Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Lintujen talviruokinta

Teksti:
Seija Samela
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 5.11.2015
|
Muokattu: 31.8.2020
Pihapiirissä vieraileville linnuille tarjotaan tuoretta ja suolatonta ruokaa, kuten auringonkukansiemeniä tai kauraa.

Ruokaa eri lintulajeille

Valittaessa eri lajeille mieluisia ruokia voi bongata useita lintulajeja. Talviruokinta saattaa myös edistää joidenkin muuttolintujen talvehtimista.

  • Auringonkukansiemenet maistuvat useille lintulajeille, etenkin tiaisille, viherpeipolle, punatulkulle ja urpiaiselle. Siemeniä myydään erikokoisissa pakkauksissa, jopa 15 kilon pusseissa.
  • Kaura kelpaa muun muassa varpusille, pikkuvarpusille, pähkinähakeille ja keltasirkuille. Myös muita viljalajeja, kuten ohraa ja hirssiä, voi tarjota.
  • Kuivatut marjat ja hedelmät houkuttelevat rastaita, tilhiä ja punarintoja.
  • Maapähkinöissä on runsaasti rasvaa ja proteiinia. Pähkinät maistuvat monille linnuille. Erityisesti niistä pitävät punatulkut, pähkinänakkelit, pähkinähakit, närhet ja kuukkelit. Lintujen on helpompi nokkia murskattuja pähkinöitä.
  • Pähkinätangot sisältävät pähkinää, viljaa ja kasvirasvaa. Kun tangot ripustaa tukevaan metalliverkkoon, tiaiset tulevat ruokailemaan. Lintulaudalle asetut tangot kelpaavat myös varpusille ja peipoille.
  • Rasvasiemenrouhe sisältää runsaasti energiaa ja sopii kaikille linnuille. Rouheessa on viljaa, siemeniä, pähkinää ja eläinrasvaa.
  • Siemenseokset sisältävät viljaa, auringonkukansiemeniä ja pähkinöitä. Seoksia voi tarjota kaikille ruokintapaikan linnuille.
  • Talipallot ovat herkkua tiaisille, tikoille ja pähkinähakille. Myös hedelmätalipalloja on saatavilla.

Ruokintapaikan sijoittaminen

Sopiva ruokintapaikka on tuulelta suojassa ja reilun matkan päässä rakennuksista. Linnut voivat törmätä ikkunoihin, jos ruokaa täytyy hakea aivan seinän vierestä.

Muutama pensas tai puu ruokintapaikan lähistöllä antaa linnuille turvaa vaaran uhatessa.

Ruokaa kannattaa laittaa useampaan paikkaan, jotta kaikki pihalla käyvät linnut saavat ravintoa. Yhdellä paikalla syntyy helposti kilpailua, ja nuoremmat ja heikommat linnut jäävät ilman ruokaa.

Ruokintapaikan siisteys

Ruokintapaikkojen siisteydestä tulee huolehtia tautien torjumiseksi. Tarvikkeet puhdistetaan silloin tällöin vedellä ja saippualla, mieluiten ulkotiloissa. Ruokapaikkojen siivouksen aikana tulee käyttää käsineitä.

Maahan varisseet siemenet korjataan pois ja ruokintapaikan alle levitetään sammutettua kalkkia, joka estää bakteerien kasvua. Kalkista ei ole haittaa linnuille. Siivoustöiden jälkeen on muistettava huolellinen käsienpesu.

Salmonella leviää sairastuneen linnun ulosteiden kautta muihin lintuihin. Ihmiseen lintujen salmonella tarttuu melko heikosti, mutta hygieniasta ei kannata tinkiä. Lintuinfluenssa on lintujen tauti, joka tarttuu huonosti ihmiseen. Ihmisten saamat tartunnat ovat lähes aina olleet peräisin siipikarjasta.

Erilaisia ruokintatapoja

  • Sijoita lintulauta paikkaan, johon orava ei pääse. Aseta maahan liukas metalliputki ja sen päähän lintulauta. Putken ja lintulaudan väliin laitettu "kaulus" estää myös oravaa kiipeämästä laudalle.
  • Ruokinta-automaatti on siisti ja tukeva. Kannattaa ostaa mahdollisimman iso automaatti, koska sisältö saattaa huveta nopeasti ja talvipakkasilla sen täyttäminen sormet kohmeessa on hankalaa. Pientä automaattia voi joutua täyttämään päivittäin.
  • Kätevä talipalloautomaatti estää oravaa herkuttelemasta talipalloilla.
  • Talipalloista ja pähkinätangoista tulee poistaa muoviset verkot, joihin linnut voivat jäädä kiinni.

Jos lintujen talviruokinnan aloittaa, sitä tulee jatkaa kevääseen asti.

Lisätietoja: