Tiinan isi oli maailman paras, mutta käyttäytyi erikoisesti
Kun Tiina Vesterlund oli lapsi, isällä oli monta häiriköivää naapuria. Vasta isän kuoleman jälkeen Tiina ymmärsi, mistä oli kyse.
Vanhassa kuvassa on Tiina Vesterlund lapsena isänsä kanssa.
Yläkerran naapuri kolistelee puukengillä niin, että en saa nukuttua.
Niin isä kertoi teini-ikäiselle Tiinalle.
Isä pyysi Tiinaa luokseen yöksi, että saisi todistajan naapurin metelöinnille. Tarkoitus oli tehdä poliisille ilmoitus.
Jonkin ajan kuluttua isä kuitenkin soitti ja perui pyyntönsä, ettei Tiinalle koituisi asiasta vaivaa.
Myöhemmin isä muutti uuteen asuntoon, ylimpään kerrokseen. Isän mukaan tässäkin asunnossa oli hankala naapuri: seinänaapuri vakoili isän liikkeitä seinän läpi lämpökameralla. Lisäksi naapuri koputteli isän asunnon seiniä lekavasaralla.
Kun isä alkoi puhua lämpökamerasta, Tiina ajatteli, että ei voi olla.
Diagnoosi selvisi isän kuoleman jälkeen
Noista tapahtumista on kolmisenkymmentä vuotta. Nyt Tiina Vesterlund, 43, tietää, mistä isän puheet johtuivat. Isällä oli skitsofrenia.
Tiina sai tietää diagnoosista vasta isän kuoleman jälkeen. Ensin hän kävi isänsä oireita läpi lääkäreiden kanssa. Heidän mukaansa oireet sopivat skitsofreniaan.
Tiina Vesterlund on tehnyt lastenkirjoja oman elämänsä pohjalta. ”Toivon, että kirjani tarjoavat vanhemmille ja lapsille mahdollisuuden keskustella mielenterveysongelmista ja näin vähentää niihin liittyviä ennakkoluuloja ja stigmaa. Näistä asioista voi olla vaikea keskustella varsinkin silloin, jos ei ole omakohtaista kokemusta.”
Varmistuksen Tiina sai, kun jutteli isänsä veljen kanssa. Tämä kertoi, että isä oli sairauseläkkeellä.
Isän kuoleman jälkeen Tiina mietti pitkään, olisiko hän voinut auttaa isäänsä, jos olisi tiennyt tämän sairaudesta.
”Luultavasti en, sillä hän ei halunnut apua. Ehkä hän ei täysin hyväksynyt sairauttaan.”
Jotain erikoista isässä oli
Sairaudestaan huolimatta isä oli Tiinalle ennen kaikkea rakastava, huumorintajuinen ja läsnä oleva isä.
Tiina tapasi isäänsä noin joka toinen viikonloppu. Vanhemmat olivat eronneet, kun Tiina oli vauva.
Vielä pikkulapsena Tiina ei nähnyt isän erikoisia piirteitä.
”Isä suojeli minua niiltä asioilta tai maskasi hyvin. Joskus hän kyllä perui sovittuja tapaamisia. Jälkikäteen olen ajatellut, että hän itsekin tiesi, ettei ollut riittävän hyvässä kunnossa tavatakseen minua.”
Lapsuudestaan Tiina muistaa, että isä oli toisinaan vaisu ja sisäänpäinkääntynyt. Hän saattoi myös hermostua, jos joku kyseenalaisti hänen puheitaan.
Jälkikäteen Tiinasta on tuntunut, että isä ponnisteli ollakseen hänelle hyvä isä.
Tiinasta oli erikoista sekin, ettei isä käynyt päivisin töissä kuten muut aikuiset. Jos asiasta kysyi, isä kertoi vain olevansa eläkkeellä.
Toisaalta siinä oli Tiinan kannalta jotain hyvääkin: isällä oli aina aikaa hänelle.
Psyykkinen sairaus ei tee kenestäkään huonoa vanhempaa
Tiina kirjoitti Minun isi on maailman paras isi -nimisen lastenkirjan pian isänsä kuoleman jälkeen, surureaktiona.
”Tekstillä halusin ilmaista itselleni sen, että minulle isäni oli maailman paras isä sairaudestaan huolimatta. Kirja auttoi myös käsittelemään surua siitä, etten ollut tiennyt hänen sairaudestaan.”
Kirjan käsikirjoitus lepäsi pöytälaatikossa yli viisi vuotta, kunnes Tiina tarjosi sitä kustantamoille. Kirja julkaistiin vuonna 2025.
Tiina haluaa käsitellä sitä, miten lapsen tulisi ymmärtää vanhemman psyykkistä sairautta. Hän on kirjoittanut myös uupumusta käsittelevän Väsy, väsympi äiskä! -nimisen lastenkirjan.
Erityisesti siitä Tiina haluaa muistuttaa, että psyykkiset sairaudet eivät automaattisesti tee kenestäkään huonoa vanhempaa.
”Minulle isäni oli turvallinen läheinen, joka hyväksyi minut juuri sellaisena kuin olen.”
Viimeinen tapaaminen jäi mieleen
Tiina tapasi isänsä viimeisen kerran vuonna 2016. Hän vieraili isän luona silloin 11- ja 14-vuotiaiden lastensa kanssa.
Vaari taisi olla maaninen, Tiina sanoi vierailun jälkeen lapsilleen.
Tiina muistaa vierailusta sen, että tyypillisesti kovin rauhallisella isällä oli erityisen paljon asiaa ja virtaa. Tähän Tiinan lapsetkin olivat kiinnittäneet huomiota.
”Sanoin lapsille, että maaninen ihminen on erityisen vauhdikas. Se ei ole vaarallista, vaan olo kyllä tasaantuu ajan kanssa. Vaaristakin tulisi se tavallinen vaari, johon olimme tottuneet.”
Tuttua, rauhallisempaa vaaria Tiina ja hänen lapsensa eivät enää tavanneet. Isä kuoli noin kaksi kuukautta myöhemmin.
Miten puhua uupumuksesta lapsen kanssa?
Tiina Vesterlundin toinen kirja Väsy, väsympi, äiskä! julkaistiin lokakuussa 2026. Siinä Tiina käsittelee lapsentasoisesti vanhemman uupumusta.
Kirja pohjautuu hänen omiin kokemuksiinsa: hänellä on diagnosoitu krooninen väsymysoireyhtymä, ME/CFS. Se aiheuttaa vaikeaa uupumusta jo vähäisenkin rasituksen jälkeen.
Kirja auttaa sanoittamaan kysymyksiä ja tunteita, joita vanhemman uupumus voi lapsessa herättää. Näitä ovat esimerkiksi se, miksi vanhempi ei jaksa leikkiä tai miksi hän on aina niin väsynyt.
”Lapsi voi myös herkästi miettiä, onko hän omalla toiminnallaan aiheuttanut jotain väärää. Kirjan avulla haluan auttaa lapsia ymmärtämään vanhemman vointia ja antaa sanoja tilanteeseen, josta voi olla muuten vaikea puhua”, Tiina kertoo.
- 1.Tiesitkö? Nämä yllättävät oireet voivat kertoa D-vitamiinin puutteesta
- 2.Saako hotelliaamiaiselle tulla, vaikka ei yövy hotellissa?
- 3.Marita Paasonen ihastui yli satavuotiaaseen taloon heti: "Ajattele, millaisen joulun tänne saa"
- 4.Beata Leppilammen upea 250 neliön koti – Näin se pysyy siistinä
- 5.Nachopelti on täydellinen viikonloppuherkku – tee paras näillä vinkeillä
- 6.Syötkö väärän määrän D-vitamiinia? Näin paljon tarvitset sitä oikeasti
