Käytätkö sinäkin aikasi kumppanin ja Netflixin kanssa sohvalla? Ei ehkä kannattaisi

Kun kauppojen hyllyt ja some tursuavat vaaleanpunaista krääsää ja unelmatreffejä, kurkkuun nousee pieni oksennus.

Amerikkalaisella siirapilla kuorrutettu Valentine’s day on täysin turha juhla, mutta sen suomalainen versio ystävänpäivä ansaitsee paikkansa kalenterissa. Tämä vuosisatojen takainen perinne on muotoutunut Suomessa juhlistamaan romanttisen rakkauden sijaan nimenomaan ystävyyttä.

Erityisesti heterosuhteissa tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että parisuhteen löytyessä ystävät jäävät usein taustalla häilyviksi itsestäänselvyyksiksi.

Oxfordissa tehty tutkimus itse asiassa kertoo, että uusi romanttinen suhde etäännyttää lähipiiristä keskimäärin kaksi ystävää. On ymmärrettävää, että intiimimmät suhteet kaipaavat enemmän ylläpitoa ja panostusta. Ajatus lienee, että ystävät kyllä voivat odottaa, vaikka rakkauden alkuhuuma kestäisikin hieman pitempään.

Tämä on ironista, kun miettii, miten monesti käy: kaikkihan me tiedämme sen ystävän, joka seurustellessaan katoaa kuin tuhka tuuleen. Ja kun rakkaus loppuu ja ero itkettää, tämä ystävä palaa takaisin olkapäätä kaivaten.

Läheiset ystävyyssuhteet ovat mutkattomia ja monesti raikkaita: niistä puuttuvat parisuhteille tyypillinen vatvominen ja omistushalu.

Silti ihmisen elämän suurimpina tavoitteina tuntuvat olevan parisuhde ja ydinperhe, ja muu on turhaa hälyä. Sinkkuus on kuin vakava sairaus, jonka ympärillä olevat ihmiset kokevat tarpeelliseksi parantaa. Sinkku saa vastaanottaa sääliä ja kumppanivinkkejä silloinkin, kun tilanteen taustalla olisi tietoinen valinta.

Amerikkalainen Valentine’s day on kuin huutomerkki korostamassa tätä dynamiikkaa: jos olet sinkku, et voi viettää tätä juhlaa. Suomalainen ystävänpäivä sen sijaan ei syrji ketään parisuhdestatuksen perusteella.

Hektisessä arjessa omien rajojen vetäminen on tärkeää, mutta liian usein elämästä karsitaan ensimmäisenä juuri yhteinen aika ystävien kanssa. Aikaa tapaamisille tuntuu olevan mahdotonta löytää, vaikka kyse on puhtaasti priorisoinnista.

Jos nyt rehellisiä ollaan, ainakin omalla kohdallani syynä on lähinnä laiskuus ja oletus siitä, että ystävyyssuhdetta ei tarvitsisi aktiivisesti ylläpitää. Kaipaan siis tässä asiassa reilua potkua persuksilleni itsekin.

Kotona rötvääminen on erityistaitoni, ja jään tämän tästä sohvalle puolisoni kanssa tuijottamaan neljättä kertaa pyörivää The Office-sarjaa, vaikka voisin tavata ystäviäni. En tosin tiedä miten sohva, Netflix ja puhelimien samanaikainen selailu ylläpitävät sitä parisuhdettakaan.

Viimeaikojen erityisiä hetkiä ovat olleet päivät, joina ystäväni ovat pakannet pienet vauvansa mukaan ja tulleet Turusta Helsinkiin istumaan kanssani pullakahville. Emme välttämättä hetkeen tamppaa tahmealattiaisessa yökerhossa, mutta on etuoikeus saada kulkea erilaisten elämänvaiheiden läpi yhdessä ystävien kanssa.

He ovat olleet kanssani silloin kun maistoin ensimmäistä kertaa tupakkaa. He ovat olleet mukana ostamassa jälkiehkäisypilleriä, ja lievittämässä mokailun aikaansaamaa häpeää. He ovat myötäeläneet kipeimmät ja noloimmat poikaystäväviritelmät, siskoni sairauden synkimmät hetket ja musiikkiuran isoimmat onnistumiset. Nyt saan ihailla heitä äiteinä ja töissään taitavina, hauskoina ja välittävinä aikuisina.

Törmäsin somessa Sex and the city -sarjaan kuvattuihin vaihtoehtoisiin loppuihin, joista yhdessä Carrie päättää unohtaa Mr. Bigin ja "kosii" kolmea ystäväänsä. Tämä olisi ollut parempi lopetus sarjalle, jossa parisuhteen pakkomielteinen jahtaaminen saa astronomiset mittasuhteet.

Maailma juhlii romanttista rakkautta joka päivä, joten ystävänpäivänä heitän mieluiten ylleni pieruverkkarit, pelaan aliasta posket punaisena, tai itken rankkaa elämänvaihetta nimenomaan ystävieni kanssa.