Yhteistyössä: Kulman Keittiö

30 min

Nappaa talteen!
Raikas sitruunakakku toimii kesän juhlien tai esimerkiksi rapujuhlien helppona jälkiruokana, sillä sen voi valmistaa reilusti etukäteen. Kakku sopii hyvin myös mökkiolosuhteisiin, sillä sen valmistamiseen ei tarvita uunia.
| 250 g | murokeksejä |
| 100 g | sulatettua voita |
| 1 rkl | sokeria |
| ripaus suolaa | |
| 400 g | kondensoitua maitoa |
| 200 g | tuorejuustoa |
| sitruunan raastettu kuori | |
| 1/2 dl | sitruunamehua |
| 1 dl | vispikermaa |
| 1 rkl | sokeria |
| puolikas sitruuna | |
| koristeluun tuoreita mintunlehtiä |
Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi, sokeri ja suola. Painele seos piirakkavuokaan ja jäähdytä pakkasessa kunnes pohja kovettuu, noin 15 min.
Vatkaa sekaisin kondensoitu maito, tuorejuusto sekä sitruunan kuori ja mehu.
Vatkaa kerma ja sokeri vaahdoksi ja sekoita tuorejuustoseokseen. Kaada täyte keksipohjalle, tasoita ja jäähdytä vielä jääkaapissa vähintään 2 tuntia.
Koristele sitruunakakku mintulla.

| Määrä | Ainesosa |
|---|---|

| ripaus suolaa |

Maistuvimmat reseptit Turusta löytyvät kulman keittiöstä. Katso kaikki!
303
Energiaa kcal
1268
Energiaa kj
22,3 g
Rasvaa
13,9 g
Tyydyttynyttä rasvaa
22,1 g
Hiilihydraatteja
10,9 g
Sokereita
0,5 g
Kuituja
3,4 g
Proteiinia
0,5 g
Suolaa
303
Energiaa kcal
1268
Energiaa kj
22,3 g
Rasvaa
13,9 g
Tyydyttynyttä rasvaa
22,1 g
Hiilihydraatteja
10,9 g
Sokereita
0,5 g
Kuituja
3,4 g
Proteiinia
0,5 g
Suolaa
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Kun valmistat ruokaa tai leivot erityisruokavaliota noudattavalle, tarkistathan tuotteiden sopivuuden pakkausmerkinnöistä.
Ainekset, joita laskelma ei huomioi: ripaus suolaa, 400 g kondensoitua maitoa, Sitruunan raastettu kuori, Puolikas sitruuna, koristeluun tuoreita mintunlehtiä.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli