Ylen kysely: Suomalaiset pohtivat muovijätteitään – silti yli kolmannes jättää kierrättämättä
Kyselystä käy ilmi, että muovijätteeseen kiinnitetään kyllä huomiota, mutta teot jäävät vähäisemmiksi.

Noin 72 prosenttia suomalaisista kierrättää biojätteensä. Muovipakkausten osalta luku on selvästi pienempi.
Yle Tieteen Taloustutkimukselta tilaaman kyselytutkimuksen mukaan muovipakkauksensa kierrättää noin 63 prosenttia suomalaisista. Luku on alhainen siihen nähden, että 49 prosenttia suomalaisista kertoo kiinnittäneensä jonkin verran huomiota muovijätteen määrään, ja 38 prosenttia kertoo kiinnittäneensä siihen erittäin paljon huomiota.
Yksi muovin kierrätystä jarruttava tekijä on, että se koetaan vielä vaivalloiseksi. Eikä kaikissa taloyhtiöissä ole muovijätteelle erillistä jäteastiaa. On totta, että muovin lajittelussa on omat erikoisuutensa: esimerkiksi hammasharja on sekajätettä eikä kuulu muovijätteisiin. Ja uutena ostetut kukkapurkit menevät sekajätteeseen, mutta esimerkiksi kertakäyttöiset taimiruukut muovipakkauskeräykseen.
Rinki Oy:n valtakunnallisesta verkostosta löytyy liki 600 kierrätyspistettä muovijätteelle. Voit käydä katsomassa lähimmän kierrätyspisteen täältä.
Lue lisää muovipakkausten kierrätyksestä:
- 1.Mitä teet kahvinkeiton jälkeen? Moni pilaa pannunsa turhaan
- 2.Luovuitko sinäkin tästä huonekalusta? Nyt se palaa näyttävästi
- 3.Näin syntyy helppo kesäviikko: 7 herkullista ideaa ruokapöytään
- 4.Nyt se tapahtui: 90-luvun verhot palasivat muotiin
- 5.Laitatko haarukat väärin tiskikoneeseen? Niihin tarttuu likaa
- 6.Nämä mökkituliaiset toimivat aina – parhaat ideat kesään














