Lusikkaleivät
60 min (josta 45 min aktiivista)

Nappaa talteen!
Lusikkaleipien herkullisuuden salaisuus on kinuskin tuoksuiseksi paahdettu voi. Voit leipoa lusikkaleivät etukäteen pakastimeen ja sokeroida ne ennen tarjoilua.
| 200 g | voita |
| 1 1/2 dl | sokeria |
| 4 dl | vehnäjauhoja |
| 2 tl | vaniljasokeria |
| 1 tl | leivinjauhetta |
| Täyte | |
|---|---|
| 1 1/2 dl | marmeladia (esim. aprikoosi tai vadelma) |
| Pinnalle | |
| 1/2 dl | sokeria |
- 1.
Kiehauta voi kattilassa ja anna poreilla miedolla lämmöllä 5–10 minuuttia välillä sekoittaen. Kun vaahto laskeutuu ja voi ruskistuu, ota pois liedeltä.
- 2.
Mittaa joukkoon sokeri ja anna jäähtyä sekoittamatta. Sekoita jäähtyneenä.
- 3.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos voi-sokeriseokseen. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
- 4.
Painele taikinaa tiiviisti pikkulusikkaan ja vedä taikinapalat lusikasta leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 175-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia.
- 5.
Levitä jäähtyneiden pikkuleipien tasaiselle puolelle marmeladia ja paina kaksi pikkuleipää vastakkain.
- 6.
Pyörittele lusikkaleivät sokerissa. Jos pakastat lusikkaleivät, sokeroi ne tarjoilupäivänä.
Lusikkaleivät
arvosana5/5
60 min (josta 45 min aktiivista)
Lusikkaleipien herkullisuuden salaisuus on kinuskin tuoksuiseksi paahdettu voi. Voit leipoa lusikkaleivät etukäteen pakastimeen ja sokeroida ne ennen tarjoilua.
Ainekset
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
| 200 g | voita |
| 1 1/2 dl | sokeria |
| 4 dl | vehnäjauhoja |
| 2 tl | vaniljasokeria |
| 1 tl | leivinjauhetta |
Täyte | |
| 1 1/2 dl | marmeladia (esim. aprikoosi tai vadelma) |
Pinnalle | |
| 1/2 dl | sokeria |
Valmistus
- 1
Kiehauta voi kattilassa ja anna poreilla miedolla lämmöllä 5–10 minuuttia välillä sekoittaen. Kun vaahto laskeutuu ja voi ruskistuu, ota pois liedeltä.
Määrä Ainesosa 200 g voita - 2
Mittaa joukkoon sokeri ja anna jäähtyä sekoittamatta. Sekoita jäähtyneenä.
Määrä Ainesosa 1 1/2 dl sokeria - 3
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos voi-sokeriseokseen. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Määrä Ainesosa 4 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta 2 tl vaniljasokeria - 4
Painele taikinaa tiiviisti pikkulusikkaan ja vedä taikinapalat lusikasta leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 175-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia.
- 5
Levitä jäähtyneiden pikkuleipien tasaiselle puolelle marmeladia ja paina kaksi pikkuleipää vastakkain.
Määrä Ainesosa 1 1/2 dl marmeladia (esim. aprikoosi tai vadelma) - 6
Pyörittele lusikkaleivät sokerissa. Jos pakastat lusikkaleivät, sokeroi ne tarjoilupäivänä.
Määrä Ainesosa 1/2 dl sokeria
Vinkki: Täytä joulun ajan lusikkaleivät luumumarmeladilla ja koristele kidesokerin sijasta pikeerillä ja tomusokerilla.
Ravintosisältö
139
Energiaa kcal
581
Energiaa kj
6,7 g
Rasvaa
4,3 g
Tyydyttynyttä rasvaa
18,0 g
Hiilihydraatteja
10,5 g
Sokereita
0,4 g
Kuituja
1,3 g
Proteiinia
0,3 g
Suolaa
139
Energiaa kcal
581
Energiaa kj
6,7 g
Rasvaa
4,3 g
Tyydyttynyttä rasvaa
18,0 g
Hiilihydraatteja
10,5 g
Sokereita
0,4 g
Kuituja
1,3 g
Proteiinia
0,3 g
Suolaa
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Kun valmistat ruokaa tai leivot erityisruokavaliota noudattavalle, tarkistathan tuotteiden sopivuuden pakkausmerkinnöistä.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli






























