Vapaalla tyylillä – valokuvaaja ikuisti erityisen tyylikkäitä miehiä Helsingissä

Urho Högman, 21

”Vaatetukseni peruskivi on olkaimet, henkselit. Käytän paljon housuja, joissa on henkselit. Tämän asun takki on ajurintakki. Olen ostanut sen joltain pihakirppikseltä. Tyylini on vanhanaikainen ja perinteinen. Eniten minua on inspiroinut 1930-50-luku.

Olen valokuvaaja ja olen tutkinut paljon vanhoja valokuvia. Tuon ajan kuvissa miesten pukeutuminen oli mielenkiintoista. Erityisesti kotipaikkakuntani Pornaisten digitaalisesta kuva-arkistosta on löytynyt paljon inspiroivaa. Inspiraatio pukeutumiseen tulee myös vanhasta musiikista. Viime aikoina olen kuunnellut pelkkää Olavi Virtaa. Hänen kappaleensa ovat romanttisia. Niitä kun kuuntelee ja käppäilee Kalliossa tai Espalla, voi leikkiä olevansa jossain vanhassa Suomi-pätkässä.

Tyylini aiheuttaa tällä hetkellä hyviä reaktioita muissa. Aiemmin kun käytin esimerkiksi hameita ja mekkoja ja tyylini oli feminiinisempi, silloin tuli enemmän ikävää kommenttia. Kannattaa kuitenkin pukeutua omalla tyylillä, ikävistä kommenteista huolimatta.”

Niki Tonteri, 37

”Tämä hattu mulla on melkein aina päässä, jos lähden käymään ulkona. Kesällä varsinkin. Pukeutumiseni on rock-henkinen, katutyylinen. Käytän yleensä aika tummia tai harmaita vaatteita, mutta välillä voi olla vähän väriä.

Tyyli tulee nuoruudesta, kun kuuntelin metallimusiikkia. Myös oma, rock-henkinen äitini on vaikuttanut tyyliini. Nuorena käytin enimmäkseen mustia vaatteita ja pitkiä nahkatakkeja. Vanhemmalla iällä tyyli on jonkun verran muuttunut. Rentous on minulle tärkeää. Tällaisessa tyylissä tunnen itseni rennoksi.”

Eino Sydänpuu, 28

”Sain yläasteella tyylini takia turpaan, mutta täällä päin maailmaa, Helsingissä, ei tule turpaan. Jotkut koettaa naureskella, mutta etenkin mummot rakastaa tätä. Tyylini on perinteikäs, vanhanaikainen mutta vaihtoehtoinen, gootti, romanttinen. Haluan olla enemmän hahmo kuin henkilö.

Lapsena katselin mustavalkoisia elokuvia, King Kongia ja kaikkia hirviöpätkiä. Tyylini alkoi muodostua silloin. Yläasteella löysin glam metalin. Tämä frock coat löytyi eräistä kuusikymppisjuhlista, seurantalolla olleesta hylätyn kyläteatterin pukuhuoneesta, missä kaikki oli homeessa.”

Tom Hamara, 50

”Pyrin miellyttämään tyylilläni lähinnä itseäni, olemaan välittämättä tämän hetken trendeistä ja siitä, mitä muut tekevät. Sellainen tietty yksilöllisyys mulla on kaikessa tekemisessä. Tyylini löytyminen on ollut sellainen luonnollinen kehitys. Ensin oli skeittaus, sitten tuli punkrock ja sen jälkeen chopperit. Tyyli tulee kaikista näistä.

Kiertotalous on nykyään kova sana, niin mullekin. Kun junnut fiilistelee nykyään baggy-farkkuja ja ysärityylejä, niin mulla on päivittäisessä käytössä 90-luvulta baggy-farkkuja. On myös flanellipaitoja ja t-paitoja. Mä en välitä trendeistä, koska ne tulee ja menee. Käytän paljon lippiksiä. Se tulee skeittauksesta. Ensimmäisen lierihatun hommasin, kun olin reilu parikymppinen.

Olen aina fiilistellyt klassisia tyylejä. Tyylikkäimpiä ajanjaksoja on mulle 1950–60-luku. Ja tietysti sitä ennen kaikista tyylikkäin oli 20-luku. En harrasta shoppailua. Oli se sitten vaatteet, huonekalut, moottoripyörät tai mitkä tahansa esineet, kaikessa arvostan vanhaa ja sellaista, että siinä on joku historia ja tarina taustalla.”

Leevi Owie, 20

”Mä käytän tosi usein naisten vaatteita ja vintage- tai designer-juttuja. Mä tykkään rikkoa rajoja, sukupuolinormeja ja aiheuttaa vähän katseita. Ehkä mun tyyli on Suomen standardeilla villi. Ranskassa ja Italiassa mulla on enemmän fiilis, että kuulun sinne.

Mun tyyli on muodostunut leikin kautta. Olen pienestä asti tykännyt tosi paljon pukeutua ja testata eri vaatteita. Pienenä stailasin mua ja mun pikkusiskoa ja tein tyynyliinoista ja roskapusseista hulluja asuja. Sitten laitettiin mummon tai äidin korkkarit jalkaan ja fiilisteltiin.

Helsingissä ihmiset ei reagoi pukeutumiseeni oikein mitenkään. Ehkä pari kertaa viikossa joku tulee sanomaan, että vitsi sulla on upea look. Pienemmillä paikkakunnilla ja somessa tulee sen sijaan jonkun verran vihaa.

Laukut on mulle tosi tärkeitä. Nyt mulla on mukana lehmälaukku. Sen nimi on Heluna. Tämän takin, joka on nyt mulla päällä, ostin viime viikonloppuna kirpparilta, jossa oli muotijengiä myymässä. Tämä on jonkun muotiopiskelijan itse tekemä ja matsku on tosi hyvää. Ostin tämän kymmenellä eurolla.”

Stefan Anderson, 61

”Olin pienenä erittäin ujo ja minulla oli huono itsetunto. Mutta kun olen satsannut tosi kovaa uraan ja kehitykseen ja olen huomannut, että kyllähän tässä pärjää ihan hyvin, senkin myötä uskallan pukeutua omalla tavallani. Nuorena minulla ei ollut mitään mielenkiintoa muotiin tai vaatteisiin. Osittain se oli siksi, että sellaiseen ei ollut varaa. Mutta sen myötä, kun on tullut tienestejä ja jokunen euro, on tyyli kehittynyt.

Tyylini on ei-suomalainen, yksilöllinen, lämmin, energinen. Aloin panostaa pukeutumiseen 40+-vuotiaana. Eli aika myöhään. Saan paljon katseita. Joskus jopa Suomessa jotkut tulevat sanomaan, että hei, tuo on tosi makee. Ja kun kuulet sellaista Suomessa, niin se on aika epätavallista. Toinen hauska juttu on se, että jos esimerkiksi menen Helsinki-Vantaan lentoasemalla turvatarkastukseen, yhdeksän kertaa kymmenestä he puhuvat kanssani englantia.

Ykkösvärini on oranssi ja kakkosväri on pinkki. Tässä asussa lähimpänä sydäntäni on huivi Virgil Ablohin Watercolor-mallistosta. Tässä on sen tyyppisiä värejä, mistä tykkään. Kaikki vaatteet, mitä käytän ovat värikoodattuja. Yksi olennainen asia pukeutumisessani on, että en koskaan käytä samoja vaatteita kahtena päivänä peräkkäin. It will just not happen. Ja aina on joku detsku. Tietäjät tietää, ja ne jotka huomaa, niin huomaa. Suurin osa todennäköisesti ei huomaa, mutta niissä on aina joku juttu. Aina.”