Koti täynnä dalmatialaisia tai kissoja! Näin aikuiset fanittavat

Aikuisena fanittamista ei tarvitse selittää järjellä. Rakas harrastus täyttää kodin, vapaa-ajan – ja sydämen. Antti J. Leinonen kuvasi suomalaisia faneja.

Aino Isojärvi kotonaan, jossa on paljon dalmatiankoiratavaraa
Aino Isojärvi kotonaan, jossa on paljon dalmatiankoiratavaraa
Teksti: Antti J. Leinonen
Kuvat: Antti J. Leinonen
15.11.2025 | Päivitetty 15.11.2025

Tapani Juusola, Tornio, 57, linja-autonkuljettaja

”Olen ollut Liverpool-fani vuodesta 1973. Pelasin Torniossa nappulaliigaa, ja joukkueemme nimi oli Liverpool. Ruotsissa asuva tätini toi minulle pienen Liverpool-viirin. Se on vieläkin tallella.

Käyn katsomassa otteluita aina kun onnistun saamaan lipun. Olen nähnyt yhteensä 26 ottelua. Olin esimerkiksi Roomassa katsomassa Euroopan Cupin finaalia vuonna 1984, jolloin Liverpool otti rankkarien jälkeen voiton AS Romasta. Olen Liverpoolin fani niin kauan kuin elän.”

Tapani Juusola ja auto, jossa lukee Liverpool

Mirjami Ylinampa, Oulu, 29, parturi-kampaaja

”Innostuin K-popista vuonna 2008 nähtyäni TVXQ!-nimisen yhtyeen musiikkivideon. Se oli menoa sitten. Hurahdin. Nykyään fanitan suuresti BTS-yhtyettä.

K-popissa kiehtovat eniten mielenkiintoiset koreografiat, ryhmien sisäinen dynamiikka sekä tunteita herättävät sanoitukset ja melodiat. Fanikulttuuri on erilaista kuin länsimaissa, ja sosiaalista mediaa hyödynnetään eri tavalla.

Minulla on ehkä noin kolmesataa BTS-aiheista esinettä. Minua kiinnostaa haastavimmin hankittava tavara. BTS:n jäsenen V:n suunnittelema laukku myytiin loppuun alle minuutissa. Minulla on niitä kaksi.”

Mirjami Ylinampa kodissaan, jossa on K-pop-fanitavaraa

Tanja Severikangas, Oulu, 43, kuvataiteilija

”Lapsuudenkodissani oli koira. Tutustuin kissoihin vasta parikymppisenä, kun opiskelukaverillani oli niitä kaksi. Nykyinen kissani Aune tuli minulle vuonna 2014 eläinsuojeluyhdistyksen kautta. Se on jotakuinkin 13–14-vuotias.

Aloin ostaa kissa-aiheisia esineitä, kun olin opiskeluvaihdossa Japanissa. Siellä oli paljon kissakrääsää. Esineiden kerääminen ei ole ollut tietoista tai aktiivista. Niitä on vain kertynyt vuosien varrella lisää. Kissat ovat jotenkin sympaattisia. Kissahahmoista pidän eniten Sabrina, teininoita -ysärisarjan Salem Saberhagenista.”

Tanja Severikangas kodissaan, jossa on paljon kissaesineitä

Leena Tomukorpi, Oulu, 47, hitsaaja

”Olen intohimoinen lähdetiedoista ammentava historian­elävöittäjä, joka elää nykypäivässä omana itsenään, mutta toimii ja pukeutuu rautakautisella tavalla mahdollisuuksien mukaan. En kuitenkaan koe olevani liveroolipelaaja, jolla olisi valmiiksi luotu henkilöhahmo tai taustatarina.

Käsitöistä olen ollut kiinnostunut pienissä määrin aina, mutta se varsinainen kaninkoloon sukeltaminen tapahtui 2–3 vuotta sitten. Silloin rupesin tutkimaan lähdetietoja ja harjoittelemaan enemmänkin kädentaitoja.

Rauta­kautinen vaatetus perustuu kerrospukeutumiseen. Ei ole vetoketjuja tai nappeja kuten moderneissa vaatteissa, vaan kaikki on ommeltu siihen muotoon, jossa niitä on tarkoitus käyttää. Vaatteet sidotaan nyöreillä tai vöillä tai kiinnitetään soljilla. Pientä sisäistä olentoani kutkuttaa, kun puen ylleni rautakautisia vaatekerroksia. Hetki muuttuu rituaalinomaiseksi. Materiaalit ovat vain ja ainoastaan luonnollisia. Ne kohtelevat ihoa eri tavalla kuin nykymateriaalit. Kuuman ja kylmän tunteet eivät ole samanlaisia. Koen oloni helpommaksi näissä vaatteissa.

Käytän rautakautisia vaatteita usein myös arjessa. Ihmisten pää kääntyy kerran, ja saattaa se kääntyä perään toistekin. Negatiivista kommentointia ei ole tullut. Kun olen harrasteryhmän kanssa liikkeellä, eritoten käsityöihmiset saattavat tulla kyselemään vaatteista.”

Leena Tomukorpi kotonaan rautakautiseen vaatetukseen pukeutuneena

Aino Isojärvi, Oulu, 35, yliopistonlehtori ja elokuvatutkimuksen tohtori

”Lapsena pidin eniten Disney-leffoista 101 dalmatialaista ja Leijonakuningas. Olen ollut koiraihminen aina ja tuntuu kivalta ajatukselta ympäröidä itsensä koiraesineistöllä. Vaikka dalmatiankoira on esteettisesti kaunis rotu, en sellaista kuitenkaan itse koskaan hankkisi.

Olen keräillyt dalmatialaisia aktiivisesti vuodesta 2018. Teini-iässä keräily tuntui nololta. Iän karttuessa opin hyväksymään itseni ja intressini. Tajusin, että saan tykätä mistä haluan. Dalmatialaisesineistöä minulla on jo toistatuhatta kappaletta.

Fiilaan sitä pahista, Cruella de Viliä. Hänellä on paljon meikkiä, holkkisavuke ja paljaat olkapäät. Hän on omaehtoinen nainen. Jos miettii, mitä pahiksia Disneyn historiassa on ollut, niin Cruellan pahuus on turhamaisuus.”

Aino Isojärvi kotonaan, jossa on paljon dalmatiankoiratavaraa

Antti J. Leinonen

  • ­työskennellyt freelance-valokuvaajana vuodesta 2002.

  • ­valokuvakirja Pyynti valittiin vuoden 2024 kauneimmaksi kirjaksi.

  • ­asuu Iissä.