Vanhempi, tätä supervoimaa tarvitset – Näin pärjäät uhmaikäisen kanssa

Tuttu tilanne monessa perheessä: pitäisi lähteä päiväkotiin, mutta uhmaikäinen lapsi vastustelee. Tai lapsi haluaa kaupasta karkkia, ja kun ei sitä saa, menee lattialle tähtenä makaamaan.

Kasvatuspsykologian professori Kirsti Longalla on lohduttavaa tietoa vanhemmille, jotka taistelevat parhaillaan uhmaikäisen lapsen kanssa: lapsi kehittyy uhmaikään, jos hän kokee olonsa turvalliseksi.

”Tiedetään, että esimerkiksi päihdeongelmaisten vanhempien lapsille ei välttämättä tule uhmaikää, koska arvaamattomien vanhempien kanssa lapsi ei uskalla testata rajojaan”, Lonka avaa.

Kehityspsykologian näkökulmasta uhmaikä on vaihe, jossa lapsi luo omaa minuuttaan ja tahtoaan. Tyypillisesti uhmaikä on 2–3-vuotiailla lapsilla. Vaihe on yleensä ohi viimeistään 4–5-vuotiaana.

Jos viisi vuotta vanhemmilla lapsilla on pitkäaikaista uhmakasta käytöstä, kyse ei ole enää varsinaisesta uhmaiästä, Lonka selittää.

Hakeeko lapsi huomiota?

Miten vanhemman hermoja koettelevan tahtopussin kanssa kuuluisi sitten toimia?

Kun uhmaikäinen lapsi haluaa jotakin, vanhemmalta pitäisi löytyä tärkeää supervoimaa: pitkäjänteisyyttä.

”Vanhemman pitää tarkasti harkita, mitä kieltää ja mihin puolestaan suostuu. Kun kerran antaa periksi jossain asiassa, joutuu helposti antamaan aina periksi”, Lonka kuvailee.

Tyypillistä on, että lapsi saattaa alkaa esimerkiksi itkeä kassalla karkkien perään. Kun vanhempi kieltäytyy ostamasta, lapsi heittäytyy lattialle tai huutaa kovaan ääneen.

”Tilanteessa pitää vain kestää ihmisten tuijotus eikä antaa periksi. Lapselle voi myös kertoa, että huutamalla ei saa mitään”, Lonka sanoo.

Lasta kannattaa tilanteessa myös muistuttaa siitä, mitkä oman kodin säännöt ovat. Sääntö voi olla vaikkapa se, että karkkia saa vasta lauantaina.

Lapsen kanssa jutteleminen, läheisyys ja halailu ovat aina hyväksi. Joskus uhmaikäinen saattaa hakea myös aikuisen huomiota kiukuttelemalla, Lonka kertoo.

Vanhempi, älä huuda

Autonomian tunne on uhmaikäiselle tärkeää: se, että lapsi saa päättää jostakin ihan itse.

”Ei pidä kysyä, mennäänkö päiväkotiin, mutta voi kysyä, haluatko kävellä vai istua rattaissa”, Lonka kuvailee.

Vaatteista voi kysyä, kummat hanskat lapsi haluaisi laittaa, mutta jommatkummat on pakko pukea ylle.

Uhmaikäisen kanssa ei kannata alkaa neuvotella, sillä yhteisymmärrystä tuskin löytyy. Vanhemman kuuluu päättää isoista asioista.

”Joskus tulee välttämättä tilanteita, joissa huutava lapsi pitää istuttaa rattaisiin – siitä huolimatta, että ympäriltä tulisi katseita”, Lonka sanoo.

Kun uhmaikäinen saa huutoraivarit, vanhemmalle voi tulla houkutus huutaa takaisin. Niin ei kannata tehdä. Lapsi saattaa siitä oppia, että huutaminen olisi normaalia käytöstä.

Jos kiukku tarttuu itseen, jälkeenpäin voi halata lasta ja pyytää anteeksi. Se antaa hyvän mallin.

Uhmaikäistä voi myös vähän hämätä, Lonka vinkkaa. Niin lapsi saattaa unohtaa, mikä häntä kiukutti. Vanhempi voi yrittää kiinnittää huomion esimerkiksi jonnekin muualle: ”Katsopas, mitä tuolla menee.”

Uhma kohdistuu omiin vanhempiin

On myös hyvä muistaa, että uhma kohdistuu yleensä omiin vanhempiin. Lapsi saattaa uskoa vierasta aikuista paremmin kuin omaa vanhempaansa.

Jos uhmaikäinen käyttäytyy huonosti vaikka vieraillessa, taustatukea voi hakea vieraalta aikuiselta.

”Voi kertoa, että nyt Elmerillä on hankaluuksia tällaisissa asioissa. Vieras aikuinen voi sitten sanoa lapselle, että meidän kodissa toimitaan näin”, Lonka sanoo.

Myös uhmaikäisen iällä on merkitystä. Kaksivuotiaan uhma voi olla vanhempien näkökulmasta helpompaa, koska lapsen kielelliset kyvyt eivät ole vielä niin kehittyneet.

”Kolmevuotiaan uhma on usein haastavampaa, koska lapsi on verbaalisesti taitavampi ja voi koetella vanhempia useammalla eri tavalla”, Lonka selittää.

Toisaalta kaksivuotiaan kanssa uhmaa voi vaikeuttaa se, jos lapsi ei tule ymmärretyksi.

Jos taaperon uhma koettelee pahasti, Longalla on lisää lohduttavia uutisia vanhemmille.

”Jossain vaiheessa lapsen on erotettava oma identiteetti ja persoona vanhemmista. Joskus voi käydä niin, että lapsella ei ole juuri ollenkaan uhmaikää, mutta kaikki paukut käytetään murrosiässä 15-vuotiaana.”

Voisiko ympäristökin suhtautua lämmöllä?

Ympäristöltä voisi tulla enemmän ymmärrystä uhmaikäisten lasten kanssa liikkuville vanhemmille, Lonka sanoo. Hän muistaa itsekin kiusaantuneisuuden tunteet, vaikka omat lapset ovat jo aikuisia.

”Kun naapurit katsovat, että siellä se kasvatuspsykologian dosentti menee lapsi rattaissa huutaen”, hän naurahtaa.

Suomessa lapsia ei viedä kovin paljon esimerkiksi ravintoloihin. Odotus on, että vanhemmat viettäisivät lasten kanssa aikaa ensisijaisesti kotona. Jos lapsi huutaa ravintolassa tai bussissa, ihmiset paheksuvat sen sijaan, että auttaisivat, Lonka ihmettelee.

Etelä-Euroopassa tarjoilija sen sijaan tervehtii usein lasta jo ravintolaan tullessa, lapselle tuodaan oma tuoli ja alle jopa sanomalehti, että saa sotkea vapaasti.

”Kyllä lapsikin huomaa, jos aikuiset mulkoilevat häntä. Sillä on vaikutusta, miten lapsi otetaan vastaan ja miten aikuiset suhtautuvat häneen. Lasten pitäisi olla normaali asia: niistä tulee hieman meteliä ja ne vähän juoksentelevat täällä.”