Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Jarmo Tyynelä (oik.) vastaa tulokkaiden perehdytyksestä. Vltavasta lainaan tullut Aki Rytkönen on kuudetta päivää töissä kaupassa.

Ravintolasta kauppaan töihin tullut Aki: ”Kaupan työntekijöiden arvostus on noussut ihan hirveästi!”

Teksti:
Satu Savela
Kuvat:
Sanna Liimatainen
Julkaistu: 1.4.2020
|
Muokattu: 31.8.2020
HOK-Elannon ravintolatyöntekijät saivat lomautuslapun sijaan töitä ruokakaupoista. Uudet työtehtävät on otettu innostuneina vastaan.

Tapiolan Ainoa-kauppakeskuksen käytävillä on hiljaista, mutta Food Market Herkussa riittää kuhinaa arkisena aamupäivänä. Tavarakuormia puretaan hyllyille monien uusien käsiparien voimin, jotka on saatu ruokakauppojen avuksi HOK-Elannon suljetuista ravintoloista.

Yksi uusista hyllyttäjistä on ravintola Vltavan liikeideapäällikkö Aki Rytkönen, joka on työskennellyt koko uransa ravintola-alalla. Kaupan maailma oli tullut aiemmin tutuksi vain asiakkaan roolissa.

”Aluksi ajatus tuntui vähän oudolta, mutta hetken kun asiaa sulatteli, koko meidän porukka lähti hyvin innokkaina töihin ruokakauppoihin.”

Rytkönen arvostaa todella paljon sitä, että ketään ei tarvinnut lomauttaa, vaan kaikki halukkaat saivat töitä kaupoista.

”Ravintola-alalla ei ole varmasti koskaan ollut tällaista tilannetta, että töitä ei löydy mistään päin maailmaa”, Rytkönen miettii.

HOK-Elanto saa myös Rytköseltä kiitosta siitä, että siirroissa huomioitiin työntekijöiden toiveita esimerkiksi uuden työpaikan sijainnista, jotta työmatka pysyisi kohtuullisena myös poikkeusoloissa.

Työn fyysisyys yllätti

Ruokakauppojen tärkeä rooli huoltovarmuuden takaajana on röyhistänyt kaupan alan työntekijöiden rintaa entisestään. Rytkönen on päässyt kurkistamaan myös syvemmälle kulissien taakse. Hän kehuu, että jo kuusi päivää kaupassa on avannut silmiä – arvostus kaupan alan tekijöitä kohtaan on kasvanut hurjasti.

”En ole todellakaan koskaan ajatellut, että miten paljon pitää tehdä taustalla töitä, että hyllyissä on asiakkaille ostettavaa”, hän pohtii.

"Jo kuusi päivää kaupassa on avannut silmiä."

Työn fyysisyys on myös yllättänyt, nyt ei tarvitse ainakaan harmitella kuntosalien suljettuja ovia, vaan liikuntaa tulee työn ohessa huomaamatta. Rytkösen työvuoro kestää aamukuudesta iltapäiväkahteen, se on tuntunut kivalta vaihtelulta entisiin työaikoihin.

”Ihan tosi kivaa vaihteluahan tämä on kaikkinensa omalle työlle. Ja tosi mukavaa on päästä myös neuvomaan asiakkaita, kun on jo vähän päässyt perille siitä, mitä missäkin on.”

Asenne ratkaisee

Rytköstä ja 13 muuta ravintola-alan ammattilaista on ollut perehdyttämässä viime viikolla projektipäällikkö Jarmo Tyynelä, joka normaalisti vastaa Food Market Herkku -ketjussa muun muassa tapahtumista. Nyt kun tapahtumia ei järjestetä, Tyynelä tuli vanhalle työpaikalle auttamaan.

”Olin täällä managerina 14 vuotta, joten kauppa oli ennestään tuttu”, Tyynelä nauraa.

Tyynelä kertoo ylpeänä S-Ryhmän uudesta perehdytysohjelmasta, jota on nyt räätälöity myös uusille tulokkaille sopivaksi.

”Valtaosa ei ole ollut koskaan kaupassa töissä, mutta kaikilla on ollut aivan mahtava asenne, ja sillähän täällä pärjää.”

Tyynelä korostaa, että osaamisen sijaan ratkaisee halu oppia uutta ja halu palvella asiakkaita mahdollisimman hyvin.

Kokkikin sai töitä

Kolme vuotta Suomessa työskennellyt filippiiniläinen Darwin Villorente on keittiössä yhtä hymyä. Hän työskentelee normaalisti helsinkiläisessä La Famigliassa kokkina ja pitää kovasti työstään. Nyt ravintolakeittiö on vaihtunut hetkellisesti kaupan keittiöön.

"Täällä on hieman rennompaa, vaikka töitä tehdään täälläkin ahkerasti.”

”Olen todella onnekas ja kiitollinen siitä, että työnantaja antoi meille tämän mahdollisuuden. Moni tuttu on jäänyt työttömäksi tai joutunut palaamaan kotimaahansa, kun työpaikka meni alta.”

Villorenten tehtäviin kuuluu valmistella Foodmarket Herkun Ready to cook -annokset. Tällä kertaa hyllystä löytyy muun muassa Kermaista savulohipastaa ja Possua & Chorizoa.

Villorente esivalmistelee annokset, ja asiakkaan tehtäväksi jää laittaa vain foliovuoka uuniin.

”Ravintolassa on aina hirmuinen kiire, täällä on hieman rennompaa, vaikka töitä tehdään täälläkin ahkerasti”, Villorente sanoo.

Tulokkaista huolehditaan

Tyynelä kertoo, että uudet tulokkaat on otettu kaupassa hyvin vastaan, ja samaa sanovat myös Villorante ja Rytkönen.

Tyynelä on innoissaan osaamisesta, jota ravintolaväki on tuonut kauppaan mukanaan. Rytkösen yli 20 vuoden kokemus erikoisolueista saa miehen hymyilemään tyytyväisenä.

”Onhan se aivan mieletöntä, että olemme saaneet kauppaan tällaista osaamista”, Tyynelä kehuu.

Tyynelä lupaa, että tulokkaista pidetään perehdytyksenkin jälkeen hyvää huolta. ”Palautekeskustelu esimiehen kanssa on tärkeä osa perehdytysjaksoa. Siinä käydään läpi, miten asiat ovat sujuneet. Käytämme apuna perehdytysvihkoa ja teemme tarvittaessa uusia toimenpiteitä hyvän perehdytyksen varmistamiseksi.”

Uusia tulokkaita tarvitaan varmasti kaupassa jatkossakin, koska suurta suosiota nauttivan nettikaupan tilauksia kerätään nyt myös Food Market Herkussa, miettii Tyynelä samalla, kun jatkaa taas yhden juomakuorman purkamista hyllyyn.

Lue lisää