Juttu julkaistiin HOK-Elannon Yhteishyvässä 2/2017.

[Voit lukea jutun täältä >>.](https://assets.ctfassets.net/0yf82hjfqumz/3v6LQNv9jLXTzn4yVakHBS/ba6d2a6c20ea333ebe60fa143d21ff24/El__m__n_ev____t.pdf)

Palkintoraati perusteli valintaa näin:

"Kahden henkilön tarinoiden ja historialeikkausten avulla toteutettu, lämpimästi kuvitettu ja hyvin taitettu kokonaisuus, joka saa menneet vuosikymmenet elämään. Juttu nivoo kansakunnan historian, yrityksen historian ja elämäntarinat yhteen taitavasti. Taitossa on saatu pienillä ja hyvää taustatyötä vaatineilla lisäyksillä vahva linkitys julkaisijaan."

Toimittaja Leena Lukkari, valokuvaaja Raisa-Kyllikki Ranta, AD Leena Majaniemi, toimituspäällikkö Sanna Suokko, sisältöpäällikkö Mari Paalosalo-Jussinmäki.

Yhteishyvä

Yhteishyvä palkittiin aikakauslehtikilpailussa

Lähikuvassa lippispäinen mies, joka pitää käsissään ruohoa.

YH0324 tehdaan hyvaa verkko paakuva 2400x1350

Tuomas, 28, levittää pelloilleen kierrätyslantaa, jotta Itämeri voisi paremmin

Maanviljelijä __Tuomas Nummelan__, 28, kotipihalta on Itämeren rantaan noin sata kilometriä. Vaikka Nummelalla ei ole merinäköalaa, hän on hyvin tietoinen Itämeren ongelmista ja maatalouden osuudesta niihin.

Itämeressä on liian paljon ravinteita, jotka aiheuttavat rehevöitymistä. Se puolestaan johtaa leväesiintymiin ja pohjaeliöitä tuhoaviin happikatoalueisiin.

Merkittävä osa vesistön liikaravinteista tulee maataloudesta. Kasviviljelytilaa hoitava Nummela haluaa olla osa ratkaisua, ei ongelmaa.

Tuomas Nummela on Kärkölässä sijaitsevan Ala-Nummelan tilan kahdeksas isäntä. Tila ja sen pellot ovat olleet Nummelan suvun omistuksessa vuodesta 1796. Entisistä ajoista muistuttavat vanha navetta ja piharakennus. Sen katolla olevalla isolla vellikellolla soitettiin pellolla työskenteleviä palkollisia ruokatauolle.

Nykyinen isäntä hoitaa peltonsa yksin. Apua Nummela saa isältään, joka siirsi tilan poikansa haltuun muutama vuosi sitten.

Ala-Nummelan maatilan isännillä on ollut sukupolvesta toiseen sama periaate: pellot jätetään parempaan kuntoon seuraavaa sukupolvea varten.

”En pidä trendisanasta kestävä, mutta sitä toiminnan on oltava”, Nummela sanoo.

”Hyvin hoidetusta pellosta hyötyvät viljelijä, maa ja jälkipolvet.”

Tuomas VIII

Nummelan kestävä filosofia näkyy siinä, että hänen tilalleen Päijät-Hämeessä ilmestyi talvella lantakasa Varsinais-Suomesta. Lannan isäntä levitti pellolle, jossa kasvaa tänä kesänä sokerijuurikasta.

Satoja kilometrejä kulkenut sianlantakasa on osoitus siitä, miten maatalouteen ja Itämereen kietoutuvaan lanta- ja fosforiongelmaan etsitään uudenlaista ratkaisua.
Kasvit tarvitsevat juurien kehitykseen ja kasvuun fosforia. Fosfori on Nummelan tilan kaltaisten kasvitilojen elinehto. Maaperässä fosfori tehostaa myös muiden ravinteiden ja veden käyttöä.

Fosforia on luontaisesti eläinten lannassa, ja lanta on myös erinomainen orgaaninen maanparannusaines.

Vesistöön päätyvän fosforin määrää tulee kuitenkin vähentää, sillä siellä se vauhdittaa tehokkaasti levän kasvua ja rehevöitymistä.

Moni kasvitila on kiinnostunut sikaloiden fosforipitoisesta lannasta, ja kotieläintilat haluavat päästä siitä eroon vastuullisesti, mutta kuljettaminen on kallista. Siksi suuret määrät lietelantaa päätyy useimmiten lähialueiden pelloille. Fosforia on kerääntynyt etenkin Lounais-Suomen rannikkoalueille.

Ratkaisua monimutkaiseen ongelmaan haetaan nyt tukemalla kierrätyslannan siirtoa ravinnepitoisilta eläintiloilta kasvipelloille.

Hanketta pyörittää Itämeren suojeluun keskittyvä John Nurmisen Säätiö, ja sen tavoitteena on vähentää fosforivalumia.


Haisevaa kultaa

Lannankierrätyshanke alkoi neljä vuotta sitten. Fosforia on siirretty eläintiloilta kasvinviljelyyn yhteensä 16 tonnia.

Hankkeen projektipäällikkö __Henri Nikkonen__ toivoo pilotoinnin toimivan innoittajana maataloustoimijoiden yhteistyölle jatkossakin.

”Olemme kehittäneet tapaa, jolla eläintilalliset ja viljelijät löytäisivät toisensa lantafosforin hyödyntämiseksi vesistöystävällisesti.”

Tuloksia on vaikea arvioida fosforipitoisuuksia mittaamalla, sillä ylimääräinen fosfori valuu vesistöön jopa kymmenien vuosien jälkeenkin.

Tällä hetkellä hankkeessa on mukana hyvin pieni osa Varsinais-Suomen eläintiloista. Sekä lannanluovuttajina toimineet kotieläintuottajat että vastaanottajina olleet kasvinviljelijät ovat kokeneet hankkeen tärkeäksi.

Lanta kiertoon

Tuomas Nummela on kasvanut maatilalla, jossa peltoja raivattiin viljelykäyttöön yli 200 vuotta sitten. Hän on ollut aina tietoinen sukunsa tarinasta ja siitä, että on yhtenä päivänä osa jatkumoa.

Nuoruusvuodet jääkiekon parissa houkuttelivat hetken maalaispoikaa kaupungin valoihin, mutta suvussa pysyneen maatilan jatkaminen ja kehittäminen on Nummelalle suuri ylpeys ja lapsuuden haave. 

Merkityksellisyyttä tuo myös oman työn tarpeellisuus: kotimaisten elintarvikkeiden tuottaminen. 

”Maataloutta parjataan paljon. Sanotaan, että tehdään huonosti asioita, mutta viljelijät ovat esimerkiksi konkreettisia mahdollistajia hiilen sidonnassa.”

Kierrätyslannalla lannoitetun sokerijuurikkaan Nummela nostaa syyskuun lopussa. Se päätyy jalostettavaksi ja mahdollisesti taloussokerina ruoanlaittoon, palasokerina kahviin tai raesokerina pullien päälle.  

”Hyvin hoidetusta pellosta hyötyvät viljelijä, maa ja jälkipolvet.”

Ylpeydellä omasta maasta 

### Lannan kierrätys vähentää ravinteita

- John Nurmisen Säätiön lantakierrätyshankkeen tavoitteena on parantaa ruoantuotannon alueellista ravinnetasapainoa ja vähentää Itämereen päätyviä ravinnevalumia.
- Hankkeen tarkoituksena on siirtää prosessoidun lannan ravinteita, erityisesti fosforia, kotieläintuotannosta kasvintuotantoon.
- Hanke tuottaa myös tietoa ja toimintamalleja eläintuotannon ravinnetasapainon parantamiseksi. 
- S-ryhmä tukee John Nurmisen Säätiön työtä Itämeren pelastamiseksi.

Lue myös

Logistiikkakeskuksen halli, joka on täynnä kuljetuslinjoja. Muutama työasuun pukeutunut henkilö liikkuu niiden välissä

YH0324 yovuorossa verkko paakuva 2400x1350

Perttu tekee työtä, jossa mennään ruokatauolle puoli kolmelta yöllä

S-ryhmän omistama logistiikkakeskus Sipoossa on Suomen suurin ja modernein. Sen läpi kulkee 70 prosenttia S-ryhmän myymästä päivittäistavarasta.

Automaation ihmemaassa tavaran vastaanotto, varastointi ja lähettämö on hiottu toimimaan tehokkaasti ja turvallisesti. Monimutkainen automaatio tarvitsee toimiakseen myös ihmistä, kellon ympäri.

__Perttu Korhonen__ pitää huolen siitä, että yön aikana saapuneet tavarat lähtevät eteenpäin jo samana aamuna. Seurasimme hänen työvuoroaan.


Perttu Korhonen vaihtaa ylleen työvaatteet ja tarkistaa, että mukana on kaikki tarvittava, kuten radiopuhelin, mattoveitsi, viiltohanskat ja kuulosuojaimet. Hän avaa oven jättimäiseen halliin ja astuu sisään maailmaan, joka ei pysähdy hetkeksikään.


Kello 21.55: yövuoro alkaa

Korhonen valvoo kuljetinlinjojen toimintaa. Hänen silmiensä alta kulkee tasaiseen tahtiin sipsipusseja, karkkilaatikoita, kosmetiikkaa, kahvia ja ketsuppia. Hypnoottisen liikkeen lumoihin ei ehdi jäämään, sillä näyttötaululla on vikailmoitus; yhden kuljetinlinjan liike on pysähtynyt kaatuneen vissypullon takia. Korhonen kuittaa tehtävän ja huomaa samalla lattialla karkkipussin. Toisinaan pakkauksia putoaa linjalta tai niitä on mennyt rikki kuljetuksen aikana.

”Syötäväksi kelpaavat tuotteet viedään ostettavaksi henkilökunnan myymälään tai lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen”, Korhonen kertoo.


23.45 

Yön aikana Korhosen yksikössä on töissä parisataa henkilöä, mutta jättimäisessä hallissa näkyy vain siellä täällä oranssiasuisia työntekijöitä. Pelkästään kuljetinlinjoja on 32 kilometriä monessa eri tasossa. Esihenkilö __Jico Isola__ kävelee alueita läpi ja kyselee kuulumisia: ”Kaikki selvää?”

Koneet tuottavat halliin 80 desibelin metelin, joten keskustelut ovat lyhyitä.


01.55 

Ruokatauko. Yövuorolaisille on tarjolla uunimakkaraa, kanakastiketta ja punajuuririsottoa. Suurin osa ruokailijoista syö itsekseen katsellen samalla kännykän näyttöä. Korhosen mukaan yövuoroissa olevat haluavat olla enemmän omissa oloissaan kuin päivävuorolaiset. 

Korhonen kasaa lautasen täyteen ja tyhjentää sen lähes yhtä nopeasti. Kaloreita kuluu, kun on jatkuvasti liikkeessä. Yön aikana askelmittariin kertyy noin 10 000 askelta, suuri osa portaista.


02.30 

Terävä veitsi puhkoo muovia. Kesätöissä oleva sähkötekniikan opiskelija __Nuutti Hämäläinen__ kertoo tekevänsä mielellään 12 tunnin yövuoroja, sillä hän haluaa maksimoida tienestit.

Yölisät motivoivat myös Korhosta. Yövuoroissa hän kokee myös saavansa enemmän aikaa perheelleen. Korhonen nukkuu, kun lapset ovat päiväkodissa ja koulussa. Korhonen nauraa, että 5-vuotias kuopus ottaa kaiken irti isän yövuoroista.

”Poika saa nukkua äidin vieressä.”

03.18 

20 metriin kohoavassa säilytystornissa näkyy pakkaus heilahtaneen reunan yli. Se estää automaattisen lavahissin nousemisen, joten Korhonen kiipeää pystysuoria tikkaita korjaamaan tilanteen. Tämän työtehtävän saavat tehdä vain kiipeilykoulutukset ja kuntotestit suorittaneet henkilöt. Kuntotestit pitää läpäistä joka kolmas vuosi. Korhonen kiinnittää turvavaljaat, ja kollega tulee varmistamaan turvallisuuden.


04.07 

Autoja saapuu ja lähtee Sipoosta tasaiseen tahtiin. Vuorokauden aikana tavaraa liikkuu noin tuhannen kuljetusauton verran. Logistiikkakeskuksessa tavaroita säilytetään tuotteesta riippuen 1–6 päivää. Automatisoitu tilausjärjestelmä laskee kauppoihin lähtevät tuotteet ja niiden määrät. Kauppojen hyllyt pysyvät tasaisen täysinä, sillä logistiikkakeskus ei pysähdy.


04.55 

Työvuoro päättyy. Kotona Korhonen herättää perheen, käy suihkussa ja menee nukkumaan. Iltapäivällä hän hakee pojan päiväkodista ja harjoittelee tämän kanssa pyörällä ajoa. 


06.00 

Petri Kettunen kuvattuna Prisma Sellon kassalla, kädessä pienoislentokone.

Yh prismanpurseri verkko paakuva 2400x1350

Finnairin business-luokka vaihtui koronavuosina Prismaan – nyt purseri Petri Kettunen vuorottelee kiitotien ja kassahihnan välillä

Kevättalvella 2020 koronapandemia sulki äkillisesti ovet maailmalle, ja työkseen lentäviltä se leikkasi siivet. Kuinka pitkään oman ammatin harjoittaminen olisi mahdotonta, sitä ei tiennyt kukaan. Epätietoisuudessa eli tuhansien muiden tavoin Finnairin kokenut purseri __Petri Kettunen__. 

”Korona-aika avasi silmiä, että kaikkea voi elämässä tapahtua ja jotain muutakin voisi tehdä”, hän kertoo. 

Ensimmäinen koronakesä meni iloisesti lomaillessa, mutta syksyn pimetessä alkoi tehdä mieli töihin. 

Lähes kaikki finnairilaiset olivat Petrin tapaan korona-aikaan lomautettuna. Tuolloin moni heistä alkoi etsiä korvaavia töitä esimerkiksi kaupan alalta. 

> ”Kassatyössä on jotain, joka viehättää.”

Petrin tie vei ensin Alkoon, sen jälkeen aika pian hän pääsi HOK-Elantoon ja Prismaan.

”Oli mielelle tärkeää pysyä työelämässä kiinni. Ja kassatyössä on jotain, joka viehättää.” 

Petrillä ympyrä tavallaan sulkeutui.  

”Tein nuorukaisena mallin töitä ja pääsin myös Prisman ja S-marketin mainoksiin. Ja nyt olen taas näissä ympyröissä!”

Finnairilla lähes 30 vuotta työskennellyt Petri johtaa lennoilla matkustamon työskentelyä. Hän hoitaa muun muassa kuulutukset ja tiimiyttää senkertaisen joukkueensa. Se on tehtävä Petrin mukaan joka kerta, sillä tiimiläiset ovat harvoin, jos koskaan, työskennelleet aikaisemmin yhdessä.  

Vauhdikkaan miehen kalenterista ei löydy kahta samanlaista viikkoa. Kaupasta tarjotut työvuorot hän ottaa vastaan sen mukaan, miten Finnairin töiltä ennättää. 

Haastatteluviikolla Petri teki Prisma-vuoron keskiviikkona ja lensi torstaina Tokioon. Sen jälkeen oli viisi päivää vapaata Finnairilta, jolloin Petri teki taas pari työvuoroa Prisman kassalla. 

”Ei pääse tylsistymään”, hän naurahtaa.   

Hän näkee töissään paljon yhtäläisyyksiä:  

”Molemmat ovat asiakaspalvelua parhaimmillaan.” 

Erona on kuulemma vain se, että kaupassa kohtaamiset ovat lyhyitä, kun taas koneessa ne kestävät noin tunnista kymmeneenkin tuntiin. 

”Mutta on kohtaaminen lyhyt tai pitkä, se tuottaa aina iloa, kun näkee asiakkaan poistuvan tilanteesta tyytyväisenä.”

Tokiosta Prismaan 

Useimmiten Petrin löytää Espoon kauppakeskus Sellon Prismasta, mutta myös monet muut pääkaupunkiseudun Prismat ovat miehelle tuttuja. Marraskuinen Myyrmannin Prisman avajaishulina oli mukavaa vaihtelua. Siellä Petri opasti ja houkutteli asiakkaita Kerää ja skannaa -palvelun pariin.  

”Monipuoliset ja joustavat työvuorot, mahdollisuus sunnuntaityöhön ja hyvät työkaverit”, Petri listaa HOK-Elannon ja Prisman vetovoimatekijöitä.

Petrin omia taikavoimia ovat positiivisuus ja huumori.  

”Tykkään jutella asiakkaille, mutta kuitenkin aina tilanteen mukaan. On osattava katsoa, kenelle voi heittää huumoria tai kuka ei tykkää tänään höpötellä. Kaikki eivät siitä pidä.”  

Positiivinen tai puhelias mies pystyy antamaan lyhyissäkin asiakaspalvelutilanteissa kassalla paljon. Toisinaan hän vinkkaa asiakkaalle S-mobiilissa olevista eduista. Asiakkaan ostama aurinkovoide saattaa virittää keskustelun lentämisestä, ja silloin Petri on auttanut lentopelkoista matkalle lähtijää. 

> ”Tykkään jutella asiakkaille, mutta kuitenkin aina tilanteen mukaan.”

Toisinaan hän on ilahduttanut kiinalaista, thaimaalaista tai japanilaista lausahtamalla kiitoksen heidän omalla kielellään.  

Petrillekään ei aurinko aina paista.     

”Mutta kun puen Finnairin virkapuvun tai Prisman työasun ylleni, tapahtuu taikoja: siirryn oitis asiakaspalvelumoodiin. Rakastan asiakkaiden palvelemista ja hyvien asiakaskokemusten luomista. Saan siitä itselleni paljon.” 

Taikavoimia  

Unto Valta ja norjanharmaahirvikoira Roki istuvat olohuoneessa.

Unto Valta osti Bonuspisteillä Roki-koiran.

Unto Valta ja Roki-koira olohuoneessa

Unto menetti koiransa onnettomuudessa – Bonuksilla löytyi apu ikävään

”Emäntä sanoi, että ei varmana.”

Pielaveteläinen __Unto Valta__, 75, oli haaveillut metsästyskoirasta jo parin vuoden ajan, mutta vaimo vastusteli. Järki-ihmisenä hän ajatteli koiraan liittyviä velvollisuuksia. Lemmikki olisi varsinainen riippakivi, jos perhe haluaisi lähteä pidemmille ulkomaanmatkoille. 

Sydänsurutkin epäilyttivät. 

> Siellä kahvihuoneessa miehet olivat sanoneet, että kyllä Unskin pitää koira saada.

Perheen edellinen metsästyskoira oli nimittäin menehtynyt tapaturmaisesti kolme vuotta sitten, kun hirvi oli tempaissut eläimen pannasta sarviinsa. Perheenjäsenestä luopuminen oli Vallalle niin kova paikka, että vaimo pelkäsi miehensä terveyden puolesta. 

”Minulla on sydänvika, ja koiran menettäminen on raju paikka. Vaimoni vastusti koiran hankintaa vedoten terveydentilaani.”

Vaimo siis epäröi, kunnes Unto Valta kurkkasi pitkästä aikaa S-tililleen. Sinne oli kertynyt 1 500 euroa Bonusta.  

”Muistutin vaimoa, että olimme joskus sopineet, että käytämme Bonuksia vain tärkeisiin asioihin.” 

Mojova summa oli muodostunut neljän viime vuoden aikana auton tankkaamisesta ABC:llä, ruokaostoksista Prismasta ja kotitilan vakuutuksista LähiTapiolassa. Kaikki ovat S-ryhmän liikkeitä. 

Sitten koiran hankinta tuli uudelleen puheeksi, tällä kertaa vaimon työporukan kesken. 

”Siellä kahvihuoneessa miehet olivat sanoneet, että kyllä Unskin pitää koira saada, Unto Valta kertoo. 


Perheen Roki-koira on nyt vuoden ikäinen. Liki toista tuhatta euroa maksanut, mutta Bonuksia 1 500 euroa kuluttanut harmaa norjanhirvikoira on juuri niin energinen kuin työlinjaisen koiran voi kuvitella olevan. Jos isäntä unohtaa ostaa pennulle järeän puruluun, koira järsii hetkessä palasiksi vaikkapa pihan hennon koivunoksan.

Valta veikkaa, että Roki taitaa olla sukua majaville. Koiran jekkuilu ja elämänilo ovat selkeästi tarttuvaa sorttia. 

> Hyvän hirvikoiran tulee toki oppia, ei vain ajamaan, vaan myös pysäyttämään hirvi ja haukkumaan oikeassa paikassa. 

Viime syksynä Valta alkoi kouluttaa kasvatistaan hirvikoiraa. Koulutus kestää aikansa, ja toistaiseksi nuori koira on ollut Vallan mukaan liiankin innokas. Kaikesta kuitenkin näkee, että Rokissa on ainesta. Riistan ilmaiseminen haukkumalla on koiralla geeneissä. 

”Roki liikkuu metsässä kuin tuulispää. Hyvän hirvikoiran tulee toki oppia, ei vain ajamaan, vaan myös pysäyttämään hirvi ja haukkumaan oikeassa paikassa. Roki on pysäyttänyt hirven jo pariin otteeseen.” 

Koirasta, jonka tulosta aviopari ei ollut ensin yhtä mieltä, on tullut koko perheen yhteinen harrastuskaveri. 

Hirvenmetsästyskauden ulkopuolella Valta käy Rokin kanssa koiranäyttelyissä, ja vaimo lähtee mukaan reissuille. Automatkoja varten hän on hankkinut Rokille turvavaljaat. 

Tärkeintä on, ettei kukaan perheestä ole enää sitä mieltä, että koiran ostaminen oli huono idea. 

”Nykyään se taitaa olla niin, että jos jonkun on pakko lähteä, se on ennemminkin mies kuin koira”, Unto Valta sanoo ja nauraa. 


Bonuksilla isäntä sai harrastuskaverin metsään 

Lue lisää

Anni Luoma julkaisi EP-levyn nimeltä Häkkilintu

Anni Luoma selätti uupumuksen ja toteutti unelmansa osin Bonuksilla – nyt hänen musiikkinsa antaa lohtua muille väsyneille

”Persoonani on sellainen, että haluan palvella kaikkia muita ennemmin kuin itseäni. Nyt olen parantumassa tästä piirteestä.”

__Anni Luoman__, 41, äänestä kuuluu helpotus.

Viime aikoina lapualainen musiikinopettaja on viettänyt aikaa studiossa.

Maaliskuussa julkaistiin Luoman ensimmäinen EP-levy Häkkilintu. Osan siihen kuluneista rahoista hän sai S-Tilille kerryttämistään Bonuksista.

”Levyn miksaukseen meni yhteensä puolitoista tuhatta euroa, joista puolet maksoin Bonuksilla. Niitä oli kertynyt ruokaostoksista, tankkauksista, puhelinlaskuista ja vakuutuksista keskimäärin 500 euroa per vuosi noin viiden vuoden ajan.”

> Levyn miksaukseen meni yhteensä puolitoista tuhatta euroa, joista puolet maksoin Bonuksilla.

Yläkoululaisia opettava Luoma on ollut aina tekemisissä musiikin kanssa, mutta vasta nyt hän opettelee kutsumaan itseään muusikoksi.

Lauluntekijä unelmoi, että voisi joku päivä elättää itsensä ainakin osittain musiikin tekemisellä.

Keventyneeseen oloon on muitakin syitä.

Kuormitus, jota hän koki kiireisen lapsiperhearjen ja työelämän takia, on vähentynyt, ja elämään on vapautunut lisää positiivista energiaa. 

Siitä Luoma saa kiittää ei-sanaa, jonka sanomista hän on opetellut viime aikoina.

”Enää en ilmoittaudu jatkuvasti työpaikalla vapaaehtoiseksi. Lapsetkin oppivat paremmin, kun en aina tee kotitöitä heidän puolestaan.”



”Koko talven mun takaraivossa soi, että oispa mulla aikaa, tehdä omia juttuja, vapaana pakon kahleista.”

Näillä sanoilla Anni Luoma laulaa Häkkilintu-kappalettaan, joka on vahvasti omaelämänkerrallinen.

Vaikka uupumus ei ole leikin asia, on Luoman kokema kuormitus toiminut myös polttoaineena. Vaikeista tunteista on nimittäin syntynyt koko levyllinen lauluja, joihin voi samastua moni ruuhkavuosia elävä. 

Lauluntekijä on huomannut, että liki kaikki nelikymppiset ovat väsyneitä.

”Uupumus on niin yleistä, että se ei ole enää mikään uutinen”, hän sanoo.

Luoma uskoo, että uupumusepidemian syynä on kiireen lisäksi padotut tunteet. 

> Uupumus on niin yleistä, että se ei ole enää mikään uutinen.
> 

Sosiaalisen median kiiltokuvamaisuus ei vastaa todellisuutta.

”Somessa ongelmiaan ei ole pakko levitellä, mutta kun tapaan ystäviäni, kaipaan autenttisuutta. Kenenkään elämä ei ole ongelmatonta. Sen tajuaa, kun ihmiset avaavat suunsa.”


Kohti vapautta

Väsymys ei ole onneksi ainoa elämänvaihetta määrittävä adjektiivi.

Lauluissa kaikuu myös orastava vapauden tunne. Sitä kohti Luomakin on kulkemassa.

Jos onni on myötä, alkaa hän opiskella ensi syksynä Kokkolan konservatorion musiikintekijälinjalla.

”Olen jo saanut opintovapaata musiikinopettajan työstäni. Vaikka en pääsisi kouluun, pidän vapaan joka tapauksessa. Teen sitten vaikka kursseja avoimessa yliopistossa.”


Yhteishyvä palkittiin aikakauslehtikilpailussa

Lisää aiheesta

Uusimmat