Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kenen tuote kuvun alta paljastuu?

Kenen tuote on tämän vuoden Suomalainen menestysresepti – ja keskiviikkona kaupoissa?

Teksti:
Juho Kahilainen
Kuvat:
Mediawan
Julkaistu: 19.1.2024
|
Muokattu: 19.1.2024
Kuudella finalistilla on edessään viimeinen tilaisuus vakuuttaa tuomaristo. Yhdellä heistä on käsissään ruokahittien hitti.

Tuomaristo lähtee finaaliin pitkälti samoilla nuoteilla, joita he ovat kilpailijoille pitkin matkaa toistaneet.

”Mä haen sitä, että mulla on sellainen tunne, että tässä on menestysresepti. Mun päässä kukaan ei ole vielä voittaja. Tänään on viimeinen hetki vetää jalat alta”, Finlaysonin luova johtaja Jukka Kurttila kertoo.

”Me haluamme menestysreseptituotteen, joka maistuu ja tuo uusintaostoksen. Se on edelleen valintakriteereissä keskeisenä”, S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho tiivistää.

”Tuomaristo on antanut hyvät eväät jokaiselle. Se, joka lunastaa lupaukset parhaiten tänään, on voittaja”, Foodwestin tutkimusjohtaja Suvi Luoma sanoo.

Siva Parlar valmistautuu astelemaan tuomareiden eteen ensimmäisenä. Köftiksen tiellä oli kova kolaus, kun edellisellä maistatuskerralla tuomaristo antoi mausta suorastaan murskakritiikin. Paljon on kuitenkin tapahtunut sekä tuotekehityksessä että Sivan henkilökohtaisessa elämässä. Ennen viimeistä maistatusta hän saa videotervehdyksen äidiltään, puolisoltaan ja vauvaltaan.

”Mä mietin tätä koko matkaa, että alussa oli lapsi vatsassa. Tajuaa, että kuinka kauan me ollaan jo oltu täällä. Ajan näkee lapsen kasvussa”, Siva kertoo muille kilpailun finalisteille.

”Päivää ennen tätä finaalin finaalia tehtiin vielä yksi makuvariantti, ja se on nyt tässä tuomariston maistettavana.”

Tuomaristo yllättyy, että tässä vaiheessa kilpailua tuodaan eteen vielä uusi makuvariantti.

”Original on voimakkaamman makuinen. Tämä Oriental on miedompi”, Päällysaho toteaa.

Millaiset pisteet Sivan tuomaristolta lopulta saa ja kenen tuote on voittaja? Se selviää sarjan viimeisessä jaksossa MTV:llä tiistaina 23.1. kello 20.

Tapahtumat tällä kaudella:

Martti Paatela punnitsee eväsleivän painoa koekeittiössä
Martti Paatela punnitsee eväsleivän painoa koekeittiössä

Menestysresepti-finalisteilla viimeinen tehtävä: miten viime jaksossa tylytyksen saanut Martti nousee alhosta?

Roy Norro
Roy Norro

Voiko tuote olla niin uusi, että kuluttajat eivät uskalla ostaa sitä? Roy on vaikean tilanteen edessä

Siva Parlar odottaa sohvalla mietteliäänä ennen esiintymistään tuomaristolle.
Siva Parlar odottaa sohvalla mietteliäänä ennen esiintymistään tuomaristolle.

Pakkaseen vai paistopisteeseen? Siva etsii vielä oikeaa paikkaa Köftikselleen

Eetu Patronen esittelee tuomaristolle härkäpaputofun mainosjulistetta. Etualalla Jukka Kurttila ja Jyrki Sukula.
Eetu Patronen esittelee tuomaristolle härkäpaputofun mainosjulistetta. Etualalla Jukka Kurttila ja Jyrki Sukula.

Eetu laittoi tuotteensa nimen ja ilmeen uusiksi – joko nyt alkaa kelvata?

Suomalainen menestysresepti 2024 -tuomareina toimivat S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho, Foodwestin tutkimusjohtaja Suvi Luoma, yrittäjä ja tv-kokki Jyrki Sukula sekä Finlaysonin luova johtaja Jukka Kurttila.

Tuomariston makunystyrät pudottavat Menestysresepti-finalistit pilvilinnoista – osalla vielä pitkä tie kaupan hyllylle

Jukka Kurttila miettiväisenä
Jukka Kurttila miettiväisenä
Soita video

”Ihan mielenvikaisen huono nimi, jota kukaan ei ymmärrä!” – Suomalainen Menestysresepti 2024 -tuomari Jukka Kurttila antaa mielipiteensä tuotteiden nimistä

Eetu Patronen esittelee tuotettaan tuomaristolle Suomalainen menestysresepti 2024 -sarjan neljännessä jaksossa.
Eetu Patronen esittelee tuotettaan tuomaristolle Suomalainen menestysresepti 2024 -sarjan neljännessä jaksossa.

Eetu saa kylmää vettä niskaan tuotteensa nimestä – ”Tohvulisankariosastoa”

Suomalainen menestysresepti 2024 -kilpailun finalistit yhteiskuvassa
Suomalainen menestysresepti 2024 -kilpailun finalistit yhteiskuvassa

Erika Poussa kuluttajien suosikki – kaikki kuusi Menestysresepti-finalistia ovat nyt selvillä!

Siva Parlar maistattaa tuotteitaan kuluttajilla Suomalainen menestysresepti 2024 -kilpailun semifinaalissa. Taustalla toinen semifinalisti Roy Norro.
Siva Parlar maistattaa tuotteitaan kuluttajilla Suomalainen menestysresepti 2024 -kilpailun semifinaalissa. Taustalla toinen semifinalisti Roy Norro.

Siva jännittää Menestysreseptin semifinaalissa sekä jatkopaikkaa että esikoisensa laskettua aikaa

Suomalainen Menestysresepti -kilpailun semifinaaliin yltäneet kilpailijat rivissä tuomariston edessä Helsingin vanhalla ylioppilastalolla.
Suomalainen Menestysresepti -kilpailun semifinaaliin yltäneet kilpailijat rivissä tuomariston edessä Helsingin vanhalla ylioppilastalolla.

Tässä ovat Suomalainen Menestysresepti 2024 kymmenen semifinalistia

Tuomarit istuvat pöydän takana, katsovat toisiaan ja hymyilevät.
Tuomarit istuvat pöydän takana, katsovat toisiaan ja hymyilevät.

Tuotteiden nimet saavat Menestysresepti-tuomarit pyörittelemään päätään – ”Täähän vois olla Jugga Gurttila!”

Suomalainen Menestysresepti 2024 -kilpailun semifinalistit.
Suomalainen Menestysresepti 2024 -kilpailun semifinalistit.

Ensimmäiset semifinalistit Suomalainen menestysresepti 2024 -kilpailussa on valittu

Suvi Luoma (vas.), Jyrki Sukula ja Jukka Kurttila tuomariston pöydän ääressä kuuntelemassa kilpailijan myyntipuhetta.
Suvi Luoma (vas.), Jyrki Sukula ja Jukka Kurttila tuomariston pöydän ääressä kuuntelemassa kilpailijan myyntipuhetta.

Mäskikeksejä, kefiirijuomaa, härkäpaputofua... Suomalaisen Menestysreseptin avausjaksossa tuomarit ovat jälleen uusien makujen edessä

Menestysresepti Backstage: