Onko valmisruoassa liikaa lisäaineita?

Joka kolmas suomalainen syö valmisruokia eli säilykkeitä, eineksiä ja pakasteita viikoittain ja kaksi kolmesta ainakin kerran kuukaudessa. Vain kuusi prosenttia suomalaisista kieltäytyy valmisruoista kokonaan.

Valmisruokia käytetään ennen kaikkea helpottamaan kiireistä arkea. Ne ovat kuitenkin saaneet myös kielteisen leiman. Saarioisten tekemän valmisruokatutkimuksen mukaan yli 80 prosenttia suomalaisista uskoo, että valmisruoissa on liikaa lisäaineita.

Satunnaisesti kaupan eineshyllystä vertailuun valitut tuotteet osoittavat, että mielikuva valmisruokien suuresta lisäainepitoisuudesta on pitkälti virheellinen. Kolmen valmistajan lihamakaronilaatikoista vain yhdessä on käytetty elintarvikeparanteeksi luokiteltavaa aromiainetta. Kahdessa muussa E-­koodeja on pyöreä nolla.

Samanlaisen tuloksen antaa eri valmistajien lihaperunasoselaatikoiden vertailu. Kaksi valmistajaa ei ole käyttänyt lisäaineita lainkaan. Yhdestä tuotteesta löytyy emulgointiaine auringonkukkalesitiini, happamuudensäätöaine sitruunahappo ja värinä käytetty beetakaroteeni.

Kaikkia mainittuja esiintyy ruoassa myös luonnostaan: auringonkukkalesitiiniä on kasviöljyissä, sitruunahappoa sitrushedelmissä ja beetakaroteenia porkkanoissa.

Lisäksi esimerkiksi margariineissa emulgointiaineena käytettävää lesitiiniä (E322) esiintyy kaikissa soluissa ja suurina määrinä munankeltuaisessa ja soijassa.

Yksi lisäaineisiin liitetty harhaluulo onkin se, että ne ovat keinotekoista lisää, jota ruokaan laitetaan.

Eikö valmisruokaa sitten voi valmistaa kokonaan ilman lisäaineita, kun käytettävät raaka­aineet ovat laadukkaita? Ehkä lisäaineita käytetään ruokiin vain varmuuden vuoksi?

Elintarvikeasiantuntija Mari Jääskeläinen Elintarviketeollisuusliitosta torjuu väitteen.

"Lisäaineita ei koskaan käytetä turhaan tai varmuuden vuoksi. Niiden käytölle on aina oltava jokin perusteltu tarve. Käytön ehdot on määritelty lisäainelainsäädännössä, joka on yhtenevä koko EU:n alueella", hän kertoo.

Keskeisiä syitä lisäaineiden käytölle ovat mikrobien kasvun estäminen, elintarvikkeen ulkonäön, rakenteen ja maun parantaminen sekä laadun säilymisen varmistaminen koko myyntiajan.

"Lisäaineiden käytöstä tulee olla kuluttajalle jotakin hyötyä, eikä niiden käytöllä saa johtaa harhaan", Jääskeläinen sanoo.

Löytyykö keittiösi kaapista leivinjauhetta tai soodaa? Näitä samoja kotileivonnasta tuttuja aineita käytetään myös elintarviketeollisuudessa. Lainsäädännöstä johtuen ne pitää kuitenkin pakkausmerkinnöissä ilmoittaa E-koodeina.

Lisäaineiden E-koodijärjestelmä on alun perin kehitetty EU:ssa. "E" numeron edessä merkitsee, että Euroopan unioni on arvioinut lisäaineen turvalliseksi elintarvikekäyttöön. Lisäaineiden turvallisuutta arvioi Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA.

Jos lisäaineella havaitaan turvallisuusarvioinnissa kielteisiä vaikutuksia suurina käyttömäärinä, sille määritellään ADI-arvo. ADI tarkoittaa hyväksyttävää päivittäistä enimmäissaantia, jolle ihminen voi altistua periaatteessa joka päivä koko elämänsä ajan ilman terveydellisiä haittavaikutuksia.

Aikuisilla ADI-arvot harvoin ylittyvät, sillä niille määriteltävät turvamarginaalit ovat suuria. Osana monipuolista ja vaihtelevaa ruokavaliota lisäaineita sisältävien elintarvikkeiden käyttö on täysin turvallista.

Jo käyttöön hyväksyttyjenkin lisäaineiden turvallisuutta arvioidaan jatkuvasti uudelleen. Tällä hetkellä EFSA:n arvioitavana on väriaineiden ja makeutusaine aspartaamin turvallisuus. Ravinnon turvallisuuden professori Marina Heinonen Helsingin yliopistosta sanoo, että lisäaineisiin liittyvät huolet ovat liioiteltuja ja turhia.

"Kaikki, mitä syömme, on jollain lailla kemiaa. Lisäaineita enemmän kiinnittäisin ruokaostoksilla huomiota kovan rasvan ja suolan määrään. Niiden runsas saanti on tutkitusti terveydelle haitallista", Heinonen sanoo.