Pariskunta käyttää kesällä ruokaan vain 200 euroa kuussa – pihalla on oma “supermarket”

Ruokakauppaan voi mennä kesällä vain 200 euroa kuukaudessa – jos tekee kuten Nina Rostén ja Antero Kurikka. Sastamalassa asuva pariskunta kasvattaa suuren osan ruoastaan itse.

”Kun satokausi on syksyllä parhaimmillaan, lähdemme kori kädessä kiertämään pihaa ennen ruoanlaittoa. Meillä on pihalla vähän kuin oma supermarket”, Rostén kuvailee.

Päivän ruoka valmistuu luovasti sen mukaan, mitä pihalla on kypsynyt. Ruoaksi voi olla esimerkiksi kasviskeittoa, wokkia tai täytettyjä kurpitsoja, pariskunta kertoo. Teet keitetään oman pihan yrteistä.

Kaikki pihalta löytyvä on tuoretta ja luomua.

Kauppalasku riippuu vuodenajasta

Rostén on päivätyönään tilitoimistoyrittäjä, Kurikka puolestaan luomupuutarhuri. He ostivat tontin ja vanhan torpan vuonna 2015.

Tilaa on kehitetty pikkuhiljaa. Pihalla kasvaa hurja määrä erilaisia kasviksia, marjoja ja hedelmiä: esimerkiksi punajuuria, lehtikaalia, tomaattia, eri kurpitsalajikkeita, papuja, päärynöitä, omenoita, mansikoita ja kirsikoita.

Kesällä ja syksyllä, kun sato on parhaimmillaan, ruokakauppaan menee kuukaudessa vain 100 euroa per henkilö.

”Silloin ostamme kaupasta lähinnä kuiva-aineita, kuten pastaa, sekä öljyä ja suolaa”, Rostén sanoo.

Myös tumma suklaa kuuluu vakituisiin kauppaostoksiin. Kaupasta ostetaan välillä myös sellaisia hedelmiä, joita omalta pihalta ei saa.

Keväällä ja talvella kauppalaskun koko kasvaa, kun pihan sato on pääasiassa käytetty loppuun. Vaikka pari toki säilöö ruokaa, varannot eivät riitä koko talveksi. Vanhassa talossa ei myöskään ole kellaria.

”Silloin ruokaan menee karkeasti arvioituna noin 300–400 euroa kuukaudessa”, pariskunta laskeskelee.

Talvisin ja keväisin kaupasta ostetaan siis melkein kaikki ruoka. Ruokakaupassa Rostén ja Kurikka suosivat luomutuotteita. Halu syödä luomua on myös yksi syy omavaraisuudelle. Aikaisemmin he kasvattivat luomuvalkosipulia myös myyntiin.

Proteiini mietityttää myös omavaraisia

Moni omavaraisuuteen pyrkivä hankkii metsästyskortin ja kalastaa ahkerasti. Rostén ja Kurikka ovat kuitenkin vegaaneja.

”Ostamme kaupasta läpi vuoden kasviproteiinivalmisteita. Vaikka kasvatamme itse herneitä ja papuja, ne eivät missään nimessä riitä proteiinintarpeeseen”, Rostén sanoo.

Kasviproteiinit ovatkin iso osa pariskunnan kauppalaskua: talvisin ja keväisin noin kolmasosa kuluu proteiiniin, satokaudella miltei puolet.

Härkäpavut olisivat hyvä proteiininlähde, mutta niiden kasvattamisesta pariskunta on luopunut. Kirvat söivät aina härkäpapujen kasvuston. Pihalta löytyy kuitenkin esimerkiksi ruusupapuja, keltaisia papuja sekä pähkinöitä.

Muutama vuosi sitten Rostén ja Kurikka päätyivät hankkimaan myös kanalan. Ajatuksena oli saada proteiinia kananmunista. Se ei kuitenkaan tuntunut oikealta vaihtoehdolta ja pari palasi täysveganismiin.

”Kanat muuttivat lopulta isäni luokse. Olemme viime vuosina viettäneet talvia Aasiassa, ja kanojen pitäminen olisi siksikin mennyt monimutkaiseksi”, Rostén sanoo.

Lue lisää: Lapsia 10, mutta proteiinista ei säästetä – lue perheen säästövinkit

Täydellistä omavaraisuutta ei tavoitella

Osittainen omavaraisuus on pariskunnalle elämäntapa. Siihen on päädytty pikkuhiljaa. Molemmat ovat maalta kotoisin, mikä on vaikuttanut asiaan.

”Äitini on aina pitänyt puutarhaa, ja opin auttamaan sivussa. Se on ehkä ollut ensimmäinen kipinä osittaisen omavaraisuuden pariin”, Kurikka pohtii.

Pariskunta myös sienestää ja marjastaa ahkerasti. Sekin pienentää kauppalaskua. Metsään pääsee omalta pihalta.

Rostén ja Kurikka haluavat vaalia yhteyttä luontoon.

”Suhtaudumme esimerkiksi vesimyyriin ja lintuihin niin, että osa sadosta menee niille ja osa meille”, Rostén naurahtaa.

Omavaraisuus näkyy myös pariskunnan kodissa, vanhassa hirsitalossa. Sitä on korjattu paljolti itse, tutustuen esimerkiksi perinnerakentamiseen.

Pihan laittamiseen ja viljelyyn menee aikaa, mutta se ei tunnu työltä – ja siksi Rostén ja Kurikka eivät laskekaan pihan kanssa työtunteja.

”Olemme molemmat yrittäjiä, joten voimme vaikka keskellä päivää käydä hoitamassa pihaa”, he sanovat.

Elämäntapa myös vähentää kuin itsestään kaikenlaista kuluttamista.

”Ei tarvitse lähteä kuntosalille tai jumppiin, kun huhkii päivän omilla tiluksilla”, Rostén kuvailee.

Täydellistä omavaraisuutta pariskunta ei kuitenkaan tavoittele: esimerkiksi elämää ilman sähköä.

Oma sato on paras palkinto

Osittaisessa omavaraisuudessa parasta on, kun syksy kolkuttelee ovella, pariskunta sanoo. Silloin näkee konkreettisesti sen, mitä kaikkea tänä vuonna on saanut aikaan. Kypsyvät kasvikset ja hedelmät ovat kuin palkintoja.

”On myös palkitsevaa nähdä, miten jonkin alueen on saanut siistittyä ja nyt se kukoistaa”, he sanovat.

Pienimuotoista omavaraisuutta voi harrastaa myös kaupunkitonteilla, pariskunta muistuttaa.

Ilo voi olla suuri, jos vaikkapa parvekkeella onnistuu kasvattamaan tomaatteja tai yrttejä.

”Suosittelen tutustumaan esimerkiksi englantilaiseen metsäpuutarhuri Martin Crawfordiin. Suomeksi aiheesta on julkaistu Joel Rosenbergin Syötävä metsäpuutarha -niminen kirja”, Kurikka vinkkaa.