Long covid muutti Kitin elämän – Myös ura meni uusiksi

Kitti Suorannasta piti tulla yhteiskuntatieteiden tohtori ja seksuaaliterapeutti. Sitten hän sairastui koronaan.

Tautia kohtalokkaampi oli sen jälkiseuraamukset. Kitti alkoi saada kognitiivisia ja neurologisia oireita: sanoja ei löytynyt eikä hän pystynyt tekemään kahta asiaa yhtä aikaa, kuten tyhjentämään tiskikonetta ja puhumaan. Kaikesta piti olla muistutus, mikään ei pysynyt päässä.

Työterveyslääkäri oli ymmärtäväinen ja määräsi sairauslomaa. Diagnoosiksi Kitti sai long covidin, eli pitkittyneen koronataudin. Tavallisia koronavirusinfektion pitkäaikaisoireita ovat muun muassa uupumus, muistiongelmat ja keskittymisvaikeudet, ja long covidista puhutaan, kun oireet ovat kestäneet yli kolme kuukautta.

Puolentoista vuoden sairausloman jälkeen Kitti palasi väitöskirjan pariin syksyllä 2023. Hän sairastui koronaan vielä kahdesti ja huomasi, etteivät aivot tuntuneet olevan enää entisellään.

”Tuntui, etten pystynyt ajattelemaan pitkiä ajatuksia enkä kirjoittamaan. Mitään ei jäänyt muistiin ja uusien asioiden oppiminen oli vaikeaa.”

Väitöskirjan tekeminen oli käytännössä mahdotonta. Myös seksologian opinnot jäivät.

”Olin aina ollut ideoita pursuava, äärimmäisen verbaalinen ihminen, mutta nyt kaikki oli vähän kuin sumua.”

Oli pakko keksiä jotain muuta.

Vaihto halvempaan kotiin mahdollisti sijoitusasunnon

Kun Kitti tuskaili aivosumussa väitöskirjansa kanssa, päälle tulivat kodin putkiremonttikustannukset. Kitti asui tuolloin 79-neliöisessä kolmen makuuhuoneen asunnossa Munkkiniemessä.

”Koska tulevaisuus oli epävarma, ajattelin, että oli parempi myydä asunto pois putkiremonttilainoineen ja muuttaa pienempään ja halvempaan.”

Muuttaminen oli Kitille tuttua. 25 vuoden ajan hän oli muuttanut muutaman vuoden välein ja remontoinut seitsemän kotia. Nyt hän keksi, että voisi saada kotinsa myynnistä pienen pääoman, jos löytäisi uuden kodin mahdollisimman halvalla.

Kitti vaihtoi Munkkiniemen-asunnon 66-neliöiseen huonokuntoiseen kolmioon Munkkivuoressa. Hän teki asunnosta neliön.

Asuntonsa myynnistä saadulla pienellä pesämunalla hän pystyi lisäksi hankkimaan sijoitusasunnoksi kolmion Vantaan Martinlaaksosta. Martinlaakso on 1970-luvulla rakennettu vehreä lähiö, josta on nopea junayhteys Helsinkiin ja lentoasemalle.

Mukaan sijoitukseen hän sai arkkitehtiystävän, jonka kanssa Martinlaakson-asunto on tarkoitus flipata, eli remontoida ja myydä.

”Tajusin, että asuntojen flippaus oli kiinnostanut minua jo monta vuotta sitten, mutta silloin siihen ei ollut mahdollisuutta. Nyt se oli ikään kuin ainut vaihtoehtoni.”

Tietokoneella tehtävä ajatustyö kun ei enää tullut kyseeseen. Remontointi taas tuli selkäytimestä.

”Vaikka uuden oppiminen on minulle nyt hankalaa, koen, että visuaalinen suunnittelu on jo lapsuudesta tuleva taito. Koko lapsuuteni piirsin ja maalasin sekä suunnittelin ja ompelin vaatteita. Nuorena suuntauduin visuaalisuuteen ja melkein pääsin Taideteolliseen korkeakouluunkin.”

Sisustussuunnittelua Kitti taas oli tehnyt jo aiemmissa remonteissa ja toteuttanut isojakin muutostöitä, huonejärjestysten nykyaikaistamisesta kylpyhuoneiden rakentamiseen.

”Kaksikymmentäviisi vuotta sitten, aikaa ennen Youtubea, kun remontoin ihan ensimmäistä asuntoani Helsingin Kalliossa, katselin ja kyselin remppamiehiltä. Silloin ekaa kertaa laatoitin ja maalasin seinää.”

Remontoiminen on sitä, että aluksi tekee väärin ja on hidas, mutta vähitellen oppii, Kitti lisää.

Sisustussuunnittelun ohella hän pitää erityisesti maalaamisesta.

”Mutta aina tulee vaiheita, kun sitä työmaalla kiroaa, että miksi olen täällä. On rasittavaa, pölyistä ja likaista, ja taustalla kaikkea säätöä ja yllätyksiä.”

Lähiöt ovat aliarvostettuja

Kitti itse on muuttanut Helsingin sisällä, mutta flipattava, budjettiin sopiva sijoitusasunto löytyi Vantaalta.

”Ennustan, että Vantaa tulee nousemaan. Vantaa on luonnonläheinen lähiöiden kaupunki, jossa on hyvät liikenneyhteydet. Vantaalla on myös pääkaupunkiseudun kunnista pienimmät sosioekonomiset erot.”

Kitillä on erityinen suhde lähiöihin. Kesken jääneessä sosiologian väitöskirjassaan Kitti muun muassa tarkasteli suomalaisten elämäntavan murrosta 1960-luvulta lähtien. Lähiörakentamisen aikakaudella 1960- ja 70-luvulla Suomessa rakennettiin enemmän kuin koskaan ennen tai sen jälkeen.

”Lähiöasunnoissa on nykyrakentamiseen verrattuna hyvät pohjat ja vehreät näkymät. Ennen energiakriisiä rakennetuissa asunnoissa on isot ikkunat eli ne ovat valoisia. Asumisen laatu on vanhoissa lähiöissä uudisrakentamiseen verrattuna ylivertainen.”

Lähiöt ovat osa Suomen rakentamisen perintöä, jota tulisi vaalia, Kitti ajattelee.

”Kaupungit kohentavat lähiöitä lisärakentamisella, mutta itse ajattelen, että pitäisi katsoa erityisesti olemassa olevien lähiötalojen potentiaalia. Toivon, että jatkossa voitaisiin asunto kerrallaan tarjota kohtuuhintaisia asuntoja ihan tavallisille ihmisille kunnostamalla niistä helmet esiin.”

Myös ekologisessa mielessä lähiöitä kannattaa Kitin mielestä arvostaa ja kunnostaa. On paljon ekologisempaa kunnostaa vanhaa kuin purkaa ja rakentaa uusi, vaikkakin energiatehokas, talo.

Kitti pyrkii säilyttämään aina kunkin asunnon autenttisen tunnelman kunnioittamalla aikakauden arkkitehtuuria.

”Martinlaakson-asunnon kohdalla tarkoitus on ammentaa 60-ja 70-luvun vaihteen modernismista ja funkkiksesta, eikä tehdä geneeristä greigeä.”

Greige on trendiväri, jossa yhdistyy harmaa ja beige.

Esimerkiksi Martinlaakson-asunnon vessaan tulee siniset laatat, koska Kitin mielestä pienessä tilassa voi vähän revitellä.

Lähiöt ovat Kitin mielestä kaikkiaan aliarvostettuja.

”Kun lähiöt rakennettiin, niissä oli sosiaalisia ongelmia, koska niihin muuttivat juurettomat kouluttamattomat ihmiset maaseudulta. Lähiölasten jengitappeluista uutisoitiin tiheästi 1980-luvulle asti. Tämä leimaa lähiöitä edelleen."

Siinä missä aiemmin lähiöt olivat maaltamuuttajien kotipaikkoja, nyt monessa lähiössä on maahanmuuttajia. Se on Suomen tulevaisuus, johon kannattaa Kitin mielestä panostaa.

Tavoitteena uusi ura asuntoflippaajana

Kitti haluaisi tulevaisuudessa toteuttaa asuntoflippaamista ammattimaisesti yrittäjänä.

”Näin jälkikäteen ajatellen, yksi syy tiheään muuttamistahtiini on ollut se, että pääsen remppaamaan. Muuttaminenhan on hirveä vaiva, ja olen oivaltanut, että jatkossa voisin rempata sijoitusasuntoja omien kotien sijaan.”

Toistaiseksi Martinlaakson-asunto on hänen ainoa sijoitusasuntonsa. Ilman isoja pääomia eteneminen on hankalaa ja toisaalta arki vie parhaillaan ison siivun Kitin energiasta. Jaksaminen kun ei ole entisellään, ja taustalla on jo yksi uupumuskokemus.

Kitillä on vuoroviikoin 10-, 14-, ja 17-vuotiaat lapset. Kodin piirissä tapahtuva, usein näkymätön hoivatyö on Kitin mielestä aliarvostettua.

”Tulevien veronmaksajien kasvattaminen ja ruokkiminen ei tapahdu itsestään, vaan vaatii aikaa ja energiaa. Urheilevat teinit vaativat jatkuvasti käsittämättömät määrät proteiinipitoista ruokaa, eivätkä heille einekset kelpaa.”

Kitti ostaa kerralla paljon ruokaa, tekee isoja satseja ja pakastaa. Siitäkin huolimatta keittiössä menee paljon aikaa: kokaten ja jälkiä siivoten.

”Yritän osallistaa teinejä, mutta heillä on omat juttunsa, enkä halua että viimeiset vuotemme yhdessä ovat sitä, että nalkutan yhtenään kotitöistä.”

Niillä viikoilla kun lapsia ei tarvitse ruokkia, Kitti on enemmän remontoimassa. Vaikka remontoiminen on fyysisesti rasittavaa, on se myös huojentavaa. Tehdessä kun ei tarvitse ajatella.

Kitti ei tiedä, palautuvatko aivot koskaan enää täysin ennalleen, tai jatkaako hän vielä joskus väitöskirjaansa.

”Vaikka aivoni ovat mahdollisesti vaurioituneet, voin tehdä jotain hyödyllistä. Rempatessa ei haittaa, jos on välillä vaikea muodostaa sanoja. Aivojeni 3D-suunnittelu toimii edelleen. Käsillä tekeminen ja lupa olla ajattelematta monimutkaisia ajatuksia on jopa terapeuttista.”