonetyypistä riippuen esimerkiksi Kauppatorin lokit tai pääkaupungin katot ja kupolit.

Minä majoitun Helsinki-sviitissä. Huhun mukaan täällä sijaitsi aikoinaan kampaamo, mutta nyt tila on hotellin suuri sviitti: valtavan korkea huone, jossa on ainutlaatuiset ikkunaseinät tilan molemmilla puolilla.

Sisustus on hienostunut. Sviitissä on muun muassa tyylikäs raidallinen sohva ja Alvar Aallon suunnittelemat nojatuolit. Kylpyhuone on lasiseinän takana, ja siellä on paitsi paljon neliöitä myös kookas kylpyamme ja hotellissa valmistettua kylpysuolaa.

Sviitin vuode on valtava ja kutsuva, mutta menkäämme ensin illalliselle. Hotellin alakerran kulmassa on Pauli’s-ravintola, joka on nimetty talon arkkitehdin mukaan. Olen kutsunut kavereita syömään – tänne kaupungin keskellehän on kaikkien helppo tulla. Tilaamme Helsinki-hampurilaisia sekä pizzoja, jotka on nimetty pääkaupungin keskustan kaupunginosien mukaan.

Nuori miestarjoilija on pian lähdössä malliksi Milanon muotiviikoille, ja hän esittelee jälkiruokia niin ystävällisesti, että tilaamme vielä nekin. Tarjoilija suosittelee talon suklaakakkua, emmekä joudu pettymään.

Keskellä kaikkea – mutta paossa hälinää

Hotelli Helsingissä ei käy aika pitkäksi. Jos ei halua mennä huhkimaan hotellin kuntosalille tai jäädä istumaan viihtyisään Bar Hkiin, voi piipahtaa vaikka elokuvissa – sijaitseehan Maxim-elokuvateatteri samalla kadulla.

Me kuitenkin päätämme nauttia juomat Bar Hkissä ja lähteä sen jälkeen iltakävelylle. Aleksanterinkatu on iltavalaistuksessa kerrassaan upea, hienompi kuin pankkikatu Wall Street New Yorkissa. Ja kun käännymme Stockmannin kulmalta vasemmalle, päädymme Helsingin tunnetuimpaan puistoon, Esplanadiin. Pieni iltakävelymme päättyy Fazerin kahvilaan, joka on auki iltamyöhään.

Yhden espresson voimin jaksan katsoa huoneeseen palattuani hetken elokuvaa, kunnes sviitin vuode vie voiton.

Aamulla testaan aamiaisen yhdessä hotellinjohtajan kanssa. Tiettyihin huoneluokkiin kuuluvat erikoisannokset, joista voi valita suosikkinsa. Siispä kokeilen normaalin aamiaisbuffetin lisäksi avokado-leipää ja köyhiä ritareita. Molemmat ovat herkullisia.

Aamiaisen jälkeen kylven vielä sviitin ammeessa. Tuntuu, että hetken Helsingin hälinä, elämän kohina ja ratikkakiskojen kolina ovat kovin kaukana. On miellyttävän hiljaista ja rauhallista. Hotellista poistuessa tuntuu kuin olisin ollut pidemmälläkin lomalla.

Solo Sokos Hotel Helsinki

  • Hotellissa on 207 huonetta.

  • Sviittejä on kuusi, joista viisi on juniorsviittejä.

  • Hotellissa on kolme kokous- ja juhlatilaa. Suurimpaan juhlatilaan mahtuu jopa 200 henkeä.

  • Hotellissa on oma kuntosali.

  • Hotellin ravintolan nimi on Pauli’s Pizza & Grill, ja aulan yhteydessä toimii Bar Hki.

  • Aamiaisia tarjotaan kiireisimpinä päivinä yli 400.

  • Blomstedt-juhlatilassa on oma sisäänkäynti ja baari.

  • Hotellin yhdeksännessä kerroksessa oleva saunaosasto valmistuu vuoden 2023 aikana.

  • Hotellia operoi S-ryhmään kuuluva Sokotel Oy.

Hotelli Helsingin historiaa

  • Hotelli Helsinkinä tunnetun rakennuksen suunnittelu alkoi vuonna 1928.

  • Hotelli avattiin 1930. Talo tunnettiin rakennuttajan eli Helsingin suomalaisen säästöpankin mukaan.

  • Hotellissa oli aluksi reilut 70 huonetta.

  • Sokos-hotellina hotelli Helsinki aloitti vuonna 1971.

  • Hotelli uudistettiin lähes kokonaan 1983.

  • Se kasvoi nykyiseen kokoonsa 1990-luvun lopussa, kun hotelliin yhdistettiin rakennuksessa olleita toimistotiloja.

  • 1970-luvun alussa aloittanut legendaarinen Helsinki Club suljettiin 2013.

Legendaariset hotellit kutsuvat vierailulle

Lisää aiheesta