Harrastelijapuutarhurilla olisi hyvä olla ainakin oksasakset ja pensassakset. Sopivia leikkausvälineitä löytyy niin oksille, pensaille kuin puillekin. Työkalun valinnassa on tärkeintä miettiä käyttötarkoitusta.
Harrastelijapuutarhurilla olisi hyvä olla ainakin oksasakset ja pensassakset. Sopivia leikkausvälineitä löytyy niin oksille, pensaille kuin puillekin. Työkalun valinnassa on tärkeintä miettiä käyttötarkoitusta.
Raivaussaksia tarvitaan vesakoiden ja pusikoiden raivaamiseen. Raivaussakset ovat tarpeen silloin, kun paksumpien oksien leikkaus ei onnistu oksasaksilla. Raivaussakset sopivat esimerkiksi omenapuiden oksien leikkaukseen sekä pensaiden kuolleiden oksien poistoon ja harvennukseen.
Tuoretta puuta leikkaavan tulee valita ohileikkaavat sakset, kun taas alasinmalliset sakset ovat paremmat kuivien, kuolleiden kasvien leikkaamisessa. Ohileikkaavalla mallilla saa siistin leikkausjäljen, jos sakset ovat terävät.
Joissakin saksimalleissa on voimanivel, joka keventää pitkään jatkuvaa leikkaustyötä.
Oksasaksia on sekä ohileikkaavaa että alasinmallia. Oksasaksiin on saatavilla myös teleskooppivarsia joiden avulla korkealla olevat oksat saa poikki kiipeilemättä. Oksasaksia voi käyttää esimerkiksi pienten oksien leikkaamiseen ja siistimiseen, sekä omenapuissa kannusleikkaukseen, joka kiihdyttää kukkasilmujen muodostumista.
Ohileikkaavat sakset sopivat erityisesti nuoren puun leikkaamiseen, alasinmalliset taas vanhan, sitkeän puun karsintaan.
Pensassakset sopivat parhaiten pensaiden ja pensasaitojen leikkaamiseen ja muotoiluun.
Monitoimileikkuri on kätevä valinta, sillä sen avulla voi leikata oksistoa tiheästä ruusupenkistä ylimpiin omenapuun oksiin.
Oksasahaa tarvitaan isompien oksien ja pienten puiden leikkaamiseen. Puutarhasahan terä on muotoiltu erityisesti tuoreen puun leikkaamista varten.
Pensasaitojen leikkauksessa sähkö- tai polttomoottorikäyttöiset pensasleikkurit ovat käteviä. Leikkurilla työ sujuu nopeammin ja suoran leikkuulinjan tekeminen on helpompaa kuin saksilla. Mieti, haluatko polttomoottorilla vai sähköllä käyvän laitteen. Polttomoottori on johdoton, jolloin johtoon sotkeentuminen ei ole vaarana.
Leikkuri mahdollistaa myös leikkaamisen eri kulmista. Leikkurin hammasväli valitaan sen mukaan, mitä sillä aiotaan leikata. Ohuisiin oksiin valitaan pieni hammasväli ja paksuihin oksiin suuri.
Pensasleikkurit ovat parhaimmillaan kevyitä käyttää. Joissakin malleissa on lisäksi teräsuojus ja kerääjä.
Leikkuria käytettäessä kannattaa käyttää suojalaseja sekä suojata kasvot visiirillä ja kädet tukevilla hanskoilla. Käytä suojalaseja, jos pensasleikkuri on kovaääninen.