Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Välimerellinen pita Tsikenin tapaan.

Kun hyvä ruoka ei enää riitä ravintolalle

Teksti:
Kirsi Särkkä
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 25.11.2015
|
Muokattu: 31.8.2020
Joko Qualitano, Tsiken, Bacaro Doppio tai Suup ovat sinulle tuttuja? S-ryhmän ravintolakirjoon syntyy ketterän tuotekehitystyön ansiosta ennätystahtia uusia tulokkaita.

S-ryhmän ravintoloissa tapahtuu nyt enemmän kuin pitkiin aikoihin. Koko Suomen kattavaan ravintolatarjontaan on jo saatu makupaloja upouusista konsepteista, ja lisää on luvassa. Samaan aikaan uudistetaan vanhoja tuttuja ravintoloita, kuten Rossoa, Fransmannia ja Amarilloa. Mistä moinen kehitystahti?

"Ihan ok ruoka, juoma ja palvelu eivät yksinkertaisesti enää riitä, vaan asiakkaat ovat entistä vaativampia ja elämyshakuisempia. Hajuttomiksi ja mauttomiksi moitittuihin S-ryhmän ravintoloihin haetaan uudenlaista draivia, jotta pärjäisimme yhä kiristyvässä kisassa", kertoo johtaja Harri Havia SOK:n Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksesta. Hänen mukaansa ravintola-asiakkaat tahtovat yhden vetonaulan sijaan monta: tinkimätöntä laatua ja elämyksiä kaikille aisteille – sopuhintaan. Yhtälö on alan markkina- johtajallekin haastava, muttei mahdoton.

Rohkeita kokeiluja

Töihin on ryhdytty kehittämällä kymmenkunta uutta ravintolakonseptia aiempaa nopeammalla syklillä ja joustavammin.

"Tutkimme maailmalla pinnalla olevia ravintolatrendejä ja -tyyppejä sekä pohdimme, millaista tarjontaa ja millaisia liikeideoita Suomesta vielä puuttuu. Jos liikeideamme herättää aitoa asiakkaiden kiinnostusta, käynnistämme konsepti- ja tuotekehitystyön. Nopeimmillaan uusi ravintolakonsepti saadaan valmiiksi noin puolessa vuodessa", Havia esittelee.

"Ajatuksena on, että kokeilemme rohkeasti, pieniä riskejä kaihtamatta. Jos vastaanotto on hyvä, verkostoa laajennetaan."

Uniikki edestä, ketju takaa

Tällä hetkellä kehitystyössä korostuvat helppoon ja rentoon ruokailuun sopivat fast food- ja casual dining -ravintolat, joissa suositaan esimerkiksi Etelä-Amerikan, Afrikan ja Lähi-idän makumaailmoja.

Asiakkaalle uutukaiset näyttäytyvät uniikkeina, mutta taustatoiminnoissaan ravintolat hyödyntävät hintatasoa kurissa pitävää ketjutoimintaa.

"Täysin samalla interiöörillä ja -palvelumallilla toimivia valtakunnallisia ravintolaketjuja tuskin enää syntyy. Myös kestosuosikkeihimme, kuten Fransmanniin, haetaan jatkossa entistä yksilöllisempää ilmettä", Harri Havia lupaa.

Uusia ravintoloita

  • Qualitano Palapizzaa aitoroomalaisittain. Laadukkailla raaka-aineilla täytetyt pizzat tarjoillaan levyistä leikattuina paloina.
  • Tsiken Kana-annoksia ja reiluja salaatteja Aasian, Amerikan ja Välimeren makumaailmoista.
  • Bacaro Doppio Venetsialaisista pikkuravintoloista tunnelmaa ammentava bistro ja deli. Tarjolla laadukkaita kahveja, mutkattomia viinejä ja pieniä herkkuja, kuten pariloituja leipiä ja artesaanijäätelöä.
  • Suup Keveissä ja raikkaan yrttisissä keitoissa yhdistyvät raakaruoka, proteiinit ja mehukkaat liemet. Asiakas voi viimeistellä keittonsa itse.

S-ryhmän ravintola-tarjonnan löydät kätevästi osoitteesta raflaamo.fi.