6 ideaa: Kesäkukat ja hyötykasvit parvekkeelle
Kasveja, joilla on samantyyppiset kasvuvaatimukset kosteuden ja valon suhteen, voi yhdistellä. Älä kuitenkaan istuta yrttejä tai muita syötäviä kasveja samaan ruukkuun kasvin kanssa, jonka myrkyllisyydestä tai mausta et ole varma.


Kasvatusastian valinnassa on rajana vain mielikuvitus. Sinkkinen kastelukannu ja pyöreä emalisanko ovat hyvä pari mökillä tai kuistilla. Kastelukannussa versoo muratti ja pikkukukkainen orvokki. Sangossa kasvaa rucolaa, minttua ja nemesiaa.

Persilja on koristeellinen kasvi, jota voi käyttää keittiössä monipuolisesti. Rustiikkinen peltiastia sopii sille hyvin. Kasvualustana voi käyttää myös säilyketölkkejä.

Pelargoni on klassinen valinta aurinkoiselle parvekkeelle. Tarjolla on valtava kirjo muotoja ja värejä. Usein pelargonin seuraksi istutetaan lobeliaa, mutta kasvuvaatimuksiltaan soveliaampi kumppani on esimerkiksi maahumala.

Pajukori tuntuu aivan vaativan kasvien runsautta ja värikkyyttä. Tähän koriin on istutettu pelargoniaa, nemesiaa, sinipunakukkaista lumihiutaletta, tähtisilmää ja markettaa.

Kukkapylväs nostaa kasvin kohti valoa. Tässä ruukussa maahumala ja minttu kurottuvat maata kohti, valoa rakastavat timjami, rucola ja rosmariini kurkottavat aurinkoon.

Punainen nemesia toistaa ruukun pyöreää muotoa. Koristekivet täydentävät tyylin.
Vinkkejä ruukkuistutuksen tekemiseen
- Ruukku tai istutuslaatikko kannattaa salaojittaa.
- Ruukkusora sopii salaojitukseen. Se on kevyttä ja ilmavaa. Soraa on hyvä lisätä myös altakastelujärjestelmällä varustettuun ruukkuun.
- Suodatinkangas pitää mullan ja soran ruukussa, mutta laskee ylimääräisen veden pohjareiän kautta ulos. Kangas on halpaa ja yhdestä pakkauksesta riittää palasia moneksi vuodeksi.
- Kastelukiteitä sisältävä kesäkukkamulta pysyy kuohkeana ja on helppo pitää sopivan kosteana.
- Runsas kasvu pienessä multatilassa edellyttää lisälannoitusta kesän mittaan. Kätevin lannoite on liuos.
- 1.20 vuotta riitti – Jyrki Sukula myi viinitilansa Italiassa
- 2.Teini ihastui satulinnaan metsässä – nyt se on hänen omansa
- 3.Onko kotisi aina pölyinen? Nyt kerromme yhden syypään
- 4.Ällistyttävän helppoa! Näin saat taas valkoisen vessanpöntön
- 5.Voiko 11 000 eurolla rakentaa talon? Tiia teki niin
- 6.Nautitaan helposta kesäruoasta koko viikko! Tässä valmiit ideat joka päivälle











