Teini ihastui satulinnaan metsässä – nyt se on hänen omansa
Elina Ilvonen ihastui keskellä metsää seisovaan satulinnaan jo teininä. Silloin hän ei osannut edes haaveilla, että se olisi jonakin päivänä hänen.


Mikä ihmeen satulinna täällä seisoo keskellä metsää? Sitä Elina Ilvonen ihmetteli 1990-luvulla, kun hän körötteli perheensä uudelle kesämökille Savonlinnan Pesolansaareen.
Mökkireitin varrelle jäi valtava, keltainen kivitalo, joka näytti kartanolta. Teini-ikäinen Elina näki mielessään päivänvarjojen alla istuvan aatelisväen, kun hän maalaili mielessään, millaista elämää talossa on muinoin vietetty.
Myöhemmin hänelle selvisi, että talo onkin sata vuotta vanha Saukonsaaren kansakoulu, joka on 1960-luvun jälkeen ollut yksityisomistuksessa kesäkotina.
Nyt Elina Ilvonen, 45, on omistanut paikan kolme vuotta puolisonsa Krister Ilvosen, 43, kanssa, vaikka kiinteistö ei ollut missään vaiheessa edes myynnissä.
”Ei käynyt silloin teininä pienessä mielessänikään, että tämä olisi joskus mahdollista saada omaksi. Se tuntuu edelleen ihan absurdilta. Joka ilta puhumme, kuinka onnekkaita olemme”, Elina sanoo.
Yhdeksän kuukautta kaupantekoa
Kun Sipoossa asuvat Ilvoset korona-aikaan alkoivat etsiä nelihenkiselle perheelleen omaa vapaa-ajan asuntoa, kaikki tuntuivat epäsopivilta tai ylittivät heidän budjettinsa. Etsinnät kestivät kaksi vuotta.
Syksyllä 2022 Krister lähti lasten kanssa appivanhempiensa mökille, kun Elina jäi kotiin viettämään tyttöjeniltaa. Elinan ihaileman satulinnan ohi ajaessaan Krister sanoi lapsille, että pitäisikö mennä kysymään, olisiko talo kaupan.
”Lapset sanoivat, että eihän niin voi tehdä. Anoppi oli samaa mieltä, mutta menin silti”, Krister sanoo.
Hän harppoi valtavan nurmipihan poikki ja koputti oveen. Krister kutsuttiin sisään jo ennen kuin hän ehti asiaansa esittää. Kahvit keitettiin, ja kyläily venyi kolmetuntiseksi.
”Silloiset omistajat eivät olleet vielä ajatelleet myyntiä, mutta he tiesivät, että talo vaatii paljon huolenpitoa, ja heillä alkoi ikä tulla vastaan”, Krister kertoo.
Siitä alkoi yhdeksän kuukautta kestänyt tutustuminen ja kauppojen hierominen. Omistajat ja Ilvoset kyläilivät toistensa luona puolin ja toisin. Myyjäpariskunta halusi varmistua, että heidän kesäkotinsa päätyy hyviin käsiin.
Kauppaan matkaa kolme varttia
Tila koostuu kahdesta 1,2 hehtaarin palstasta. Niiden väliin jää naapurin omistama koivikko. Saimaan rantaan on talolta 300 metriä, ja siellä on sauna ja aitta.
Yksi mökin kriteereistä oli, että sen pitää sijaita suuren vesistön läheisyydessä.
”Vesiteitse on päästävä kauas, ettei tarvitse jäädä yhdelle järvelle”, Krister sanoo.
Toinen kriteeri oli koko: mökin piti olla niin iso, että vieraat mahtuvat helposti kylään.
Kolmas kriteeri oli sijainti mantereella tai autoyhteyden päässä. Saukonsaareen johtava tie rakennettiin 1970-luvulla. Ennen oman vapaa-ajan asunnon hankintaa Ilvoset lomailivat Elinan vanhempien mökillä lähisaaressa, jonne loppumatka taittuu veneellä.
”Se alkoi tympiä etenkin tuulisella säällä”, Elina kertoo.
”Eihän tämä näytä yhtään koululta. Yleensä vanhat kyläkoulut ovat hirsirakenteisia”, Elina Ilvonen sanoo.
Nyt Ilvoset viettävät Saukonsaaressa neljättä kesäänsä. Aina kun perheen 12- ja 14-vuotiaiden lasten kesäloma alkaa, perhe suuntaa Savoon ja palaa elokuussa. Mökkimatka kestää parilla pysähdyksellä neljä ja puoli tuntia. Kotona Sipoossa he käyvät vain kerran tai kaksi kesän aikana.
”Lapset tykkäävät, kun mamman ja papan mökki on lähellä. Nytkin he olivat siellä viikonlopun. Venerantaan on tästä meiltä vain kaksi kilometriä”, Elina sanoo.
Lähin kauppa on Parikkalassa. Ajomatkaa on suuntaansa 45 minuuttia, ja siitä iso osa on hiekkatietä. Savonlinnan keskustaan menee autolla reilu tunti, mutta vesiteitse matka-aika on vain parikymmentä minuuttia. Pitkät välimatkat eivät Ilvosia haittaa.
”Viihdymme täällä niin hyvin, että emme edes lähde kauppareissulle koko perheen voimin”, Elina sanoo.
Remonttia tehdään lasten ehdoilla
Mökissä on 300 neliötä yhdessä kerroksessa. Yläkerta on eristämätöntä käyttöullakkoa. Asuintilat koostuvat suuresta eteisaulasta, vanhasta liikunta- ja veistosalista, luokkahuoneesta, keittiöstä sekä vanhasta opettajan asunnosta, jossa on neljä huonetta.
Ilvosten suunnitelmissa on remontoida koko talo ja palauttaa mahdollisimman alkuperäinen ilme. Toistaiseksi lasten makuuhuone on ainoa, joka on melkein valmis. Lattian eristeet on vaihdettu, tapetit poistettu ja vanhat kattopaneelit putsattu ja maalattu. Ne odottavat vielä takaisin kiinnitystä.
"Olemme remontoineet tätä sillä ajatuksella, että lapset lähtevät tänne kanssamme mielellään”, Elina kertoo.
”Ja kyllä he ainakin toistaiseksi lähtevät.”
Krister Ilvosta on kiittäminen, että talo saatiin ostettua. 14-vuotias Valtteri ja 12-vuotias Eveliinakin viihtyvät "satulinnassa".
Lasten ehdoilla remontointi tarkoittaa, että koulun liikuntasali on edelleen jumppakäytössä. Ensimmäinen mökille tehty hankinta oli suorakaiteen muotoinen trampoliini, joka on liikuntasalin perällä. Salissa on myös iso patja, rekkitanko ja voimistelurenkaat.
”Lisäksi lasten ehdoilla tekeminen tarkoittaa, että otamme joka päivä hetken yhteiselle tekemiselle remontin sijaan. Pelaamme ja touhuamme täällä paljon yhdessä”, Elina sanoo.
12-vuotiaalla Eveliinalla on Saukonsaaressa myös ikäisiään ystäviä, jotka ovat niin ikään kesäasukkaita. Hän on myös käynyt monena kesänä hevosleirillä naapurikunnassa Parikkalassa.
14-vuotias Valtteri pitää kavereihinsa yhteyttä videopelien kautta, ja välillä kaverit tulevat myös mökillä käymään. Kesäisin lapset viihtyvät järvessä.
”Täällä on tilaa tehdä ja harrastaa, ja tänä vuonna Eveliina on harjoitellut kirveen käyttöä ja Valtteri ajoleikkurilla nurmenleikkuuta”, Krister kertoo.
Lähes koko tontti on nurmea. Se on leikattava viikoittain, ja urakka kestää puistokäyttöön tarkoitetulla suurella leikkurilla neljä tuntia.
”Olen kaksi kesää kuunnellut remonttia tehdessä ja ruohoa ajaessani kirjasarjaa, joka nyt tuli päätökseensä. Siinä oli yhdeksäntoista osaa, ja se kesti melkein 400 tuntia”, Krister sanoo.
Perhe viihtyy kakkoskodillaan niin hyvin, että siellä ollaan melkein koko kesä.
Talvella lämmittäminen vie monta päivää
Ilvoset ostivat kiinteistön tupaten täynnä tavaraa, joten trampoliinin lisäksi he ovat hankkineet mökilleen uutena vain sängyt ja sohvan. Kaksi huoneista oli edellisellä omistajalla lähinnä varastokäytössä.
”Ensimmäinen kesä meni ihmetellessä ja raivatessa”, Elina kertoo.
Moni esine päätyi käyttöön, mutta Ilvoset ovat ajaneet lukuisia kuormia myös kierrätykseen. Viime kesänä taloon tehtiin salaojaremontti, jonka yhteydessä alapohjastakin paljastui kaikkea mahdollista lääkepurkeista laukkuihin. Urakassa löytyi myös paljon kiviä, jotka on jemmattu hyötykäyttöön.
”Palautamme pihaan kenttäkiveyksen, jollainen täällä on alun perin ollutkin”, Elina kertoo.
Vanha koulu on suojeltu, ja Ilvoset haluavatkin säilyttää sen mahdollisimman entisellään. Talo lämpiää kuudella pönttöuunilla. Muuta lämmönlähdettä ei ole, mutta perhe viettää Saukonsaaressa myös talvilomat.
Silloin Krister lähtee jo ennen muuta perhettä lämmittämään uuneja. Viime talven paukkupakkasilla talossa oli sisälläkin -17 astetta.
”Lämmitykseen meni kolme päivää ja kolme kuutiota puuta”, Krister kertoo.
Omaa metsää ei ole, joten Ilvoset hakevat runkopuuta pilkottavaksi sieltä, mistä sitä ostettavaksi irtoaa.
Talo lämpiää kuudella pönttöuunilla. Muuta lämmönlähdettä ei ole, ja kakkoskodilla vietetään myös talvilomat.
Omasta kaivosta tulee pesuvesi keittiöön ja vanhaan pihasaunaan, jonka edellinen omistaja on 2000-luvulla remontoinut. Siellä on myös pyykinpesukone. Juomaveden Ilvoset hakevat kauppareissulla.
Kolmas kiinteistön rakennuksista on vanha talousrakennus, joka muinoin palveli sekä eläimiä että ihmisiä. Sen päätyyn Krister on rakentanut viihtyisän ulkohuussin, mutta kouluaikaiset käymälätkin ovat yhä olemassa.
Niitä on kolme: kaksireikäinen opettajan vessa sekä tyttöjen ja poikien puolet, joissa on molemmissa viisi reikää. Poikien vessan seiniä koristavat yhä kouluvuosien kirjoitukset.
Kun talvi tulee, pimeys on syvää. Elina sanoo, että ainoastaan myöhäisellä vessareissulla saattaa pelottaa.
”Silloin vältän vilkuilemasta ullakon ikkunoihin. Muuten ei pelota, sillä täällä on jotenkin tosi hyvä aura.”
Eläkehaaveena kiireetön elämä maalla
Ilvoset etsivät isoa mökkiä, mutta Saukonsaaren kansakoulussa heitä puhutteli taloakin enemmän puistomainen piha.
”Kun kävelin pihanurmen poikki tänne ensimmäistä kertaa, rakennus jäi toiseksi”, Krister toteaa.
”Tällä tontilla on 1970-luvulla istutettujen puiden vuoksi sellainen etumatka, jota ei omana elinaikana ehtisi saada kasaan. Jos on tällainen piha, on ihan sama, missä kunnossa talo on.”
Perheen koti Sipoossa on myös omakotitalo. Elina ja Krister haaveilevat muuttavansa vielä joskus pysyvästi Saukonsaareen. Vakituisia asukkaita on vain 12, mutta mökkiläisiä on paljon ja kyläyhteisö on Ilvosten mukaan pirteä.
Krister on toiminut parikymmentä vuotta yrittäjänä, ja kampaajana uransa tehnyt Elina opiskelee parhaillaan yhteisöpedagogiksi. He visioivat, että voisivat eläkevuosinaan aloittaa Saukonsaaressa jonkinlaista ravintola- ja majoitustoimintaa.
Elinan mielessä on aamiais- ja brunssitarjoilu, sillä hän tykkää emännöidä. Krister pohtii vuokramökkejä.
”Sellaista vähän rauhallisempaa toimintaa sen sijaan, että polttaisi kynttilää molemmista päistä”, Krister toteaa.
- 1.20 vuotta riitti – Jyrki Sukula myi viinitilansa Italiassa
- 2.Teini ihastui satulinnaan metsässä – nyt se on hänen omansa
- 3.Onko kotisi aina pölyinen? Nyt kerromme yhden syypään
- 4.Ällistyttävän helppoa! Näin saat taas valkoisen vessanpöntön
- 5.Voiko 11 000 eurolla rakentaa talon? Tiia teki niin
- 6.Nautitaan helposta kesäruoasta koko viikko! Tässä valmiit ideat joka päivälle


















