KAJ:n jäsenet kertovat, mikä Ruotsissa ei toimi: "Petymme joka kerta"
Euroviisuissa neljänneksi tullut KAJ tekee kesällä keikkoja. Yhtyeen jäsenet kertovat, miltä viisusijoitus nyt tuntuu ja jakavat vinkkinsä turisteille Vöyriin.


Yleisömeren keskellä heiluu vihta ja löylykauha.
Vi ska bada bastu, bastu! raikuu Porin kesäillassa, kun Euroviisuista suursuosioon ponnahtanut KAJ esiintyy SuomiAreenan lavalla.
S-ryhmän ja Svenska Kulturfonden i Björneborgin tarjoama kaikille avoin ja ikärajaton ilmaiskeikka on vetänyt Raatihuoneenpuiston täyteen, ja osa väestä on levittäytynyt puiston ulkopuolelle.
Yleisön reaktiot eivät jätä arvailuja siitä, mikä on illan odotetuin veto. Jättihitiksi muodostunut Ruotsin viisukappale ylistää saunaa, joka on yhä iso juttu bändin jäsenille.
Kevin Holmström, Axel Åhman ja Jakob Norrgård puhuvat saunasta vähän joka käänteessä ja kysymättäkin haastattelussa ennen keikkaa.
Kaikki kolme ovat yhtä mieltä siitä, että maailman parhaat löylyt saa omassa mökkisaunassa. Sauna on iso plussa myös hotelleissa. Siinä suomalaiset hotellit ovat tietysti omaa luokkaansa.
”Petymme melkein joka kerta, kun menemme saunaan Ruotsissa. He eivät ole vielä ihan ymmärtäneet, miten kuuluu saunoa”, Axel sanoo.
Ruotsalaisissa kiukaissa on kuulemma liian vähän kiviä, jos lainkaan. Eikä kiukaalle saa edes heittää löylyä.
”Se on vain lämmin kuiva huone”, Kevin kuvailee ja kaikki nauravat.
Reissatessaan kolmikko kaipaa myös suomalaisten hotelliaamiaisten karjalanpiirakoita sekä leipäjuustoa ja lakkahilloa.
Lapsifanit ilahduttivat
KAJ-huuma jatkuu vielä kiivaana, ja yhtyeen kesä on täyteen buukattu.
Tiistaina he esiintyivät Tukholmassa legendaarisessa Allsång på Skansen -yhteislaulutapahtumassa. Bändi veisteli Skansenilla vitsiä euroviisusijoituksestaan.
Miten on, vieläkö tappio kirvelee?
”Neljäs on tosi hyvä sijoitus, ja meillä on siitä hyvä fiilis. Menestys Suomessa ja Ruotsissa on ollut meille tosi iso juttu. Olemme saaneet paljon mahdollisuuksia, joita ei olisi tullut ilman Melodifestivalenia ja Euroviisuja”, Axel sanoo.
Tanskalainen Klara Jensen-McRoberts (keskellä) lauloi täysillä mukana keikan alusta loppuun. Hän on perustanut KAJ'lle faniyhteisön, mutta näki nyt bändin ensi kertaa livenä.
Kun bändille kiikutetaan vain jokunen minuutti ennen keikkaa piirustus pieniltä faneilta, heidän kasvoilleen leviää hymy. Kuvassa on pokaali ja teksti, jossa vakuutetaan, että ”jonain päivänä se on heidän”.
Kevin, Axel ja Jakob vilkuttavat puiston perällä aidan takana roikkuville lapsille, jotka huutavat nimiään ja kannustushuutoja.
Juuri ennen keikan alkamista Kevin, Axel ja Jakob laittavat kädet toistensa harteille ja sulkevat silmänsä hetkeksi. Sitten vielä tuuletus, ja on aika kavuta lavalle.
Matkailuvinkkejä Vöyriin
Kaikesta huomaa, että KAJ on tehnyt tätä hommaa ennenkin. Saumaton yhteispeli, musikaalisuus ja Euroviisuista tutut hupaisat koreografiat uppoavat porilaisiin.
Osa yleisöstä intoutuu jo Kom ti byin -avausvedosta. Yhdeksän vuotta vanha biisi on humoristinen rakkaudenosoitus bändin kotiseudulle Vöyrille. Se esittelee kunkin bändin jäsenen kotikylää. Kappaleen musiikkivideolla seikkaillaan muun muassa paloaseman pihalla, kirkolla ja – varsin pitkään – Maksamaan Salessa.
”Jakob on kasvanut Salen takana. Maksamaa on pieni kylä, ja sen keskusta on Sale”, Axel selittää.
Salen kaltaisilla kaupoilla on ollut pikkukylien kasvateille iso merkitys.
”Meillä kävi joka torstai kauppa-auto, josta sai ostaa jotain. Se oli hyvin tärkeää”, Kevin muistaa.
KAJ'n keikkakesä on täyteen buukattu.
KAJ’lla on kuitenkin vinkata kotiseudultaan muutakin koettavaa kuin paloasema, kirkko ja Sale.
Listalle kannattaa laittaa ainakin saaristo ja Maksamaan saaristoon johtava Hellnäsin silta.
Talvella hienon kokemuksen saa Botniahiihto-kilpailussa tai muuten vain sivakoiden. Esimerikiksi Kevinin kotikylässä Komossassa on upeat ladut.
Sitä ennen on monta keikkaa saunottavana.