Pirjo, 86, kokeili nettideittailua – Tämä oli lopputulos

Pirjo Tuomisen hymy on leveä.

Kirjailija johdattaa toimittajan kotiinsa, valkoisen omakotitalon alakertaan. Olemme Nurmijärvellä, jossa Tuominen asuu yhdessä tyttärensä, kahden shetlanninlammaskoiran ja kissan kanssa. Isossa talossa on tilaa jokaiselle.

Syy Tuomisen hymyyn on, että tänään puhutaan rakkaudesta — sen iloista, suruista ja kaikesta siltä väliltä.

Teema liittyy hänen tuoreimpaan, vuonna 2024 julkaistuun romaaniinsa Kurtturuusut. Se on lämminhenkinen romaani ystävyksistä, jotka eivät anna iän rajoittaa elämäänsä. Samalla se on tarina nettideittailun maailmasta.

Pääosin historiallisista romaaneistaan tunnettu kirjailija on kokenut paljon elämässään. Kirjoittamisen ohessa Tuominen on työskennellyt muun muassa mainosalalla, tiedottajana ja paikallisradion toimitusjohtajana. Tahti on ollut kiivas, sillä Tuomisen romaaneita on julkaistu useita kymmeniä.

Lisäksi Tuominen toimi miehensä, teollisuusjohtaja Rauno Tuomisen omaishoitajana tämän sairastumisen aikana. Rauno sairasti syöpää viimeiset kymmenen vuotta. Hän menehtyi vuonna 2019.

Raskaista elämänkokemuksista huolimatta Tuominen on kokenut tärkeäksi säilyttää kepeyden elämässään. Hän muistuttaa, että etenkin vanhemmalla iällä olisi tärkeää panostaa iloon ja leikkiin.

Eläkeikä voi olla elämän parasta aikaa

"Valtaosa minun ikäluokkani ihmisistä voi hyvin. Missä ovat jutut eläkeläisistä, jotka nauttivat drinkkejä Espanjan auringon alla?"

86-vuotias Tuominen kysyy kysymyksen kotinsa alakerrassa, jossa huonekaluja reunustavat valtavat viherkasvit. Hän on päättänyt, ettei enää kirjoita romaaneja. Mutta jos hän kirjoittaisi, tässä huoneessa ne voisivat syntyä.

Valtaosa hänen romaaneistaan sijoittuu 1700- ja 1800-luvuille. Hänen viimeiseksi jäänyt kirjansa Kurtturuusut kertoi kuitenkin nykyajasta. Kirjan päähenkilöt, eläkeläisnaiset Paula, Eini, Sirkka ja Erika kompuroivat rakkaudessa samalla tavalla kuin nuoremmat, mutta hehkuvat elämänhalua.

Tuominen uskoo kirjansa päähenkilöiden tavoin, että eläkeikä voi olla ihmisen parasta aikaa. Viimeistään silloin naisen on aika kantaa päänsä pystyssä.

"Oma paikkansa pitää osata ottaa, oli ikä mikä tahansa. Mutta se pitää osata ottaa ystävällisesti. Ei pidä muuttua kauheaksi vanhaksi akaksi. Mikään ei vaadi sitä."

Eläkeikä on hienoa aikaa myös siksi, että silloin ihminen saa viimein nauttia uudenlaisesta vapaudesta. Kun ei ole enää työn, vanhemmuuden tai nuoruuden ulkonäköpaineiden vanki, elämässä on uudenlaista keveyttä.

"Itse olen vapautunut viimeksi kirjailijan roolista, mikä tuntuu tosi hyvältä. En oikeastaan koskaan välittänyt olla kirjailija, vaan se oli työ muiden joukossa. Minulla ei ollut aikaa eikä halua mennä kirjailijapiirien kotkotuksiin. Kirjailijan ammatin ohessa minulla oli aina työni, perheeni ja edustusrouvan rooli", Tuominen sanoo.

Elämän täyttävät nyt kolumnien kirjoittaminen, aktiivinen yhdistystoiminta ja koirien hoito, automatkat ympäri Suomea ja kesällä puutarhanhoito.

Kun raskas omaishoitajan rooli on takana päin, arjessa on myös aiempaa enemmän tilaa tärkeille ystäville.

”Kun me naiset olemme yhdessä, nauramme todella paljon. Kun ymmärtää toista helposti, on helpompi seurustella kevyellä tasolla, mutta puhua kuitenkin vakavista asioista.”

Tällaista on nettideittailu yli 80-vuotiaana

Vaikka eläkeikä on varsinkin monelle naiselle kukoistuksen aikaa, elämän ristiriitaisuudesta kertoo, kuinka eri tahdissa naiset ja miehet elävät. Naiset elävät keskimäärin miehiä pidempään, mikä vaikuttaa moneen elämänalueeseen.

Tuominen selittää, että kun naiselle vapautuu lastenhoidon, raskauksien ja imettämisen jälkeen todella aikaa eroottisille nautinnoille, tilaisuuksia siihen ei välttämättä ole, ainakaan kumppanin kanssa.

"Intialaisen sanonnan mukaan jumalat säälivät naista, kun heillä oli kuukautiset ja raskaudet. Siksi nainen sai vastalahjaksi orgasmit, joista hän saa nauttia myöhäiseen ikään saakka."

Eritahtisuus näkyy myös nettideittisovelluksissa, joihin Tuominen tutustui Kurtturuusut-romaaninsa kirjoittamisen aikaan. Nettideittipalveluissa oli paljon iäkkäämpiä naisia, mutta vain vähän vapaita yli 80-vuotiaita miehiä.

"Olin huono nettideittailija. Koin, etten voinut olla siellä rehellinen, sillä olen tavallaan julkisuuden ihminen. Miehethän pelästyvät sellaista."

Tuominen ei esimerkiksi rohjennut ladata kuvaansa palveluun. Siitä huolimatta hän sai yhteydenottoja.

Vastaanotto etenkin ulkomaisilla nettideittisivustoilla oli innokas. Sähköposti täyttyi nuorten miesten yhteydenotoista lähinnä Aasiasta ja Etelä-Amerikasta. Tuominen muistelee hieman kauhistuneena, kuinka päätyi sulkemaan tilinsä, sillä sähköposti tukkeutui kokonaan.

"En tiedä, mikä siinä oli takana. Etsivätkö he mahdollisuutta päästä Suomeen, vai olivatko he huijareita?"

Nettideittimaailmasta ei lopulta löytynyt loppuelämän kumppania, vaikka romantiikkaa oli ilmassa.

Rakastuminen on aina kamalan raskasta

Tuominen kertoo, että deittisovelluksissa viihtyvät iästä riippumatta samat ihmistyypit. Jotkut etsivät rakkautta tosissaan, toiset taas – no, kaikkea muuta kuin sitä, kirjailija toteaa.

Tuoreimmassa kirjassaan Kurtturuusuissa Tuominen kertoo rakkaushuijarista, joka huijaa naiselta ison summan rahaa. Käy kuitenkin niin, että huijattu kokee rakastumisen olleen kaiken kivun ja tuskan arvoista. Rakkaus on siis kuin huumetta, josta voi olla valmis vaikka maksamaan.

"Tarina perustuu tuttavapiirini tositapahtumiin. Kaikki kirjassani olleet tapahtumat ovat tosia, mutta en pysty erittelemään, mitä on tapahtunut kenellekin", Tuominen kertoo.

Tuominen ymmärtää hyvin, että ihmisten on vaikea luopua rakkaudesta myös silloin, kun suhde on ollut epätoivoinen. Oma rakastumisen kokemus on ihmisille niin tärkeä, että tunteesta on vaikea irrottautua, vaikka paljastuisi, ettei rakkauden kohdetta ole olemassakaan.

"Tyhjä rakkaus ei lopulta eroa juurikaan siitä, että rakkauden kohde olisi ollut todellinen."

Moni myös luulee, että rakkaus kevenee iän myötä, ja että vuosien kokemus tuo selkeyttä ja varmuutta. Mutta ei. Rakastuminen on aina kamalan raskasta, Tuominen huokaa.

Iän myötä suhde luopumiseen sen sijaan muuttuu. Siitä tulee monella tapaa helpompaa.

Hän kertoo luopuneensa jo romanttisen rakkauden kaipuusta. Nettideittailu on tällä hetkellä taakse jäänyttä elämää, mutta kuka sanoo, ettei oikea ihminen voisi kävellä vastaan muuta kautta?

"Toki minulle sopisi edelleen se, että joku löytyisi, mutta se alkaa olla hyvin vaikeaa, sillä en välitä kovin nuorista. Meitä leskinaisia on vaikka kuinka paljon, mutta miehiä on vähän, ja heillä on aina vaimot kainalossa."

Haaveissa olisi ihminen, jonka käsivarteen voisi tarttua liukkailla talvikeleillä tai josta voisi pitää kiinni Savonlinnan oopperajuhlien pimeällä käytävällä.

Tuominen kaipaa Suomeen uudenlaista kulttuuria, jossa miehet ja naiset huomioisivat toisiaan paremmin. Kohtelias flirttailu olisi tervetullutta.

”Meillä ei opeteta miehille, kuinka lähestyä naista. Ajatellaan, että se on vain eteläeurooppalaisten tapa. Hyviä tapoja pitäisi opetella molemmin puolin. Naisissakin on se vika, että kun joku avaa oven, hänelle tölväistään, että kyllä minä tästä itsekin pääsen.”

Hän ehdottaa, että Suomessa voisi ottaa käyttöön Yhdysvalloista tutut avioliiton solmijat tai puhenaiset, jotka etsivät sopivaa kumppania maksua vastaan. Alkukarsinnan tekisi siis asiaan vihkiytynyt ihminen.

"Ammatti-ihminen katsoisi vähän samaan tapaan kuin asiantuntijat Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa, ketkä sopivat toisilleen."

Nettideittailukin voi olla hyvä tapa löytää kumppani. Niin ei ole vielä käynyt Tuomisen ystäville, mutta tutun tutuille kylläkin. Harrastus sopii ainakin niille, joilla on sopivasti huumorintajua.

Tuominen painottaa, että tärkeintä naisen elämässä ei kuitenkaan ole seuranhaku kypsällä iällä, vaan ystävyyksien vaaliminen.

Niistä on apua myös silloin, jos pitkäaikainen kumppani menehtyy tai sanoo kiitos ja näkemiin, ja jatkaa elämää omillaan.

Hyvä lesken elämä on sitä, että ystävättäret soittavat pitkiä puheluita eri puolilta Suomea.

Ja sitten taas nauretaan.