Paita tai mekko väärinpäin päälle? Näin hyvältä se näyttää
Nyt on yllättävä mutta kokeilemisen arvoinen trendi! Vaate muuttuu kuin uudeksi, kun sen kääntää ympäri.
”Hei miten hieno paita! Mutta hetkinen… sehän on väärin päin. Onpa kiva idea!”
Suurin piirtein näin ajattelin, kun näin somen kuvavirrassa videon, jossa nainen puki napitettavan kauluspaidan päälleen uudella tavalla.
Kyseinen stailausniksi on lähtenyt leviämään elokuun alussa järjestetyiltä Kööpenhaminan muotiviikoilta. Moni vaikuttaja jakoi sosiaalisessa mediassa videoita, joissa kokeilivat itse tätä helposti lähestyttävää pukeutumisvinkkiä.
WERA Aries kauluspaita, Sokos.
Kauluspaita puetaan siis niin, että napit tulevatkin selkäpuolelle. Pari alinta nappia jätetään auki, paita laskostetaan edestä kauniisti ja kiristetään sitomalla helmat yhteen selän puolella.
Yhtäkkiä tutusta ja tavallisesta paidasta tuleekin näyttävä, hieman japanilaista tyyliä henkivä yläosa, jossa vyötärö pääsee kauniisti esille.
Vaatteiden käyttäminen väärinpäin, eli pukemalla selkäpuoli etupuolelle, ei kuitenkaan ole täysin uusi juttu.
Kokeilunhaluiset tyyliniekat ovat esimerkiksi kääntäneet lyhyet napitettavat neuletakit niin, että napit jäävätkin selkäpuolelle. Etupuolelle muodostuu kaunis venepääntiemäinen kaulus ja selän puolelle kiinnostava katseenvangitsija.
Marc O'Polo neuletakki, Sokos.
Samaa kääntökikkaa kannattaa kokeilla myös mekkojen kanssa. Monet kietaisumekot sopivat tähän tarkoitukseen loistavasti. Niksi toimii myös erityisen hyvin, jos jossain mekossa sattuu olemaan omaan makuusi hieman liian paljastava kaula-aukko.
Kun käännät mekon ympäri, liian antava kaula-aukko muuttuu elegantiksi selästä avoimeksi mekoksi ja voit käyttää asua vaikka töissä. Muista myös toinen stailausvinkki, jolla saat kesämekoille lisää käyttöaikaa vaikka ilmat viilenevät: Ovela niksi! Näin käytät kesämekkojasi talvella – ja pysyt lämpimänä
Kaiko Soft Wrap mekko, Sokos.
Kääntötyyliä kokeillessa kannattaa huomioida se, että vaatteiden kokolappu on usein ommeltuna niskasaumaan, ja se saattaa tuntua ikävältä kaulaa vasten. Laput on onneksi helppo leikata irti tai vaihtoehtoisesti peittää ihoteipillä.















