Elämä
Kannattaako ostaa airfryer? Arja Elina kertoo, miten hänelle kävi
Millaisia kokemuksia sinulla on airfryeristä? Arja Elina Lainetta laite epäilytti.


Airfryer on muutamassa vuodessa mullistanut ruoanlaiton, ja laitteiden suosio kasvaa koko ajan.
Ruokakirjailija Arja Elina Laine on kirjoittanut airfryerille pyhitetyn Airfryer – Kotikokin keittiössä -reseptikirjan, joka sisältää runsaan määrän airfryerillä valmistettavia reseptejä. Airfryerin saapuessa markkinoille hän ei kuitenkaan innostunut laitteesta heti.
“Mä ehkä ensin ajattelin, että nämä on tehty öljypaistamisen korvikkeeksi. En ole aikaisemminkaan ollut mikään friteeraaja, niin en innostunut siitä. Kiinnostukseni heräsi kun ymmärsin, että sillä saa tehtyä vaikka mitä muutakin”, Arja Elina kertoo.
Hyödyllinen jopa leivonnassa
Airfryer-reseptikirjan kautta Arja Elina halusi päästä kertomaan muillekin siitä, miten monipuolinen laite airfryer on.
“Aloitin airfryerin käytön ihan tavallisista ruoista, esimerkiksi vihanneksista, kanasta ja kalasta. Sitten tajusin, että sitähän voi käyttää myös leivonnassa”, Arja Elina kertoo.
Arja Elina neuvoo, että airfryeriä kannattaakin ehdottomasti hyödyntää makeiden herkkujen kanssa – näppärän laitteen avulla on mahdollista tehdä vaikkapa vain yksi leivonnainen makeannälän iskiessä. Myös suklaan sulattamiseen airfryer on loistava apuri, sillä lämpötilan saa määriteltyä tarkemmin kuin uunissa tai mikrossa.
“Esimerkiksi joulun aikaan joulutorttuja voi tehdä tarpeeseen vain yhden tai kaksi. Ei tarvitse lämmittää uunia niin sähköäkin säästyy, ja leivonnaiset on aina parhaita tuoreena”, Arja Elina vinkkaa.
Arja Elina valmistaa airfryerillä myös yksittäisiä annoksia esimerkiksi makaronilaatikkoa ja lasagnea. Myös aamupalan suhteen Arja Elinalla on hyvä vinkki.
“Jos jaksaa tehdä vaikka sämpylätaikinan odottamaan jääkaappiin, niin siitä voi aamulla paistaa itselleen tuoreet aamusämpylät.”
Jopa leivonnaiset valmistuvat helposti airfryerillä. Kuvassa Arja Elinan valmistamat fudgebrowniet. Kirjan kauniit ruokakuvat on kuvannut Arja Elinan tytär Anni-Sofia Savela.
Terveellisyys kiehtoo
Arja Elina itse käyttää pienen talouden päivittäisessä ruoanlaitossaan pääosin airfryeriä.
“Ennen kaikkea pienempiin talouksiin se on tosi hyvä. Toki jos perheenjäsenet syövät taloudessa eri aikoihin, niin airfryerillä on helppo tehdä vaikka vain yksi annos ruokaa jokaiselle sopivaan aikaan”, Arja Elina pohtii.
Airfryeriä hehkutetaan helppoutensa lisäksi myös siitä, että ruoanlaitto on sen avulla terveellisempää. Arja Elinaakin motivoi airfryerillä tehdyn ruoan terveellisyys, sillä laitteella on mahdollista valmistaa vaikka rapeita perunoita ilman uppopaistamista.
“Toki minua kiehtoo se, ettei airfryerillä valmistettuun ruokaan yleensä tarvitse laittaa rasvaa. Jos tarvitsee, niin tosi vähän."
Kannattaako airfryeriä suojata leivinpaperilla?
Airfryer on kätevä apuri ruoanlaitossa, ja laitteesta on tärkeää pitää myös hyvää huolta. Arja Elina neuvoo huuhtomaan ja pyyhkimään laitteen koriosat aina käytön jälkeen, jotta ruoantähteet eivät pinty ja pala laitteeseen kiinni. Jos airfryeriin jää hajua esimerkiksi kalan valmistamisesta, voi koriosan pestä laitteen käyttöohjeista riippuen joko käsin tai astianpesukoneessa.
Airfryerille tarkoitettua leivinpaperia Arja Elina ei kuitenkaan lähtökohtaisesti suosittele, sillä paperi estää ritilän läpi kulkevan ilmavirtauksen. Sen seurauksena laitteen kiertoilmaominaisuus ei toimi tarkoitetulla tavalla, jolloin ruoasta ei tule yhtä rapeaa.
“Niitä voi toki hyödyntää jos tekee airfryerillä esimerkiksi munakasta tai jotain muuta, josta ei tarvitsekaan tulla rapeaa”, hän kertoo.
Kiinnitä tähän huomiota airfryeriä ostaessa
Airfryereitä on markkinoilla laidasta laitaan, ja laitteiden hintahaitari on melko suuri. Airfryeristä haaveilevalle Arja Elina vinkkaa, että ihan halvinta peliä ei välttämättä kannata ostaa. Myös laitteen tehoa kannattaa tarkkailla ostovaiheessa.
“Toki voi käydä hyvä tuuri, ja edullinen airfryer onkin monta vuotta toimiva laite. Suosittelen kuitenkin panostamaan laatuun. Laitteen koko kannattaa miettiä talouden koosta riippuen. Teho on myös tärkeää, ehkä sellainen 1700-2000 wattia olisi hyvä", Arja Elina neuvoo.
Airfryer – Kotikokin keittiössä -reseptikirja on saatavilla Prisman verkkokaupasta sekä myymälöistä ympäri Suomen.
Arja Elina oli aluksi skeptinen, mutta hurahti nopeasti airfryerillä valmistettuihin ruokiin. Nyt hän on kirjoittanut airfryer-resepteille omistetun reseptikirjan.