Huhtikuun loppuun saakka myynnissä olevat valmisruoat ovat Toni Kostianin herkullinen vastaus nopeaan energian tarpeeseen esimerkiksi lounastauolla.
Kylmänä herkuteltava, paahdettua bataattia, lehtikaalia, endiiviä, spelttiä ja mulperimarjaa sekä proteiinipitoista härkäpapuhummusta sisältävä vegaaninen annos on mukailtu versio lounasruoasta, jota Kostian syö mielellään kotona.
”Food Market Herkku toivoi suunnittelemiini valmisruokiin satokauden tuotteita. Itse halusin mukaan myös ravintolamaisia makuyhdistelmiä, joita ei ihan jokaisessa valmisruoassa ole.” Makean bataatin, vahva-aromisen lehtikaalin ja endiivin sekä paahteisen speltin yhdistelmä on siitä erinomainen esimerkki.
"Halusin ravintolamaisia makuyhdistelmiä, joita ei ihan jokaisessa valmisruoassa ole."
Lämmin broileriannos tarjoaa sekin kiinnostavia makuyhdistelmiä. Béchamel-kastike on maustettu paahdetulla valkosipulilla ja peruna on saanut makuparikseen hienostunutta maa-artisokkaa. Lisäksi annoksessa on haudutettua sipulia ja yrttejä.
Valmisruoissa on Kostianin mukaan paljon huonoja, mutta myös paljon hyviä vaihtoehtoja. Nopeille ja helpoille ruoille on paikkansa kiireisen arjen keskellä – kunhan ne ovat energisoivia, inspiroivia ja mukavaa syötävää.
”Kermaista nakkikastiketta ja perunamuusia syödessä ei energisoidu vaan lähinnä menettää energiaa”, Kostian sanoo.