Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Voiko tuote olla niin uusi, että kuluttajat eivät uskalla ostaa sitä? Roy on vaikean tilanteen edessä

Teksti:
Juho Kahilainen
Kuvat:
Sami Heiskanen
Julkaistu: 5.1.2024
|
Muokattu: 24.1.2024
Suuri kuluttajatutkimus on Suomalainen menestysresepti -kilpailun kaikista rajuin testi. Yli sata kuluttajaa antaa arvionsa finalistien tuotteista. Mukaan mahtuu pari onnistumista ja valitettavan paljon pettymyksiä.

”Nyt on pelissä aivan kaikki. Kuluttajat saavat arvioitavaksi teidän tuotteenne, jotka on valmistettu sillä tavalla kuin ne tulisivat lopulta kaupassakin olemaan”, kilpailun tuomari ja Foodwestin tutkimusjohtaja Suvi Luoma tiivistää.

Luvassa on aitoa ja rehellistä palautetta suoraan kuluttajilta. Tutkimuksen tulokset ovat äärimmäisen tärkeitä myös tuomaristolle.

”Jos me katsomme, että joku tuote tai jotkut tuotteet eivät ole lanseerauskelpoisia, ne eivät tule tämän tehtävän jälkeen jatkamaan”, Jyrki Sukula alleviivaa.

Suvi Luoman mukaan myös kehno tulos kuluttajatutkimuksesta on arvokas päätöksenteon apuväline.

”Joskus on hyvä tunnistaa, milloin kannattaa keskeyttää. Tutkimuksen tarkoituksena on lanseeraukseen liittyvän riskin hallinta.”

Finalisteista Royn polulle tulee esteitä kriittisellä hetkellä, kun Kalawurstille kaavailtu sopimusvalmistaja vetäytyy projektista.

”Suurin osa näistä meidän potentiaalisista kumppaneista on lihataloja ja makkaratehtaita, joten kalan tuominen sinne on aivan supervaikeata”, Roy kertoo.

Uusi kumppani kuitenkin löytyy toiselta puolen Suomea, ja kalamakkara ehtii nipin napin mukaan kuluttajatutkimukseen.

”Meillä jää aikaikkunaksi yksi päivä tehdä mitä tehdään ja tyytyä siihen, mitä sieltä tulee”, hän tilittää.

Valitettavasti Roy saa tutkimuksesta eteensä karut luvut. Kalawurstin uutuusarvo on korkealla, mutta harva testaaja on siitä innostunut – eikä kisan tuomaristokaan ilahdu näkemästään.

”Vaikka kuinka yrität tupla- tai triplavarmistaa, niin lopulta tarvitaan se neljäskin varmistus, että kaikki menisi kuten pitää”, Roy huokaisee tulokset nähtyään.

"Karmivinta olisi se, että finaali ja lanseeraus lähestyy, mutta tuotteet olisivatkin kesken", S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho tuumii tuomariston kesken.

Miten Royn matkalle kisassa käy? Se selviää Suomalainen menestysresepti 2024 -ohjelman kahdeksannessa jaksossa MTV:llä tiistaina 9.1.2024 kello 20.

Suomalainen menestysresepti 2024 -kilpailua voit seurata televisiosta MTV-kanavalta tiistaisin kello 20. Jaksot löytyvät myös Katsomosta.

Sarjassa etsitään uusia hittituotteita mm. S-marketin ja Prisman valikoimaan. Voittaja on selvillä tiistaina 23.1.2024.

Tänä vuonna Yhteishyvä tekee 12.12.2024 alkaen jokaisen kuuden finalistin kanssa Menestysresepti Backstage -jaksot, jotka julkaistaan yksi kerrallaan osoitteessa www.yhteishyva.fi/menestysresepti heti tv-ohjelman jälkeen.

Menestysresepti Backstage:

Finalistit haastattelussa:

Tapahtumat tällä kaudella:

Suomalainen menestysresepti 2024 tuote on piilossa pöydällä metallisen kuvun alla. Käsi pitää kiinni kuvusta. Tuotetta ei ole vielä paljastettu.
Suomalainen menestysresepti 2024 tuote on piilossa pöydällä metallisen kuvun alla. Käsi pitää kiinni kuvusta. Tuotetta ei ole vielä paljastettu.

Kenen tuote on tämän vuoden Suomalainen menestysresepti – ja keskiviikkona kaupoissa?

Martti Paatela punnitsee eväsleivän painoa koekeittiössä
Martti Paatela punnitsee eväsleivän painoa koekeittiössä

Menestysresepti-finalisteilla viimeinen tehtävä: miten viime jaksossa tylytyksen saanut Martti nousee alhosta?

Siva Parlar odottaa sohvalla mietteliäänä ennen esiintymistään tuomaristolle.
Siva Parlar odottaa sohvalla mietteliäänä ennen esiintymistään tuomaristolle.

Pakkaseen vai paistopisteeseen? Siva etsii vielä oikeaa paikkaa Köftikselleen

Eetu Patronen esittelee tuomaristolle härkäpaputofun mainosjulistetta. Etualalla Jukka Kurttila ja Jyrki Sukula.
Eetu Patronen esittelee tuomaristolle härkäpaputofun mainosjulistetta. Etualalla Jukka Kurttila ja Jyrki Sukula.

Eetu laittoi tuotteensa nimen ja ilmeen uusiksi – joko nyt alkaa kelvata?

Suomalainen menestysresepti 2024 -tuomareina toimivat S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho, Foodwestin tutkimusjohtaja Suvi Luoma, yrittäjä ja tv-kokki Jyrki Sukula sekä Finlaysonin luova johtaja Jukka Kurttila.

Tuomariston makunystyrät pudottavat Menestysresepti-finalistit pilvilinnoista – osalla vielä pitkä tie kaupan hyllylle

Jukka Kurttila miettiväisenä
Jukka Kurttila miettiväisenä
Soita video

”Ihan mielenvikaisen huono nimi, jota kukaan ei ymmärrä!” – Suomalainen Menestysresepti 2024 -tuomari Jukka Kurttila antaa mielipiteensä tuotteiden nimistä

Eetu Patronen esittelee tuotettaan tuomaristolle Suomalainen menestysresepti 2024 -sarjan neljännessä jaksossa.
Eetu Patronen esittelee tuotettaan tuomaristolle Suomalainen menestysresepti 2024 -sarjan neljännessä jaksossa.

Eetu saa kylmää vettä niskaan tuotteensa nimestä – ”Tohvulisankariosastoa”

Suomalainen menestysresepti 2024 -kilpailun finalistit yhteiskuvassa
Suomalainen menestysresepti 2024 -kilpailun finalistit yhteiskuvassa

Erika Poussa kuluttajien suosikki – kaikki kuusi Menestysresepti-finalistia ovat nyt selvillä!

Siva Parlar maistattaa tuotteitaan kuluttajilla Suomalainen menestysresepti 2024 -kilpailun semifinaalissa. Taustalla toinen semifinalisti Roy Norro.
Siva Parlar maistattaa tuotteitaan kuluttajilla Suomalainen menestysresepti 2024 -kilpailun semifinaalissa. Taustalla toinen semifinalisti Roy Norro.

Siva jännittää Menestysreseptin semifinaalissa sekä jatkopaikkaa että esikoisensa laskettua aikaa

Suomalainen Menestysresepti -kilpailun semifinaaliin yltäneet kilpailijat rivissä tuomariston edessä Helsingin vanhalla ylioppilastalolla.
Suomalainen Menestysresepti -kilpailun semifinaaliin yltäneet kilpailijat rivissä tuomariston edessä Helsingin vanhalla ylioppilastalolla.

Tässä ovat Suomalainen Menestysresepti 2024 kymmenen semifinalistia

Tuomarit istuvat pöydän takana, katsovat toisiaan ja hymyilevät.
Tuomarit istuvat pöydän takana, katsovat toisiaan ja hymyilevät.

Tuotteiden nimet saavat Menestysresepti-tuomarit pyörittelemään päätään – ”Täähän vois olla Jugga Gurttila!”

Suomalainen Menestysresepti 2024 -kilpailun semifinalistit.
Suomalainen Menestysresepti 2024 -kilpailun semifinalistit.

Ensimmäiset semifinalistit Suomalainen menestysresepti 2024 -kilpailussa on valittu

Suvi Luoma (vas.), Jyrki Sukula ja Jukka Kurttila tuomariston pöydän ääressä kuuntelemassa kilpailijan myyntipuhetta.
Suvi Luoma (vas.), Jyrki Sukula ja Jukka Kurttila tuomariston pöydän ääressä kuuntelemassa kilpailijan myyntipuhetta.

Mäskikeksejä, kefiirijuomaa, härkäpaputofua... Suomalaisen Menestysreseptin avausjaksossa tuomarit ovat jälleen uusien makujen edessä