Unelma rauhallisesta elämästä maalla toteutui – mutta toi mukanaan yllätyksen. Nyt Donnerien kotipihalla riittää vilinää melkein kuin Helsingissä konsanaan.
Nyt kyläillään!
Yhteishyvä vierailee kiinnostavien suomalaisten kodeissa.
Ninni ja Rafael Donner muuttivat Helsingin ydinkeskustasta Mustioon maaseudun rauhan perässä. Nyt heidän pihassaan käy kesäisin kova kuhina – ovella on tuntemattomia ihmisiä jonoksi asti.
Muutto yllätti monella tavalla, mutta siitä huolimatta Ninni on valinnasta varma. "Tänne muuttaminen oli elämämme paras päätös. Hetkeäkään emme ole sitä katuneet."
Paljon on tapahtunut sen jälkeen, kun Rafael ja Ninni ostivat Mustion ruukin vanhan kyläkoulun Ekkullan Raaseporin kaupungin järjestämästä huutokaupasta vuonna 2021.
Unelmat todeksi
"Emme voineet uskoa onneamme, kun saimme talon. Tänne muutto oli yhteisen unelman täyttymys", Ninni, 35, sanoo.
Rafael oli erityisen mielissään siitä, että kauppaan kuului myös vihannesviljelyyn soveltuvaa peltomaata.
”Opiskelin silloin puutarhuriksi, ja unelmani oli perustaa pieni, monimuotoinen vihannesviljelmä", Rafael, 36, sanoo.
Kolmas perheenjäsen, kolmen ja puolen vuoden ikäinen Gro, on tänään päiväkodissa. Värikkäät lelut odottavat tyttöä pihan hiekkalaatikossa.
Huolellisesti rakennetun, vankan puutalon alakerrassa on tilaa 260 neliötä. Taloa ympäröi puolentoista hehtaarin suuruinen tontti, jolle mahtuvat hyvin esimerkiksi Rafaelin viljelmät, kotikutoinen kasvihuone ja jopa perheen pieni kanala.
Ikuinen keskeneräisyys
Kun tammissa ei ole lehtiä, mäeltä voi katsoa kauas. Lähellä on uimaranta, ja Mustionjoen voi nähdä kimaltavan puiden lomasta.
"Ainoa huono puoli maaseudulla asumisessa on oikeastaan se, ettei ilman autoa pärjää", Ninni sanoo.
"Uimarannalle onneksi pääsee kävellen – ja voin hakea tyttären päiväkodista sähköpyörällä", Rafael toteaa.
Ekkullasta haluttiin kaunis ja toimiva koti, ja talotekniikka piti päivittää nykyaikaan. Alkoi pitkä remontti, jota saattoi seurata Ylen dokumenttisarjassa Kaipuu maalle. Sen myötä moni samaistui nuoren perheen tilanteeseen.
"Yhä saamme kuulla palautetta siitä, miten söpö ja koskettava ohjelma oli", Ninni sanoo ja nauraa.
"Tällainen vanha talo ole koskaan valmis. Keskeneräisyyttä on ollut pakko opetella sietämään. Minulla on eräänlainen viha-rakkaus -suhde remppaamiseen. Olen myös hyvin kriittinen omia tekemisiäni kohtaan", Rafael toteaa.
Esimerkiksi julkisivun korjaustyöt odottavat vielä.
”Ja kylmä ullakko pitäisi ottaa käyttöön. Siinä on valtavasti potentiaalia", Ninni suunnittelee.
Hän on historian ja taideopintojen ohella opiskellut myös leipuri-kondiittoriksi. Se innosti Ninniä toteuttamaan toisenkin lapsuuden haaveen, oman kahvilan.
Cafe Ekkulla, jonka yhteydessä toimii myös pieni sisustusliike, avautui kaksi vuotta sitten, toukokuussa 2024.
"Ajattelin, että haluan kahvilasta mutkattoman ja kauniin, yksinkertaisen paikan. Ei trendien mukaan menemistä, ei mutkikkaita erikoiskahveja. Vain kivaa maalaistunnelmaa ja lämpöä", Ninni sanoo.
Sitä Donnerit eivät arvanneet, että ihana kahvila muuttaisi heidän rauhaisan elämänsä tammien katveessa.
Kesät muuttuivat
Ninnin ja Rafaelin kesät on vallannut kiire. Oman pellon viljely haukkaa Rafaelin aikaa erityisesti keväällä. Vihanneksia korjataan kasvukauden vaiheiden mukaan pitkin kesää, ja niitä myydään pienimuotoisesti kahvilan yhteydessä. Viljely vaatii suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä.
Ninnin ajankäytön kahvila pyöräytti kuitenkin kokonaan uuteen asentoon.
"Alkuun kuvittelin lapsellisesti, että pystyn leipomaan kylliksi omassa kotikeittiössämme. En pystynyt. Oli rakennettava uusi keittiö kahvilapuolen yhteyteen", Ninni sanoo.
"Luulin myös, että kykenisin tekemään yksin kaiken: leipomisen, myynnin, tarjoilun, tiskit. En pystynyt. Oli palkattava henkilökuntaa, ja tälle kesälle myös toinen leipuri", hän kertoo.
Ninni ja Rafael saattoivat vain ällistyneinä seurata kauniina kesäpäivinä parhaimmillaan ulos asti kiemurtelevaa jonoa. Eteisen vieraskirja täyttyi ihastuneista kiitoksista, aikakauslehden jutussa Cafe Ekkulla kohotettiin "Vuoden kahvilaelämykseksi 2024".
Ninnille uusi arki ja kahvilavieraiden vastaanottaminen oli unelmien täyttymys, mutta samalla yllättävän uuvuttavaa.
Viisas sisko muistutti, että kahvilan pito on kuin järjestäisi kahdellesadalle ihmiselle juhlat kolmesti viikossa läpi kesän.
Vuonna 2025 Ekkullassa kävi arviolta 15 000 vierasta. Kakkuja leivotaan kiireisimmillään viikossa noin sata. Ninnin ja Rafaelin kodista on tullut nähtävyys.
"Tänne muuttaminen oli elämämme paras päätös. Hetkeäkään emme ole sitä katuneet."
Koti ja työpaikka
Menestyksessä on monta puolta. Työn ja vapaa-ajan rajat hämärtyvät toisinaan. Joskus pihamaalle tai eteiseen tupsahtaa kahvinjanoista väkeä myös aukioloaikojen ulkopuolella. Kotikeittiöstä välineet vaeltavat välillä Rafaelin ärtymykseksi kahvilan puolelle.
"Monet varmasti kuvittelevat, että kun työskentelet kotoa, olet tavallaan koko ajan työpaikalla. Minusta se on juuri päinvastoin. Aina, kun olen töissä, olen myös kotona", Ninni sanoo.
Heille on tärkeää se, että ihmiset viihtyvät Ekkullassa.
"Haluamme tarjota kävijöille hetken rauhallisen hengähdyksen tammien alla", Rafael sanoo.
Aina, kun kahvila on avoinna, Ninni ja Rafael ovat paikalla. Työ on kuitenkin sesonkiluontoista. Lepoa ja palautumisaikaa jää Ninnin ja Rafaelin mukaan tarpeeksi.
”Välillä on tärkeää tehdä jotakin ihan muuta ja päästä toisiin ympyröihin, kokonaan pois tältä mäeltä", Ninni sanoo.
Ninni on iloinen siitä, että Ekkullan pohjaratkaisu sallii melko hyvin kahvila- ja kotipuolen eriyttämisen toisistaan. Sirot, hopeanväriset Privat-kyltit joissakin ovissa kertovat, missä menevät perheen yksityisyyden rajat. Kahvilaa palvelevat yksi wc ja söpö ulkohuussi, perheellä taas on talon yksityispuolella erillinen kylpyhuone.
Rafael puolestaan pohtii, antaisiko peltonsa levätä esimerkiksi kasvukauden 2027 yli. Tauko tekisi hyvää paitsi maalle, myös sen viljelijälle. Rafael on entiseltä ammatiltaan toimittaja ja useamman teoksen julkaissut kirjailija.
"Kun pelto ei vaatisi huomiotani, ehtisin kunnostaa kiinteistöä enemmän. Kenties ehtisin myös kirjoittaa. En ole julkaissut mitään seitsemään vuoteen, ja vähän omaksikin yllätyksekseni olen alkanut kaivata kirjoittamista."
