Thaimaan-matkan päästöillä kävisi 8 kertaa Lapissa – vertaa eri lomien ilmastokuormitukset
Hiilijalanjälkeen voi vaikuttaa huomattavasti, kun valitsee kaukomaiden sijaan kiinnostavia kohteita läheltä.

Kuvateksti
Nelihenkinen perhe haluaa varata matkan hiihtolomalle Thaimaahan. Rentouttava loma palmujen alla edellyttää paitsi yli 10 tunnin istumista lentokoneessa, myös merkittävää kuormaa ilmastolle.
Esimerkiksi Phuketiin kertyy lentomatkaa Helsingistä 8300 kilometriä. Neljä hengen lennättäminen edestakaisin aiheuttaa 2333 kilogramman hiilidioksidipäästöt.
Samassa ajassa pääsee autolla laskettelulomalle Lappiin. Siirtyminen lomakohteeseen aiheuttaa kuitenkin huomattavasti pienemmän hiilijalanjäljen. Levillä voi käydä Etelä-Suomesta autolla kahdeksan kertaa (edestakaisen ajomatkan CO2-päästöt 296 kg), jotta päästöt ovat Thaimaan-lennon luokkaa.
Autolla voi ajaa 1,5 kertaa maapallon ympäri siinä missä lentää Kaakkois-Aasiaan.
Autolla voi ajaa noin 60000 kilometriä eli 1,5 kertaa maapallon ympäri siinä missä lentää Kaakkois-Aasiaan.
Kun ottaa automatkan lisäksi huomioon Levillä hotellin sähkönkulutuksen ja lämmityksen sekä laskettelurinteiden hiihtohissien sähkönkulutuksen, perheen yhden viikon hiilidioksidipäästöt ovat 634 kilogrammaa.
Juttu jatkuu kuvan alla

Automatka Oulun Edeniin ja laivamatka kaupunkilomalle Tallinnaan pössäyttää saman hiilidioksidimäärän
Kiinnostavia lomakohteita löytyy toki Lappia lähempää. Moni käy Tallinnassa päiväreissulla, mutta kaupungissa on myös hotellitarjontaa.
Laiva saastuttaa kilometrillä noin seitsemän kertaa autoa enemmän henkilöä kohden 40 prosentin täyttöasteella.
Lomaviikolla matkustajakohtainen hiilijalanjälki voi olla tätä pienempi, kun laivalla on keskimääräistä enemmän väkeä. Etelänaapurin kaupunkilomakohde on sen verran lähellä, että perheen päästöt jäävät kolmasosan pienemmiksi kuin autoiltaessa Leville. Laivan päästömäärällä pääsee autolla Ouluun saakka kylpylälomalle.
Pietarissa voi käydä kolme kertaa Tallinnan-laivan päästömäärällä
Jollei autoilu kiinnosta ja Tallinnakin on koluttu, yksi hyvä vaihtoehto on junamatka Pietariin. Juna ei saastuta liikkuessaan, mutta sen käyttämä sähkö pitää tuottaa jotenkin. Niinpä siitäkin aiheutuu hiilidioksidipäästöjä.
Nelihenkisen perheen siirtyminen junalla Pietariin ja takaisin päästää ilmoille 60 kilogrammaa hiilidioksidia. Se on 38 kertaa vähemmän kuin lentäen Thaimaahan, viisi kertaa vähemmän kuin autolla Leville, kolme kertaa vähemmän kuin laivalla Tallinnaan tai autolla Ouluun.
Laskennassa käytetyt lähteet: Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestö ICAO:n päästölaskuri, Teknologian tutkimuskeskus VTT:n LIPASTO yksikköpäästöt -tietokanta, Sokos Hotels -ketjun keskimääräiset sähkön ja lämmön kulutustiedot sekä Tilastokeskuksen sähköntuotannon keskimääräinen CO2-päästökerroin ja Motivan/Energiateollisuuden kaukolämmön CO2-päästökertoimet Suomessa.
Lue myös
Näin teet ilmastovalintoja ruokakaupassa – helpot vinkit!
Matkalla Tallinnaan? 12 vinkkiä ihanaan lähilomaan
Lähde matkalle Pietariin lasten kanssa
Vinkkejä koko perheen hotellilomalle Suomeen
Tutustu Sokos Hotellien tarjontaan kotimaassa, Pietarissa ja Tallinnassa
- 1.Aiotko pestä ikkunat? Mieti vielä
- 2.Nämä mökkituliaiset toimivat aina – parhaat ideat kesään
- 3.Luovuitko sinäkin tästä huonekalusta? Nyt se palaa näyttävästi
- 4.Pesetkö siivousrätit vaatteiden tai lakanoiden kanssa? Saatat vielä katua
- 5.Onko sänkysi oven vieressä? Fengshuin mukaan se on väärä paikka
- 6.Rakastetut kesähousut on kaikilla – näin ne stailataan vuoden 2026 tyyliin











