Suojaa itseäsi mahdollisimman paljon vaatteilla, sillä ohutkin puuvillapaita estää 90 prosenttia UV-säteilystä. Suosi auringossa tummia ja värillisiä sekä löysiä vaatteita vaaleiden ja tyköistuvien sijaan. Paina päähäsi kunnon lierihattu, joka suojaa kasvoja, korvia, nenää ja kaulaa. Varsinkin lapsille on tarjolla erilaisia UV-vaatteita.
Muista suojata silmäsi aurinkolaseilla ja hatulla. Kunnolliset aurinkolasit suodattavat säteitä tehokkaasti ja peittävät myös sivuilta tulevat säteet.
Käytä aurinkovoidetta, jonka suojakerroin on riittävän korkea. Aurinkovoiteet voivat estää ihon palamisen, mutta ne eivät suojaa UV-säteilyltä. Suojakerroin kertookin aurinkovoiteen kyvystä estää UVB-säteilyn aiheuttamaa ihon palamista.
Levitä aurinkovoidetta oman kourallisen verran ennen aurinkoon menoa ja lisää uusi kerros 15–30 minuutin kuluttua. Uusia voidekerroksia tarvitaan aina uinnin, pyyhkeellä kuivaamisen tai hikoilun jälkeen.
Muista, että joillakin lääkkeillä saattaa olla yhteisvaikutuksia auringon kanssa. Tarkista tarvittaessa apteekista käyttämäsi lääkkeen ja auringon soveltuminen yhteen.
Juo riittävästi. Elimistö kuluttaa normaalisti noin pari litraa nestettä päivässä, mutta kuumassa ja kosteassa tarvittavan nesteen määrä voi jopa kaksinkertaistua. Muista huolehtia myös suolatasapainostasi.
Vetäydy varjoon erityisesti keskipäivän auringon aikaan.