Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

HOK-Elanto on pääkaupunkiseudulla iso toimija ja suuri työllistäjä. Edustajiston jäsenet saavat tehtävässään aitiopaikan, josta he pääsevät näkemään monialaista toimintaa sisältäpäin.

Tärkeitä päätöksiä ja paljon vilkasta keskustelua – osuuskaupan edustajisto käyttää asiakkaiden ääntä

Teksti:
Leena Lukkari
Kuvat:
Getty Images, Lehtikuva, Meeri Utti
Julkaistu: 25.9.2020
|
Muokattu: 10.9.2020
Keväällä HOK-Elannon asiakasomistajat valitsivat jälleen keskuudestaan 60 hengen edustajiston. Edustajisto toimii äänitorvena osuuskaupan johdon suuntaan ja huolehtii siitä, että osuuskaupan palveluita ja etuja kehitetään omistajien toiveita kuunnellen.

Pääkaupunkiseudun osuuskauppa HOK-Elanto on Suomen laajimmin omistettu yritys. Sen päätöksenteko lähtee aina edustajistosta, asiakasomistajien valitsemasta joukosta suomalaisia, jotka haluavat vaikuttaa omistamansa osuuskaupan kehitykseen. Demokraattisen päätöksenteon mukaisesti edustajisto valitsee hallintoneuvoston, joka puolestaan valitsee hallituksen ja toimitusjohtajan. Edustajisto päättää myös osuuskaupan säännöistä ja vahvistaa tilinpäätöksen.

”Osa edustajiston tehtävistä voi kuulostaa paperinmakuisilta, mutta kyllä edustajistossa käydään myös vilkkaita, vapaita keskusteluja osuuskaupan asioista. Viime kaudella keskustelua herättivät esimerkiksi tuotteiden pakkaamisen vähentäminen, lähituottajien yhä tehokkaampi hyödyntäminen ja sosiaalinen työllistäminen. Samat teemat ovat varmasti edelleen ajankohtaisia”, HOK-Elannon talousjohtaja Laura Oja ennustaa.

Edustajistoon valituista 60 jäsenestä 24 on uusia.

”Uusien edustajien mukana tulee aina tuoreita näkökantoja ja uutta intoa”, Oja iloitsee.

Vaalit sujuivat erinomaisesti.

”Äänestysprosentti oli 19,3, ja olemme siihen tyytyväisiä. Erityisesti iloitsimme, että netissä äänensä antaneiden osuus kasvoi edellisistä vaaleista.”

Edustajiston perehdytys alkaa syksyllä.

”Uskon, että edustajiston työstä tulee antoisaa. HOK-Elanto on pääkaupunkiseudulla iso toimija ja suuri työllistäjä. Edustajiston jäsenet saavat tehtävässään aitiopaikan, josta he pääsevät näkemään monialaista toimintaamme sisältäpäin.”

Innokkaasti kolmannelle kaudelle

Palkittu näyttelijä ja Helsingin kaupungin varavaltuutettu Sara Paavolainen aloittaa HOK-Elannon edustajistossa kolmatta kauttaan.

”Kun läpipääsyni edustajistoon varmistui, olin yllättynyt ja otettu. Minut muistettiin, vaikka en ole viime vuosina ollut kovinkaan paljon esillä. Kun kiitin Facebookissa minua äänestäneitä, sain onnitteluja, mutta myös kysymyksiä: Mikä ihme on edustajisto, ja mitä se tekee?

Osuustoiminta-ajatus ei ole kaikille tuttu, mutta minä arvostan HOK-Elannossa juuri osuustoiminnallisuutta. Osuustoiminta mahdollistaa liiketoiminnan suunnittelun pitkällä tähtäimellä, koska perusajatuksena ei ole tehdä nopeita voittoja johtajan taskuun. Sen sijaan tavoitellaan asiakasomistajille kestävää toimintaa tarjoamalla työtä ja entistä parempia palveluita.

HOK-Elanto kantaa myös yhteiskuntavastuuta. Minulle on tärkeää esimerkiksi se, että HOK-Elanto tarjoaa työtä osatyökykyisille. 36-vuotias tyttäreni Saimi on kehitysvammainen, ja katson maailmaa myös hänen silmillään. Maaliskuussa vierailut Saimin asumispalvelukotiin kiellettiin, ja Saimi muutti toistaiseksi luokseni vapaaehtoiseen koronakaranteeniin. Ajattelen tätä aikaa vähän kuin äitiyslomana, jota en aikanaan vastavalmistuneena näyttelijänä voinut pitää.

”Minulle on tärkeää esimerkiksi se, että HOK-Elanto tarjoaa työtä osatyökykyisille.”

Myös HOK-Elannon johdossa jouduttiin tekemään keväällä suuria päätöksiä. Minusta on ihailtavaa, miten suuri organisaatio ja sen työntekijät reagoivat nopeasti koronatilanteeseen. Irtisanomisilta vältyttiin, kun ravintoloiden henkilökunta siirtyi ruokakauppoihin töihin. Siitä tuli hyvin lämmin ja kiitollinen olo.

Edustajisto kokoontuu kaksi kertaa vuodessa ja ennen kokouksia kokoontuvat edustajistoryhmät.

Uusien edustajien on tärkeää oivaltaa, että edustajiston työ on luottamuksellista. Vaikka päätöksenteko tapahtuu demokraattisesti, kokoukset eivät ole yleisölle avoimia, eikä niitä saa esimerkiksi videoida. Kyse on liikesalaisuuksista.

Edustajiston kokouksessa käymme esityslistan asioista innostavia ja tärkeitä keskusteluja, joihin johto osallistuu. Jokainen 60 edustajasta saa tuoda esiin mielipiteensä, mutta toisaalta ei ole pakko sanoa mitään, jos ei halua.

Edustajisto saa tehdä aloitteita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokainen idea menisi sellaisenaan eteenpäin. Jos yksittäinen edustaja haluaisi vaikkapa nakkikioskin jokaisen Prisman eteen, idea menee ensin hallitukselle, joka valmistelee esityksestä vastauksen, josta äänestetään seuraavassa edustajiston kokouksessa.

HOK-Elanto tekee liiketoimintaa erittäin kilpailluilla markkinoilla, ja siksi kaikkien päätösten täytyy tukea liiketoimintaa.”

Uusi työ edustajistossa sulkee ympyrän

Kirjanpitoalan yrittäjä ja Järvenpään kaupunginvaltuutettu Rita Kostama aloittaa ensimmäisen kautensa edustajistossa.

”Tutustuin osuustoiminta-ajatukseen jo lapsena Ruandassa, kun kyläämme perustettiin viljelysosuuskuntia, jotka tarjosivat ihmisille työtä ja palkkaa – myös naisille. Se oli osa eurooppalaista kehitysaputyötä. Osuuskunnan voitot käytettiin viljelyalan laajentamiseen, ja se mahdollisti työn tarjoamisen yhä useammille. Työhyvinvoinnista huolehdittiin pitämällä tanssit. Muistan, miten ihailin itsenäisiä, palkkaa saavia naisia.

HOK-Elanto on sekin minulle hyvin tuttu. Pisimmän työrupeamani olen tehnyt Prisman kassalla, yhteensä 12 vuotta. Sain paljon ystäviä ja asiakkaat tutustuttivat minut suomalaisuuteen. Työnantaja mahdollisti joustavilla työajoilla opiskeluni työn ohessa ensin yo-merkonomiksi ja sitten amk-tradenomiksi.

”Minulle läheisiä teemoja ovat työhyvinvointi ja asiakkaiden yksilöllinen palveleminen.”

Olen ollut asiakasomistaja melkein siitä asti, kun tulin Suomeen pakolaisena 22 vuotta sitten. Teen ostokset S-ryhmän kaupoissa, tankkaan ABC:llä ja minulla on S-Pankissa tili. Nykyään tyttärillänikin on siellä tilit, mikä on kätevää, kun välipalarahat siirtyvät reaaliajassa tililtä toiselle. Kertyneet Bonukset käytämme tyttärien luisteluharrastukseen. Arvostan sitä, että HOK-Elanto tukee monipuolisesti vapaaehtoistyötä.

Päätin hakea edustajistoon, koska HOK-Elanto on minulle tärkeä. Olen nähnyt talon sisältäpäin ja pannut merkille myös kehittämiskohtia. Minulle läheisiä teemoja ovat työhyvinvointi ja asiakkaiden yksilöllinen palveleminen.

Olen Järvenpään kaupunginvaltuutettu. Kun Järvenpään kaupunginjohtaja Olli Naukkarinen halusi tutustua valtuuston jäseniin, hän pyysi meitä viemään hänet meille kullekin tärkeään paikkaan. Minä vein hänet Järvenpään Prismaan, ja pääsin kertomaan hänelle kokemuksistani kaupan kassalla.

Sain kaupassa työskentelystä paljon, mutta turhauduin, kun en päässyt urallani eteenpäin. Olen silti kiitollinen työkokemuksesta, koska ilman kokemuksiani Prismassa olisin tuskin hakeutunut politiikkaan. Sillä tavalla koen, että ympyrä sulkeutuu.”

Lue lisää juttuja HOK-Elannosta

Lisää aiheesta