Koulutaksi ei odota
Asun 10- ja 12-vuotiaiden poikieni kanssa pienessä Vaaran kylässä Etelä-Savossa. Lähimpään naapuriin on seitsemän kilometriä.
Kuopus on huono heräämään ja saattaa olla hyvinkin kiukkuinen, kun herätän hänet. Mutta kyllä sieltä sängystä ylös päästään, vaikka ryömimällä. Poika on koomikko, hyvin dramaattinen lapsi. Välillä hän konttaa vessaan. En hoputa häntä, sillä hän tietää, että koulutaksi ei odota. Kun hän lopulta kävelee ulos ovesta, hän huutaa, että mamma, minä rakastan sinua!
Lapset mukaan hommiin
Pojat urheilevat paljon, joten koko ajan on likaista pyykkiä. Pesukone ja kuivuri pyörivät aina kun olen kotona. Ne ovat toisessa rakennuksessa, mikä on hyvä, koska tulee terästäydyttyä ja lähdettyä ulos. Pyykinpesu on minun hommani.
Poikien pitää tyhjentää asianpesukone ja täyttää se. He osaavat myös täyttää pyykkikoneen ja siirtää vaatteet kuivuriin. Ihan lasten tulevaisuuttakin ajatellen on tärkeää, että he osallistuvat kotitöihin.
Käytännöllisiä heräteostoksia
Meiltä on 45 minuutin ajomatka kauppaan, jossa käyn. Se on lähellä hotellia, jota pyöritän. Mietin etukäteen, mitä ostan. En silti tee ostoslistaa, koska minulla jonkinlainen näkömuisti: mietin eri huoneitamme ja mitä siellä tarvitaan. Näin muistan, jos vaikka pesuaine on lopussa. Saatan myös tehdä käytännöllisiä heräteostoksia, kun näen jotain, mitä olen tarvinnut jo kauan mutten ole hoksannut hankkia. Mutta varsinaisia shoppailupäiviä en jaksa ollenkaan. Mieluummin menen vaikka taidenäyttelyyn.
En jätä tartar-pihviä syömättä
Minulla on todettu immuunipuutostauti IgG, mutta se ei määrittele ruokavaliotani. Toki vitamiinit on saatava. Yritän elää terveellisesti, mutta en allekirjoita mitään kummallisia dieettejä. Syön kaikkea kohtuudella, tosin vähemmän punaista lihaa. En silti jätä hyvää tartar-pihviä syömättä, jos sellaisen saan. Elämäniloista ei pitäisi kieltäytyä, koska psyykkinen terveys on yhteydessä fyysiseen terveyteen. Herkuttelen juustoilla, sienillä ja vihanneksilla.
Kotityöt kuntoilun piikkiin
Olen ottanut sellaisen linjan, että kaikki vaivalloinen menee kuntoilun piikkiin. Roskien vieminen tarkoittaa täällä, että ajan autolla kaksi kilometriä roskiksille. Ne eivät silloinkaan ole ihan tien vieressä.
Talvella pitää itse kolata vielä sata metriä tai lapioida polku, että pääsee vetämään jätesäkit. Tänä talvena on ollut välillä lanteille asti lunta, kun olemme avanneet polun vanhemman poikani kanssa. Ennen vihasin tätä hommaa, mutta nyt pidän sitä vain hyvänä juttuna, sillä kuntoni nousee.
Tukiverkosto korvessa
Täällä korvessa ihmiset auttavat toisiaan. Jos joku ajaa ojaan, yhdessä vedetään auto ylös. Tukiverkosto on hyvä, vaikka asutaan harvassa. Voin viedä lapset naapuriin, jos on sattunut jotain ja joudun äkkiä lähtemään. Kun meillä oli norovirus, ystäväni kävi kaupassa ja laittoi koulutaksin mukana tilaamani ruokakassit kyytiin.
Havumetsään tai piikkimatolle
Minun pitää päästä joka päivä mänty- tai kuusimetsään. Metsässä en ole koskaan omalla maallani, vaan vieraana siellä. Se on minulle voimanlähde ja tärkeää mielenterveydelleni ja ihan kaikelle terveydelle. Elämän arvot ja murheiden suuruus asettuvat metsässä oikeaan mittakaavaan. Kun viipyy siellä tarpeeksi kauan, rasittavat ajatukset häipyvät jonnekin. Myös uni tulee paremmin illalla. Jos ei tule, otan piikkimaton ja nukahdan sen päälle, vaikkei saisi. Se rentouttaa.
