Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Sisustus

Mitä ostaa joululahjaksi? Tässä 23 hyvää vinkkiä

Nyt on aika alkaa ostaa joululahjoja. Poimi tästä parhaat vinkit. Näistä veikataan hittejä!

Vaaleaan paperiin käärittyjä joululahjoja puisella pöydällä
Vaaleaan paperiin käärittyjä joululahjoja puisella pöydällä
Teksti: Emilia Tukiainen
Kuvat: Getty Images, Prisma.fi, Sokos.fi
7.12.2024 | Päivitetty 7.12.2024

Moni optimoi ja aloitti joululahjojen hankkimisen jo marraskuun lopulla esimerkiksi Black Fridayn hurjista tarjouksista. Mutta itse saatat olla tilanteessa, ettei sinulla vieläkään ole hajua, mitä hankkia läheisille lahjaksi - ja joululahjastressi alkaa kasvaa.

Ei huolta! Kokosimme tähän juttuun kattavan listan joululahjavinkkejä. Ne ovat tuotteita, joista Sokoksen ja Prisman asiantuntijat povaavat joulun hittilahjoja.

Kuluttajat pohtivat jouluostoksilla lahjojen hintojen lisäksi sitä, kuka lahjan saa ja kuinka tarpeellinen lahja on. S-ryhmän joulututkimuksen mukaan suomalaiset antavat joululahjaksi useimmiten tavaroita, kuten vaatteita, leluja, kirjoja sekä kosmetiikkaa.

Lelujen hittituotteet

S-ryhmän asiantuntijat aavistelevat, että tänä vuonna lapset toivovat kuusen alle interaktiivisia leluja. Interaktiivinen pehmolelu muun muassa reagoi kosketukseen, ja tarjoaa näin täysin uudenlaisen leikkikokemuksen. Näiden lisäksi klassikkotuotteilta kuten LEGO-leluseteiltä odotetaan suurta menekkiä.

Lego-auto, lautapeli ja pehmolelu

Lelujen parissa interaktiivisista leluista odotetaan myyntimenestystä. Myös klassikkotuotteet pitävät pintansa.

Pehmeitä paketteja ja asusteita

Joulun pehmeisiin paketteihin ennustetaan erityisesti trendi-ilmiöksi nousseita flanellihousuja, joita erityisesti nuoret käyttävät arkipukeutumisessaan. Flanellin lisäksi myös tutut kestosuosikit, kuten pyjamat, jouluaiheiset paidat ja sisätossut ovat varmoja valintoja.

Kuluttajat suosivat jouluostoksilla myös tunnettuja brändejä sekä laadukkaita materiaaleja. Erityisen helppoja lahjoja ovat käytännölliset vaatekappaleet ja asusteet, joissa lahjanantajan ei tarvitse tietää tarkasti oikeaa kokoa. Tällaisia ovat esimerkiksi kaulurit, pipot ja trendikkäät korvaläpät.

Sininen pyjamasetti, ruudulliset tohvelit ja tumma pipo sekä kaulahuivi

Pehmoiset ja lämpimät paketit ilahduttavat aina.

Vaaleanpunaiset ja siniset pyjamanhousut, punainen pipo ja kaksi erilaista joulupaitaa

Jouluiset paidat ja pyjamat ovat joka vuosi hitti. Ruudulliset pyjamahousut ovat nykyään myös osa nuorten arkipukeutumista.

Leopardikuvioiset korvaläpät, viininpunainen kauluri, kultaiset korvakorut ja miesten boksereita sisältävä paketti

Asusteet ovat helppoja ja käytännöllisiä lahjoja kenelle tahansa.

Kauneutta ja tuoksuja

Kosmetiikka- ja ihonhoitotuotteet ovat käytännöllinen valinta, jos tietää lahjansaajan mieltymykset ja tarpeet. Kosmetiikan valmiit lahjasetit ovat vuodesta toiseen yksiä joulun suosituimpia lahjoja, ja erityisesti nuoret ovat innostuneet ihonhoidosta ja tuoksuista. Yhdeksi suurimmaksi hittilahjaksi povataan somessa trendaavaa Sol De Janeiron vartalotuoksusettiä, sekä supersuosittua Pradan Paradoxe -hajuvettä.

Erilaisia kosmetiikka- ja hajuvesituotteita

Kosmetiikka toimii lahjapaketissa aina, ja valikoimaa löytyy kaiken ikäisille.

Elektroniikan ystäville

Viihde-elektroniikkatuotteet ovat monille mieluisia joululahjoja, ja pukinkonttiin odotetaan erityisesti bluetooth-kaiuttimia, vastamelukuulokkeita, pelikonsoleita ja älypuhelimia. Prisman laajentuneesta puhelinvalikoimasta löytyy nykyään myös tehdashuollettuja puhelimia, jotka sopivat loistavasti myös pienempään budjettiin.

Kaiutin, langattomat kuulokkeet ja älypuhelin

Elektroniikan osalta esimerkiksi langattomista kuulokkeista odotetaan myyntihittiä.

Kodintavaroiden klassikoita

Monikäyttöiset sisustusesineet ja astiat ovat vuodesta toiseen suosittuja joululahjoja. Sokokselta ennustetaankin, että yksi halutuimmista tuotteista tulee olemaan Marimekon Unikko-lasilautanen. Myös esimerkiksi Pentikin ja Lapuan Kankureiden laadukkaat kodintuotteet ovat suosittuja ja helppoja joululahjaideoita.

Lasinen lautanen, muki ja kulho sekä harmaa viltti

Suomalaisten valmistajien tuotteet ovat suosittuja joululahjatoiveita.

Pentik Tuntu muki ja kulho

Tee arjestasi helpompaa ja herkullisempaa!

Tilaa Yhteishyvän uutiskirje, niin saat ajankohtaiset reseptit ja arkea helpottavat vinkit suoraan sähköpostiisi.