Tero Vesterinen vietti aiemmin joulut yksin – Yksi kului baarissa
Ennen kuin Tero Vesterinen oli Vesterinen yhtyeineen -bändin keulakuva ja perheenisä, hänen elämänsä oli hyvin erilaista.


Laulaja Tero Vesterinen aloittaa tänäkin vuonna joulunvieton joulusaunalla. Myöhemmin perhe ja läheisimmät sukulaiset kokoontuvat herkkuja notkuvan suuren pöydän ääreen nauttimaan yhdessäolosta. Illalla jännitetään pukin saapumista joukon pienimpien kanssa.
Teron nelihenkisellä perheellä on tapana viettää joulua yhdessä joko Teron tai hänen vaimonsa Sannan sukulaisten kanssa. Iso perhejoulu on tuttu tapa jo Teron lapsuudesta. Välissä oli kuitenkin aika, jolloin hänen joulunsa näyttivät hyvin toiselta.
Kaikkien aikojen omituisin aatto
Kolmekymppisenä Tero vietti useamman joulun pääasiassa yksin. Elämä puolisona, perheenisänä ja Vesterinen yhtyeineen -kokoonpanon keulakuvana siinsi vasta tulevaisuudessa, ja Tero työskenteli teatterituotannoissa näyttämöteknikkona. Työajat olivat mitä sattuu, ja työ oli muutenkin epäsäännöllistä. Projektit tempasivat mukaansa, ja niiden eteen puserrettiin täysillä, kunnes yhtäkkiä koitti tyhjyys. Ennen pitkää alkoi taas seuraava projekti.
”Elämäni oli retuperällä. Kun ei ole kiinnepisteitä, vaikka lapsia tai ketään, kenestä tarvitsee pitää huolta, itsestäkin huolehtiminen loppuu nopeasti”, Tero sanoo.
Alkoholia kului liikaa.
”Se ei tietysti ole omiaan lisäämään vakautta.”
Tero saattoi jouluna käväistä äitinsä luona, mutta joulunvietto perheen parissa ei tuntunut luontevalta, kun oma elämä oli sekaisin.
Tero Vesterinen on miettinyt yksin viettämiään jouluja vasta jälkikäteen. "En ihmettele, että lehdistä saa joulun jälkeen lukea surullisiakin joulutarinoita."
Eräänä jouluaattona Tero päätyi helsinkiläiseen rokkibaariin. Mikään muu baari ei ehkä ollut aukikaan. Tero muistelee, että saattoi olla baarin ainoa asiakas.
”Se oli omituisin jouluaatto koskaan. Istuskelin siinä baaritiskillä ja juttelin tutulle baarimikolle, että on tämäkin nyt saatana, että sä oot töissä ja mä vain istun tässä kittaamassa bisseä.”
Kotiinpalaajaa odotti pieni yksiö vailla ainuttakaan joulukoristetta ja typötyhjä jääkaappi.
”Siinä vaiheessa olo oli aika orpo.”
Tero ei aikanaan pysähtynyt miettimään yksinäisiä joulupyhiä sen kummemmin, vaan ne kiisivät ohi päivinä muiden joukossa.
”Kun mietin niitä jouluja jälkikäteen, olen tosi iloinen, että nykyisin on toisin."
Ei jouluhössötystä, kiitos
Nykyisin rauha ja yhdessäolo läheisten kanssa ovat Terolle tärkeintä joulussa. Yhteisöllisyys, rauha ja rakkaus ovat ovat arvoja, jotka kuuluvat myös uudella Liian hiljaista -levyllä, jonka Vesterinen yhtyeineen julkaisee maaliskuussa. Teemat välittyvät etenkin sanoituksista. Lauluissa käsitellään muun muassa isän ehdotonta rakkautta huumeriippuvaiseen poikaansa ja toivotaan rauhaa kaikille kansoille.
Bändi haluaa pitää heikompien puolia ja herätellä ihmisiä ajattelemaan.
”Olemme naureskelleet, että olemme tällainen uuden polven hippibändi.”
Vesterinen yhtyeineen on viime vuosina tehnyt lahjoituksen hyväntekeväisyyteen joulun alla. Tänä vuonna bändi tukee Ukrainan ja Gazan lapsia 2000 eurolla. Vuosiin on mahtunut muitakin hyväntekeväisyystempauksia.
“Se on hieno tapa käyttää omaa ääntä ja suosiota isompien asioiden eteen.”
Tänä vuonna Tero Vesterisen perhe palaa joulukyläilyltä kotiin aattoillaksi. Siellä odottaa perheen uusin jäsen, kissanpentu Turre.
Auttaminen yksinkertaisesti tuntuu hyvältä, Tero sanoo. Yhtye toivoo, että heidän esimerkkinsä innostaisi muitakin auttamaan mahdollisuuksiensa mukaan.
Tero itse on neljän eri järjestön kuukausilahjoittaja. Vahva auttamishalu on verenperintöä äidiltä, hän sanoo. Hänen äitinsä työskenteli pitkään sosiaalitoimessa asunnottomien ja pitkäaikaistyöttömien parissa.
”En koe, että tulisin sen iloisemmaksi, jos tuhlaisin rahaa itseeni. Annan mieluummin niille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat.”
Teron mielestä hyväntekeväisyys- ja muut aineettomat lahjat ovat loistavia valintoja myös pukinkonttiin. Häntä tympii, että joulusta on tullut kulutusjuhla, jota valmistellaan kuukausitolkulla shoppaillen.
”Minkäänlainen hösääminen joulun ympärillä ei tunnu ollenkaan omalta.”
Tero Vesterisen joululahjatoiveet pysyvät samoina vuodesta toiseen: josko saisi lakritsia ja vaikka yhdet villasukat.
30 kohdan lahjalista
Tero iloitsee, että on puolisonsa kanssa onnistunut välittämään ympäristöarvoja myös Unnalle, 15, ja Kyöstille, 10. Heidän kanssaan on virinnyt keskustelua esimerkiksi Juice Leskisen Sika-kappaleesta.
"Vanhempi muksu on vannoutunut kasvissyöjä. Hän on sitä mieltä, että kerrankin joku laulaa näistä asioista suoraan”, Tero nauraa.
Lapset ovat kuitenkin lapsia. Kyösti kirjoitti hiljattain pitkää toivelistaa joulupukille. Kun isä erehtyi kyseenalaistamaan pituuden, poika perusteli, että mitä pidempi lista, sitä enemmän lahjoja voi saada.
Tero ei ole jarrutellut toivomuslistan tekoa. Sen sijaan hänellä on tapana jutella valmiista listoista yhdessä lastensa kanssa. Monesti on päädytty yhteistuumin siihen, etteivät kaikki toiveet olleetkaan niin tärkeitä.
Jouluna selviää, mitkä toiveet pukki on tänä vuonna päättänyt toteuttaa.
Tero Vesterinen
50-vuotias Vesterinen yhtyeineen -muusikko asuu Porvoossa vaimonsa Sannan, kahden lapsensa ja kissan kanssa.
Tunnetaan myös Elämäni biisi -ohjelmasta ja harmonikansoittaja Viljo ”Vili” Vesterisen pojanpoikana.
Uusi albumi Liian hiljaista julkaistaan 6.3.2026.
- 1.Kasariasuste on talven hitti – On myös oiva joululahja
- 2.Näin valmistat täydellisen graavilohen – 4 helppoa vaihetta onnistumiseen!
- 3.Ethän tee kylässä kuten lähes kaikki suomalaiset? Se ei ole kiva tapa
- 4.Saunan pesemisen aika! Tiedätkö, kuinka harvoin se kuuluukaan tehdä?
- 5.Tero Vesterinen vietti aiemmin joulut yksin – Yksi kului baarissa
- 6.Arja Elina hankki airfryerin – Sen jälkeen mikään ei ollut kuin ennen



















