Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Sijoittaja ja yrittäjä Merja Mähkän mielestä sijoittaminen on ihanaa ja älyllisesti mielenkiintoista.

Sijoittaja Merja Mähkä tavoittelee miljoonapottia: "Rahan avulla voi luoda vapautta"

Teksti:
Sirkku Saariaho
Kuvat:
Juha Salminen
Julkaistu: 28.11.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Merja Mähkän arvot eivät ole vaurastumisen myötä muuttuneet. Hän ei ole koskaan ollut kiinnostunut kuluttamisesta.

"Sysäyksen sijoittamiseen sain vuonna 2012. Olin pitkällä sairauslomalla, ja kaipasin jotakin ihan muuta ajateltavaa kuin vaikea raskauteni.

Keksin, että minullahan on arvo-osuustili. En ollut käyttänyt sitä, eikä minulla ollut edes verkkopankkitunnuksia tililleni. Isäni oli katsonut tilini perään ja tehnyt puolestani joitakin ostoja. Tililläni oli noin 60 000 euron arvosta sijoituksia.

En ole käynyt sijoituskursseja, mutta tietoa on valtavasti saatavilla. Ensimmäinen ostoni oli Ponsse. Luin, että se on vientiyritys ja sponsoroi kuninkuusraveja. En enää ostaisi sellaisilla perusteilla, mutta se oli ihan hyvä sijoitus.

En ole käynyt sijoituskursseja, mutta tietoa on valtavasti saatavilla.

Kun vauva syntyi, kiersin Töölönlahtea Seppo Saarion Miten sijoitan pörssiosakkeisiin -kirja ja termospullo vaunujen kyydissä. Kun lapsi nukahti, asetuin äkkiä penkille kahvin ja kirjan kanssa. Lapsi valvotti öisin, joten luin silloinkin.

Käytin sijoittamisen opetteluun paljon aikaa, koska se sopi elämänvaiheeseeni ja kiinnosti minua. Sijoittaminen on minusta ihanaa ja älyllisesti mielenkiintoista.

Huomattavasti vähemmälläkin lukemisella pärjää. Sijoittamiseen on hyviä pakettiratkaisuja kuten indeksirahastot, joiden kanssa ei tarvitse säätää. Niihin sijoittaessa riittää, että säästää säännöllisesti.

Tärkeintä on tehdä päätös, että ryhtyy sijoittamaan. Ei kannata aikailla, sillä mitä pidemmälle päätöstä lykkää, sitä enemmän jää tuotoista paitsi.

Tärkeintä on tehdä päätös, että ryhtyy sijoittamaan.

Sijoitusteni arvo on nyt noin 300 000 euroa. Omat arvoni eivät ole vaurastumisen myötä muuttuneet. En ole koskaan ollut kiinnostunut kuluttamisesta, mikä tekee minusta hyvän säästäjän. Asumme yhä samassa asunnossa kuin aikaisemmin.

Sijoitan tavoitteellisesti. Olen joskus sanonut, että tavoittelen miljoonaa euroa. Se on silti vain symbolinen luku, sijoittamisesta itsestään on tullut pääasia.

Sijoittamalla ansaitusta varallisuudesta on tullut minulle erilaisten asioiden mahdollistaja. Se on helpottanut monien ratkaisujen tekemistä. Minulla on ollut mahdollisuus muokata työelämää näköisekseni. Teen paljon töitä, mutta haluan enemmän aikaa kirjoittamiseen, ajatteluun ja omiin projekteihini. Rahan avulla voin luoda vapautta elämääni.

Minulla on ollut mahdollisuus muokata työelämää näköisekseni.

En tiedä, mitä haluan tehdä kymmenen vuoden kuluttua, mutta haluan varmistaa, että voin tehdä sen. Että se ei jää ainakaan rahasta kiinni.”

Lue myös

Lisää aiheesta